2 Moos 19-21 Jumala ilmestyy Siinain vuorella, pasuuna, 10 käskyä, lakeja ja säädöksiä

Kolmantena Exodus-kuukautenaan Israel saapui Siinain erämaahan. Mooses nousi Jumalan tykö, joka käski häntä sanomaan kansalle mm. ”…minä olen kantanut teitä kotkan siivillä ja tuonut teidät luokseni. Jos te nyt kuulette minun ääntäni ja pidätte minun liittoni, niin te olette minun omaisuuteni ennen kaikkia muita kansoja; sillä koko maa on minun. Ja te olette minulle pappisvaltakunta ja pyhä kansa… 19:4-5. Siinä Jumala ensin muistuttaa, mitä Hän on jo tehnyt ja mitä Hän tulee Israelista tekemään, jos he pitävät Hänen liittonsa. Pietari kirjoitti muukalaiskristityille, että tämä on jo toteutunut Kristuksessa, 1Piet 2:9-10.

Seuraavaksi siirrytään lain ja säädösten sekä niihin liittyvien rangaistusten antamiseen. Jos ei asiaa näe Kristuksen sovitustyön valossa, voi niistä saada perin synkän kuvan Jumalasta ja väärän näkemyksen Israelista ja juutalaisista.

Ensinnäkin, Jeesus Kristus tuli ja poisti lain kirouksen ja rangaistukset nimenomaan juutalaisilta. Tätä ennen pakanat olivat: 1. ilman Kristusta (Messiasta), 2. ilman Israelin kansalaisoikeutta, 3. vieraita lupauksen liitoille, 4. ilman toivoa ja 5. ilman Jumalaa maailmassa, Ef. 2:12. Tämä osoittaa selvästi, että VT:n aikana pakanoilla ei ollut mitään osuutta Jumalaan ja Hänen lakiinsa, joten he eivät voineet olla lain allakaan, vaan olivat täysin toivottomassa tilassa, hyljättyjä omiin synteihinsä. Se osoittaa myös sen, että Jumalan lupaukset olivat ensisijaisesti juutalaisille. Siksi Gal. 3:13-14 voidaan lukea selkokielisenä näin: ”Kristus (Messias) on lunastanut meidät (juutalaiset) (meille annetun) lain kirouksesta, kun hän (Messias) tuli kiroukseksi meidän (juutalaisten) edestämme…(tämän kirouksen poistaminen oli ehto sille) että Aabrahamin siunaus tulisi Jeesuksessa Kristuksessa (myös) pakanain osaksi ja me (molemmat, sekä juutalaiset että pakanat) niin uskon kautta saisimme luvatun (Pyhän) Hengen.” Ja vastaavasti ”Jumala oli Kristuksessa (Messiaassa) ja sovitti maailman (sekä juutalaiset että pakanat) itsensä kanssa eikä lukenut heille (ei juutalaisille eikä pakanoille) heidän rikkomuksiaan…” 2Kor. 5:19. Sekä juutalaiset että pakanat olivat siis sovituksen tarpeessa, mutta nyt molemmat ovat sovitettuja.

Koska Israel oli ja on Jumalan oma kansa, Hän halusi vakuutta erikseen juuri heille, hebrealaisille, että ”…hän (Messias) on uuden liiton välimies, että, koska hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi (juutalaisille annetun) ensimmäisen liiton aikuisista rikkomuksista, (kaikki) ne, jotka ovat kutsutut, saisivat luvatun iankaikkisen perinnön.” Hepr. 9:15. Ristiinnaulitseminen tapahtui ensimmäisen liiton viime vaiheessa, joten ei ole kenelläkään mitään perustetta syyttää juutalaisia siitä, vaikka niin on tehty kauhistuttavin seurauksin. Päinvastoin, Jerusalemille tulee julistaa, ”että sen vaivan aika on (jo) päättynyt, että sen velka on (jo) sovitettu,” Jes. 40:2. Luin eräästä kirjasta, että se, miksi Hitler vihasi niin paljon juutalaisia, johtui siitä, että hän tunsi alemmuuskompleksia heitä kohtaan. Sama oli syy myös Amerikan rotuvainoihin ja on yleensä kaikissa toista halventavissa teoissa ja sanoissa. Ei ole koettu todeksi henkilökohtaisesti sovitusta.

Kolmantena päivänä Siinailla Jumala astui alas Siinain vuorelta tulessa ja salamoiden ja jyrinän saattelemana. Hän tulonsa oli uhkaava ja kansaa varotettiin kuoleman uhalla tulemasta Hänen lähelleen ja katsomasta Häneen. Jeesuksen Kristuksen ilmestyminen opetuslapsilleen kolmantena päivänä ylösnousemuksensa jälkeen oli tämän vastakohta. Häntä sai katsoa ja syleillä ja Hän sanoi heille ”rauha teille.” Mutta tällöin maailma olikin jo sovitettu ja rauha ihmisten ja Jumalan välillä oli astunut voimaan. Varsinaisen pelon israelilaisten keskellä herätti kuitenkin kova pasunan ääni, tämä siksi että siihen liittyy tuomio niin kuin Ilmestyskirjan seitsemän pasunan puhallusta osoittavat. Heprealaiskirje 12:18-19 toteaa kuitenkin: ”Sillä te ette ole käyneet sen vuoren tykö, jota voidaan käsin koskea ja joka tulessa palaa, ettekä synkeyden, ette pimeyden, ette myrskyn, ette pasunan kaiun ettekä äänen tykö, joka puhui niin, että ne, jotka sen kuulivat, pyysivät, ettei heille enää puhuttaisi.”

Luvussa 10 annettiin israelilaiselle tunnetut 10 käskyä heidän noudatettavakseen. Tämän jälkeen taas jylisi ja leimui ja kansa vapisi pelosta. He pelkäsivät Jumalan puheen tappavan heidät. Ensimmäiseen käskyyn liittyy uhkaus, jota on saarnattu kristityille aivan liikaa ja väärin: ”… minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen…” Tämä on syy niin monen suomalaisten väärään kuvaan rankaisevasta Jumalasta ja ns. sukukirouksesta. Jakeen jatkosta selviää, että VT:kin aikana isien synneistä rangaistiin vain niitä lapsia tai lapsenlapsia, jotka vihasivat Jumalaa, mutta Häntä rakastaville hänen käskynsä pitäville luvattiin laupeus. Sitä paitsi kaikki sukukiroukset samoin kuin perisyntikin sisältyvät ’maailman syntiin’, minkä Jumalan Karitsa on ottanut pois. Olemme vapautetut synnistä. Jakeessa 20:24 lausutaan ensi kerran, Egyptistä lähdön jälkeen, että Jumala lupaa myös siunata kansaansa, mutta se tapahtuisi vain niissä paikoissa, mihin Hän säätää nimensä muiston. Uudessa liitossa uskova on Jumalan temppeli, joten Hänen siunauksensa on aina uskovan hengessä ja leviää sieltä käsin koko hänen elämässään.

Luvussa 21 alkaa varsinaisten säädösten ja rangaistusten suma. Ne eivät kuulu meille eivätkä ainakaan tavalliset juutalaisetkaan enää noudata niitä kirjaimellisesti kaikilta osin. Niistä vain joku sana:

– peräti kuudesta rikkomuksesta säädettiin kuolemanrangaistus, esim. isän tai äidin lyömisestä tai kiroamisesta. Tämä oli viidennen käskyn rikkomista.
– tuttu sanonta ”silmä silmästä, hammas hampaasta,” ja sen harvemmin toistettu jatko ”käsi kädestä, jalka jalasta, palovamma palovammasta, haava haavasta, mustelma mustelmasta.” Rangaistus seurasi siis pienimmästäkin pahanteosta toista kohtaan.
– seuraava, osin vaikeasti ymmärrettävä: ”Joka lyö ihmistä, niin että tämä kuolee, se rangaistakoon kuolemalla. Mutta jos hän ei ole tehnyt sitä murha-aikeessa, vaan Jumala on sallinut sen vahingon tapahtua hänen kätensä kautta, niin minä määrään sinulle paikan, johon hän voi paeta.” Tästä saavat vettä myllyynsä ne, jotka uskovat vahinkojen olevan Jumalan sallimuksia, mikä periaatteessa on lähes samaa kuin, että Hän haluaisi tuottaa vahinkoja ja onnettomuuksia ihmisille. Kun tätä säädöstä selitetään tarkemmin 4 Moos. 35:22:ssa, ei puhuta mitään Jumalan sallimuksesta. Sitä paitsi Jumala on sallinut kaiken pahan kohdata Jeesusta, joten olemme vapaat kaikista ”sallimuksista.” Jäljellä on enää vain Jumalan tahto, mikä on hyvä kaikkia ihmisiä kohtaan niin kuin Hän itse sanoo.

raamattuvuodessa

Eläkkeellä oleva, Ruotsissa asuva geologian professori. Poliittisesti sitoutumaton. Kuva Jari Väätäinen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu