IMF tutki: mitä jos pankit eivät loisikaan enää meidän rahaamme?

Kuvittele pankkijärjestelmä, jossa suurten pankkien tappioita ei tarvitsisi koskaan siirtää veronmaksajien maksettavaksi, jossa pankit voisivat mennä konkurssiin viemättä toisiaan ja koko taloutta mukanaan, jossa ei olisi jatkuvaa boom-and-bust sykliä, jossa kotitalouksien ja yritysten olisi mahdollista investoida säästöistään ilman, että suuri osa niiden tuloista kuluu aina velanhoitoon ja jossa valtion ei tarvitsisi koskaan velkaantua pankeille. Kuulostaako mahdottomalta?

Hiljattain ilmestynyt IMF:n tutkimus väittää, että tämä kaikki ja paljon muuta olisi mahdollista saavuttaa yhdellä yksinkertaisella muutoksella pankkien kirjanpitoa koskeviin säännöksiin ilman mitään merkittäviä haittavaikutuksia muulle taloudelle. Kyseessä on IMF:n tutkijoiden Jaromir Benesin ja Michael Kumhofin julkaisu ”The Chicago Plan Revisited”, jossa he arvioivat vuonna 1936 keskellä suurta lamaa sen ajan merkittävimpien taloustieteilijöiden Irving Fisherin ja Henry Simonsin USA:n hallitukselle esittämää suunnitelmaa, jonka oli tarkoitus päättää suuri lama USA:ssa ja estää vastaavaa tapahtumasta tulevaisuudessa.

Alkuperäisen Chicagon suunnitelman ydinajatus oli, että rahan luominen ja rahan tuhoaminen erotettaisiin kokonaan pankkien lainaustoiminnasta määräämällä niille 100% reservivaatimukset, mikä estäisi niitä luomasta uusia pankkitalletuksia luotonlaajennuksen yhteydessä ja tuhoamasta niitä lainojen takaisinmaksun yhteydessä. Rahan luominen ja sen määrän hallinta siirtyisi näin valtion tehtäväksi.

Fisher näki, että suuri lama aiheutui massiivisesta velkadeflaatiosta, kun 20-luvulla paisunut velkakupla puhkesi ja kierrossa olevan rahan määrä väheni rajusti ja hän näki, että perimmäinen syy tähän oli osittaisvarantoperiaatteella toimivan pankkisektorin kyky luoda 20-luvun kaltaisia keinotekoisia buumeja lisäämällä rahan määrää, mistä aina seurasi 30-luvun kaltainen katastrofaalinen velkadeflaatio, kun rahan määrä alkoi vähentyä velkaantumisen saavutettua maksiminsa. Chicagon suunnitelman piti puuttua tähän perimmäiseen syyhyn.

Mutta suunnitelmaa ei koskaan toteutettu, suuri lama loppui toiseen maailmansotaan ja rahareformin idea unohtui.

Alkuperäisen suunnitelman laatijoilla ei ollut käytössään nykyaikaisia tietokoneita, joilla he olisivat voineet simuloida ehdotuksensa makrotaloudellisia vaikutuksia, joten he saattoivat vain esittää omat arvauksensa. Nyt lähes sata vuotta myöhemmin IMF:n tutkijat käyttivät kaikista kehittyneimpiä tietokonesimulaatioita testatakseen, mitkä olisivat tämän Chicagon suunnitelman vaikutukset, jos se toteutettaisiin tänä päivänä USA:ssa ja heidän tuloksensa olivat ällistyttävät.

Fisher väitti vuonna 1936, että suunnitelman toteuttamisesta olisi neljä suurta hyötyä:

1. Suhdannevaihtelut tasoittuisivat ja niiden hallinta helpottuisi. IMF:n simulaation mukaan tämä pitää paikkansa, suhdannevaihtelut olisivat paljon nykyistä pienemmät ja vähemmän tuhoisat, mikäli pankit eivät voisi vaikuttaa kierrossa olevan rahan määrään.

2. Pankkipaniikit, missä ihmiset ryntäävät pankkiin hakemaan rahojaan loppuisivat kokonaan. Tämä on itsestään selvää, koska reformin jälkeen pankeilla olisi oikeasti hallussaan sinne talletetut rahat. Mitään talletussuojaa ei enää tarvittaisi, eikä edes pankin konkurssilla olisi sen suurempia haitallisia vaikutuksia muulle taloudelle. Moral hazard myös poistuisi, koska reformin jälkeen epäonnistuneita pankkeja ei olisi mitään tarvetta pelastaa.

3. Julkinen velka vähenisi hyvin merkittävästi. Benesin ja Kumholfin simulaation mukaan valtion tulisi aluksi luoda uutta rahaa hyvin suuret määrät, jotta pankit voisivat täyttää 100% varantovaatimuksensa. Tämä johtaisi hetkessä tilanteeseen, jossa USA:n nykyinen valtionvelka, joka on noin 80% BKT:stä olisikin reformin jälkeen noin miinus 30% BKT:stä, eli mikä oli ennen velkaa valtiolle olisikin reformin jälkeen varallisuutta valtiolle. Raha ei syntyisi enää valtion velkaantumisesta pankeille, vaan pankkien velkaantumisesta valtiolle. Seigniorage on termi, joka kuvaa rahan valmistamiskustannusten ja rahan nimellisarvon välistä eroa, eli hyötyä, joka tulee sille taholle, joka rahan luo ja kun digitaalisen rahan valmistuskustannukset ovat nolla ja kun tähän asti pankeille kuulunut seigniorage lähes kaikesta rahasta tulisi reformin toteuttamisen yhteydessä kaikki valtiolle yhdellä hetkellä, olisi se valtiontaloudella suunnilleen sama asia kuin lottovoitto on kotitaloudelle.

4. Yksityissektorin velka vähenisi merkittävästi. Benesin ja Kumholfin yhdistävät tämän kohtaan 3, niin että valtio jakaisi reformin sille tuoman valtavan hyödyn kotitalouksien kanssa sillä ehdolla, että ne käyttävät uuden rahan velkojensa maksamiseen. Tämä yhdistettynä siihen, että reformin jälkeen kotitalouksien ja yritysten velkaantuminen ei olisi enää tarpeen rahan luomiseksi vähentäisi Benesin ja Kumholfin simulaation mukaan yksityissektorin velkaa noin 100% BKT:sta, USA:n nykyisestä tasosta 190% BKT:sta tasolle noin 80% BKT:sta.

Joten Benes ja Kumholf vahvistivat kaikki alkuperäisen suunnitelman väitteet sen tuomista hyödyistä. Heidän simulaationsa toi ilmi myös kaksi muuta merkittävää hyötyä.

Simulaation mukaan reformin toteuttaminen johtaisi tuotantomäärien kasvamiseen nykyisestä noin 10% vuosittain johtuen siitä, että kuluttajilta ja yrityksiltä poistuisi tarpeeton velkataakka ja kaikki sen tuomat riskit.

Lisäksi Benes ja Kumholf toteavat, että mikäli valtio lisäisi rahan määrää noin 2% vuosittain, olisi mahdollista saavuttaa nollainflaatio ilman mitään niistä haitallisista seurauksista, mitä nollainflaatio aiheuttaisi nykyisessä järjestelmässä, missä kaikki raha on pankkien luomaa korollista velkaa.

Eli itse IMF:n tutkijat toteavat, että kaikki nämä hyödyt voitaisiin saavuttaa välittömästi ilman haitallisia sivuvaikutuksia pelkästään kieltämällä pankkeja luomasta rahaa tyhjästä ja ottamalla raha takaisin yhteiskunnan hallintaan. Luulisi, että kyseessä olisi suuri uutinen, mutta aluksi ainoastaan jotkin aktivistijärjestöt ja muutamat akateemikot edes huomiovat tämän tutkimuksen ilmestymisen. Viimein toissapäivänä eräs maailman arvostetuimmista taloustoimittajista Ambrose Evans-Pritchard kirjoitti aiheesta The Telegraphiin varsin myötämielisen artikkelin ”IMF´s epic plan to conjure away debt and dethrone bankers”, joka ainakin kommenttien ja jakomäärien perusteella näyttäisi olevan todellinen sensaatio.

Toivokaamme että tämä on vasta alkua, koska jos tänä päivänä ei ole tarvetta aivan uudenlaisille ideoille maailman velka-, pankki- ja finanssikriisien ratkaisemiseksi, niin milloin sitten?

 

Tästä voit katsoa, kun toinen tutkimuksen kirjoittajista Michael Kuholf selittää noin 40 minuuttia kestävässä luennossa heidän keskeisimmät löydöksensä ja vastaa yleisön kysymyksiin. Luento on erittäin hyvä ja avaa tämän tutkimuksen tematiikkaa paljon helpommin kuin matematiikaksi kirjoitettu alkuperäinen paperi.

rahanvalhe

Olen Suomen Talousdemokratian tiedottaja ja innokas raha-aktivisti. Blogini tarkoitus on paljastaa nykyisen rahajärjestelmän vaietut epäkohdat ja tuoda esiin oikeudenmukaisia vaihtoehtoja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu