Helsingin pelastuskoulu pelastettava takaisin

Helsingin pelastuskoulu pelastettava takaisin

Hallituksen esitys (HE 18/2018) pelastuslain muuttamiseksi hyväksyttiin viime vuoden lopussa.  Se on kirjoitettu maakuntauudistus tähtäimessä, ja teksti vilisee maakuntatermistöä.  Puhutaan maakunnista, maakuntauudistuksesta, maakuntalaista, maakunnan pelastustoimesta, maakunnan pelastusviranomaisesta/ valtion pelastusviranomaisesta, maakuntarahoituksesta, maakunnan liikelaitoksesta, maakuntavaltuustosta  jne.

 

Koska maakuntalait eivät toteutuneetkaan, eikö HE 18/2018 pitäisi myös kumota?  Ja palata entiseen pelastuslakiin, jonka termistökin olisi paikkansapitävä.

 

Maakuntauudistuksen nimissä on pahiten käyty Helsingin pelastuskoulun kimppuun, josta todetaan mm.: ”Kun pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy vuoden 2020 alusta kunnilta maakunnille, Helsingin kaupungin ei ole enää tarvetta ja perusteita kouluttaa itse pelastajia (palomiehiä).” ”Maakuntauudistuksen yhteydessä nykyisen Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen pelastuskoulun tutkintokoulutus lakkaa ja vastaava koulutusvolyymi siirretään Pelastusopiston järjestettäväksi.”

Pelastusopisto ei kuitenkaan ilman lisärahoitusta selviä suunnitellusta siirrosta.  Nyt on jo tiedossa, ettei Pelastusopisto pysty tuottamaan Helsingille sen tarvitsemaa määrää palomiehiä eikä kesälomasijaisia.

 

Suuri osa pelastajista tarvitaan juuri Uudellemaalle, siksi oman koulutusyksikönkin pitäisi sijaita täällä.

Helsingin kaupungille kuuluisi palauttaa oikeus pelastustoimensa henkilöstön hankintaan ja koulutukseen  pelastustoimen palvelutason turvaamiseksi Helsingissä ja Uudellamaalla.

 

Vain Helsingissä kaikki palomiehet on koulutettu myös ensihoitajiksi.  Helsingin pelastuskoulun erinomaista koulutusta ei saisi tuhota toteutumatta jääneen maakuntauudistuksen varjolla.

 

FM Raija Kuosmanen, Palotar 112

Hyvinkää 24.3.2019

 

 

raijakuosmanen

Olen ranskanopettaja (auskultoinut FM) Hyvinkäältä. Tuntiopettajan toimiakselini seurailee junanrataa (Kerava-Hyvinkää-Hämeenlinna). Palotar-kunnianimeni olen saanut pitkäaikaisesta, uupumattomasta työstäni palomiesten eläkeiän alentamiseksi. Palotar 112 olen ollut viime kunnallisvaaleista lähtien, jolloin sain vaalinumerokseni 112:n. Arvelin, että Ylhäinen Isä oli katsonut suopeasti toimintaani palomiesten hyväksi, koska sain tuon uskomattoman numeron. Kari-puolisoni on yrittäjä. Kaikki kolme lastamme ovat aikuisia ja lähteneet jo maailmalle.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu