AA+-luokitus ennallaan – mutta mikä on suunta?

Suomella menee hyvin, S&P:n luottoluokitus säilyi ennallaan – se oli hallituspuolueesta tullut  kommentti uutisen jälkeen. Ihan ymmärrettävää näin budjetin laatimisen alla, mutta entä sitten? Miten tästä eteenpäin? Päivä päivältä uutisvirta sisältää yhä huolestuttavampia tietoja niin kotimaasta kuin kansainvälisiltä markkinoiltakin. Kasvulukuja tarkistetaan alaspäin, tilauskannat heikkenevät, työllisyys ei näytä paranevan, palkansaajien ostovoima supistuu  veronkorotusten johdosta jne jne.

Ja kaikesta tästä huolimatta valtiovarainministeri kertoo, ettei Suomi aio velkaantua lisää, ja sitten sivulauseessa, että valtion omaisuutta on tarkoitus muuttaa rahaksi miljardin arvosta! Budjettiriihestäkin on tarkoitus selvitä alta aikayksikön, kun puoluejohtajat ovat iltapalaverissaan päässeet sopuun päälinjoista. Luulisi, että nyt olisi ollut ja on todella tiukan, aikaakin vievän  ja yksityiskohtiin menevän harkinnan paikka. Mutta huoletonhan se hevoseton poika näyttää olevan!

Kaipaan huolta ja huolellisuutta – ja miksi? Ei lupaus olla ottamatta uutta velkaa vielä merkitse, ettei sitä jouduttaisi ottamaan. Pinnan alla vaikuttaa nimittäin joukko sellaisia automaattisesti vaikuttavia tekijöitä, joista ei vielä ole paljoa puhuttu eikä niitten merkitystä tulojen ja menojen suhteeseen budjettivuoden vieriessä eteenpäin arvioitu.

Ensiksi työllisyys, jonka kehitykselle hallitus itsekin antaa suuren painoarvon. Se ei näytä paranevan, eli tuloverotuloja ei mitä ilmeisemmin kerry siinä mittakaavassa kuin mitä paremman työllisyyskehityksen perusteella on budjettikirjaan merkitty. Päinvastoin menopuoli, varsinkin työttömyyttä torjuttaessa ja sen aiheuttavia  mitä erilaisimpia sosiaalimenoja kompensoitaessa, saattaa selvästikin kasvaa. Jo tästä kaikesta johtuen budjetin nyt kirjoihin tuleva tasapainoaste tulee automaattisesti heikkenemään eli velantarve kasvamaan nyt arvioitua suuremmaksi. Riittääkö valtion omaisuuden myyntitulo tämän kasvuaukon kattamiseen? Vai kuvitellaanko, että valtion varoin toteutettavat uudet työpaikat taikka palkkatuet kokonaistilannetta parantavat? Nehän kustannetaan veroeuroin.

Sitten muut epävarmuustekijät. Tärkein niistäkin koskee työllisyyttä. Ja se on julkisuuteen saatettu ajatus, jonka mukaan 75 prosentin työllisyysaste ei enää välttämättä olisikaan hallituksen työllisyyspolitiikan ensisijainen tavoite. Tämä ennakoi mahdollista tyytymistä alempaan, joka edelleen lisää edellä kosketeltua epävarmuutta työllisyysasteen vaikutuksista yleiseen tulonmuodostukseen ja suhdanteisiin sekä budjetin tasapainoasteen järkkymiseen.

Ns. vappusatasesta luopumisella on edelleen tulonmuodostusta rajaava vaikutus. Toisaalla hallituksen piirissä kaavaillaan eläketulojen yleisen korotuksen muuttamista euromääräiseksi. Sillä jos jollakin on tulonmuodostusta ja täten myös veropohjan laajenemista kaventava vaikutus. Jos vielä puheille eläkekatosta löytyisi reaalipohjaa, heijastuma tulonmuodostukseen olisi sitä kaventava. Näitä kaikkia ajatuksia tarkastellen taustalla pitäisi olla suhdanne-ennakointeja laativien huomio: Vientitulopohjan kaventuessa maailmanmarkkinoitten kysynnän heikkenemisen vuoksi kotimaisesta kulutuskysynnästä huolehtiminen olisi ensiarvoisen tärkeää. Näin jotta pyörät pysyisivät pyörimässä ja taistelu niin suhdanteiden heikkenemistä kuin talouden lamaantumista vastaankin voisi onnistua.

Näyttää siltä, että talouspoliittisia päätöksiä suunniteltaessa emootiot, tunteet ovat monelle tärkeämpiä kuin kylmät taloudelliset faktat. Se ei hyvää lupaa. Kun seuraavat maan luottokelpoisuutta kuvaavat tutkimustulokset ilmestyvät, saattaa kahden A:n positiivinen etumerkki hyvinkin olla miinus. Nyt, negatiivisten tai nollakorkojen aikana tällä ei lainakustannuksiin ole suurtakaan merkitystä, lainansaantimahdollisuuksiin olojen muuttuessa kyllä. Ja sekin kannattaa pitää mielessä, ettei nykyinen korkotaso ole ikuinen.

Vai olisko kaiken edellä kosketellun  ja uskon parempaan luottamisena taustana EKP:n elvyttävä rahapolitiikka koronalennuksineen ja arvopaperiostoineen? Ja luotettaisiinko lisäksi siihenkin, että alijäämiin turvaavaa elvyttävää budjettipolitiikkaa käytettäisiin muissa maissa niin, että sen vaikutukset tuntuisivat positiivisina meilläkin. Tällöinhän omaa edessä olevaa budjettiaseman heikkenemistä automaattisine velanoton kasvuineen voitaisiin puolustella toteamalla, että kun muualla alijäämäisen budjetin kautta elvytetään, niin sama ajatus puoltaa lainanoton lisäystä meilläkin!

 

 

 

 

raimoilaskivi

Ylipormestari Raimo Ilaskivi (s. 1928) on tehnyt pitkän uran kansainvälisenä ja kansallisena vaikuttajana. Ilaskivi on ollut kansanedustajana sekä ryhmän puheenjohtaja tai varaåuheenjohtaja vv.1962-75, Euroopan parlamentin jäsen 1996–1999, Helsingin kaupunginjohtaja 1979–1991 ja kokoomuksen presidenttiehdokas vuonna 1994. Monien virkojen, toimien ja luottamustehtävien ohella Ilaskivellä on ollut useita eri yritysten hallintoneuvostojen jäsenyyksiä. Ilaskivi väitteli tohtoriksi vuonna 1958. Väitöskirjan aiheena oli Valtiontalouden automaattinen vastavaikutus suhdanteiden vaihtelussa ja seuraava tieteellinen taos käsitteli Suomen Pankin rahapolitiikkaa. Hän toimi myös kansantaloustieteen dosenttina Helsingin Yliopistossa kahdenkymmenen vuoden ajan.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu