EKP alkaa olla tulenjakajalla

Media utelee ekonomisteilta melkeinpä päivittäin käsityksiä korkonäkymistä ja talouskasvusta nyt vallitsevissa olosuhteissa. Povaukset – sellaisistahan nyt alkaa olla  kysymys – ovat aikalailla toisistaan poikkeavia. Eikä ihme. Kuten jo toista vuotta olen tällä palstalla osoittanut, EKP:n yleensä ja sen puheenjohtajan näkemykset erityisesti näyttävät ajoittain hyvinkin epämääräisiltä. Välillä esim. kerrotaan pyrittävän nostamaan korkoja jotta inflaatiota torjuttaisiin, välillä taas alleviivataan talouskasvun ylläpidon ensiarvoisuutta. Välillä tuntuu siltä, että näkemykset korkopolitiikan keskeisimmistä vaikutuksista nähdään eri tavoin. Välillä muutama ohjauskorkojen nosto torjuu inflaatiota, välilläkustannustasoa nostaessaan lisää sitä.

Eräs keskeinen seikka näkyy usein täysin unohtuneen. Ja se kätkeytyy sanaan luottamus. Sitä pyrin aikanaan, kaksi vuosikymmentä  kansantaloustieteen dosenttina rahapolitiikasta luennoidessani korostamaan, ja siihen ”entisenä ekonomistina” mielelläni palaan.  Se  edellyttää johdonmukaisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Yritysmaailma haluaa tietää, mitkä pitkäjänteiset korkopoliittiseet näkymät ovat investoinneista päättäessään. Kuluttaja, asuntovelallinen erityisesti, toivoo samaa pitkäjänteisyyttä laskiessaan kulutuksensa näkymiä ja pankkien kanssa stressitestejä tehdessään selviämisestään asuntolainastaan. Tätä pitkäjänteisyyttä EKP:n vaihtelevat korkopoliittiset kannanotot eivät aina edistä.

Seurauksetkin ovat jo nähtävissä. Poliittiset päättäjät ovat eri tahoilla alkaneet yhä innokkaammin puuttua EKP:n kannanottoihin ja eri näkökulmista korostavat itsekullekin tähdellisiä näkökulmia. Yksi alleviivaa malttia koron nostoissa jotta asuntovelallinen ei joutuisi vaikeuksiin, toinen yhtyy näkemyksiin koron nostojen inflaatiota hillitsevistävaikutuksista. Keskustelu on tietenkin sallittua. mutta se johtaa helposti myös vaatimuksiin päätöksistä.

Ja mikäpä niistä olisi harmillisempaa kuin puuttuminen keskuspankkien itsenäiseen asemaan. Se kun periaatteessa on oikein käytettynä tasapainoittava tekijä myös häilyvälle budjettipolitiikalle, jollaisen  tuloksista Suomessakin on jo saatu ja tullaan lähivuosina samaan ikäviä seurauksia. Tästäkin näkökulmasta johdonmukaisuus on rahapolitiikalta vaadittava keskeinen ominaisuus. Siitä väistyiminen, josta nyt puhutaan, johtaa helposti vaatimuksiin vaikkapa nyt EKP:n johdon entistä selvempään miehittämiseen henkilöillä, joitten meriitit ovat ensisijaisesti poliittisen johdon – ei rahapoliittisen osaamisen piiristä. Tällaiaseen tulenjakajakekusteluun ja siitä johtuvaan päätöksentekoon ei todellakaan toivoisi jouduttavan.

 

raimoilaskivi

Ylipormestari Raimo Ilaskivi (s. 1928) on tehnyt pitkän uran kansainvälisenä ja kansallisena vaikuttajana. Valmistuttuaan hän toimi 1950-1970-luvuilla erilaisissa pankkimaailman johtotehtävissä, mm. Suomen Pankkiyhdistyksen, Suomen Teollisuuspankki Oy:n ja Helsingin Arvopaperipörssin toimitusjohtajana. Ilaskivi on ollut kansanedustajana sekä ryhmän puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja vv.1962-75, Euroopan parlamentin jäsen 1996–1999, Helsingin kaupunginjohtaja 1979–1991 ja kokoomuksen presidenttiehdokas vuonna 1994. Ilaskivellä on ollut useita eri suuryritysten hallitusten tai hallintoneuvostojen jäsenyyksiä.
Ilaskivi väitteli tohtoriksi vuonna 1958. Väitöskirjan aiheena oli Valtiontalouden automaattinen vastavaikutus suhdanteiden vaihtelussa ja seuraava tieteellinen teos käsitteli Suomen Pankin rahapolitiikkaa. Hän toimi kansantaloustieteen dosenttina Helsingin Yliopistossa kahdenkymmenen vuoden ajan. Eläkkeelle siirryttyään han on ollut kansainvälisen, Afrikan Paavin ja Alexandrian patriarkan suojeleman Konstantinus Suuren Ritarikunnan (Ordo Sancti Constantini Magni) kansleri ja viimeksi varasuurmestari vuoteen 2022 saakka.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu