Helsingin Sanomat EU:n ns. leikkausrajoista

Euroopan Unioni pyrkii vakauttamaan jäsenmaittensa taloutta lukuisin eri keinoin, joista perinteisimpiin kuuluvat prosenttirajat 60 ja 3. Ensiksimainittu on tarkoitettu rajoittamaan jäsenmaitten julkisen velan suuruus suhteena 60 %:iin bruttokansantuotteesta. 3 % puolestaan on korkein kulloisenkin vuosibudjetin sallittu alijäämä, kansantuotteeseen suhteutettuba biinikään.

Helsingin Sanomat on Vappuaaton numerossaan ottanut asian esiin nykytilanteen vaatimana ja hankkinut siitä kahden suurmaalaisen ekonomistin lausunnon. Italialaisekonomisti Philip Heimberger varoittaa rajojen, jos niitä tiuksti seurataan, olevan ”aikansa eläneitä” ja johtavan vähitellen EU-alueen kilpailukyvyn heikkenemiseen muun maailman kanssa. Tällä hän tarkittaa ilmeisesti esim. USA:ta ja Kiinaa. Saksalaisen ekonomistin Philippa Sigl-Glöcknerin mielikuvitus lentää vielä rajummin: ”Mainitut prosenttiluvut on aikanaan vedetty suoraan hatusta.” Sävel on siis yhteinen ja tähtää mitä ilmeisimmin aiihen, että kyseiset rajoitukset tulisi ottaa vakavan harkinnan kohteeksi.

”Ei uutta auringon alla.” Ensinnäkin aihepiiri oli minulle tuttu jo valmistellessani väitöskirjaani, jonka aihetta kuvaava otsikko oli ”Valtiontalouden automaattinen vastavaikutus suhdanteiden vaihteluissa.” Ja ehkäpä juuri se oli taustana, kun ollessani Euroopan Parlamentin ja sen talousvaliokunnan jäsenenä 1996-99 tein rajoja koskevan aloitteen. Lähdin jo tuolloin siitä, kuten mainitsemani ekonomistit nyt korostavat, että rajojen kiinteys vaikeuttaa järkevän ja ns keynesiläisen suhdannepolitiikan toteuttamista. Laskukauden ja laman puitteissahan taloutta tulisi voida elvyttää kysyntää lisäämällä, mitä alijäämäinen budjetti edesauttaisi. Jos suhdanteet puolestaan ylikuumenisivat, ylijäämäinen budjetti sitoisi ostovoimaa ja tasapainottaisi kansantaloutta.

Aloite tuli listalle ja käsittelyyn talousvaliokunnan kokouksessa. Asia sejase – minä nostin käteni puheenvuoroa pyytäen, mutta PAM – ” saksalaispuheenjohtajan nuija pamahti pöytään samalla todeten jotakin siihen tapaan että ”sosialistisluonteista aloitetta ei tässä kokouksessa nyt käsitellä, keskustelu – joka ei siis saanut edes alkaa – on jo loppunut.” Kokouksen jälkeistä ajatustenvaihtoani puheenjohtajan kanssa en viitsi referoida. Mutta erään seikan opin: Valiokunnissa, joissa on saksalainen tai ranskalainen puheenjohtaja, pienen maan edustajan ja tulokkaan, kuten Suomi silloin oli, on paras olla varuillaan!

Mutta ihan mukavalta tuntuu näin jälkikäteen todeta, että linja jota ekonomistina neljännesvuosisata asitten yritin EU:ssa ajaa, saa nyt kannatusta nimenomaan niitten maitten ekonomisteilta, joita saksalaiaspuheenjohtaja aikanaan vastusti. Oli mielenkiintoinen lukuhetki HS:n seurassa aamutuimaan.

raimoilaskivi
Kokoomus Helsinki

Ylipormestari, dosentti emeritus Raimo Ilaskivi (s. 1928) on tehnyt pitkän uran kansainvälisenä ja kansallisena vaikuttajana. Valmistuttuaan hän toimi 1950-1970-luvuilla erilaisissa pankkimaailman johtotehtävissä, mm. Suomen Pankkiyhdistyksen, Suomen Teollisuuspankki Oy:n (nyk. Nordean kiinnitysluottopankki) ja Helsingin Arvopaperipörssin toimitusjohtajana. Ilaskivi on ollut kansanedustajana sekä ryhmän puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja vv.1962-75, Euroopan parlamentin jäsen 1996–1999, Helsingin kaupunginjohtaja 1979–1991 ja kokoomuksen presidenttiehdokas vuonna 1994.
Ilaskivi väitteli tohtoriksi vuonna 1958. Aiheena oli Valtiontalouden automaattinen vastavaikutus suhdanteiden vaihtelussa. Seuraava tieteellinen ns dosenttipätevyysteos käsitteli Suomen Pankin rahapolitiikkaa. Hän toimikin kansantaloustieteen dosenttina Helsingin Yliopistossa kahdenkymmenen vuoden ajan. Eläkkeelle siirryttyään han on ollut kansainvälisen, ekumeenisen, Afrikan Paavin ja Alexandrian patriarkan suojeleman Konstantinus Suuren Ritarikunnan (Ordo Sancti Constantini Magni) kansleri ja viimeksi varasuurmestari vuoteen 2022 saakka.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu