Inflaatioko keskuspankkipolitiikan tavoitteena?

Aiemmin kommentoitaisiin, että ei voi olla totta. Vakaaseen rahanarvoonhan sitä pitäisi pyrkiä, inflaatiota vastaan taistella kaikin keinon, kasvua ja työllisyyttä luotava tuotannollisin, kilpailukykyisin investoinnein. Mutta toisin on nyt. Euroopan Kesskuspankki julisti eilen nostavansa inflaatiotavoitteensa 1,8 prosentista 2,0 prosenttiin. Siis tavoitteensa.

Silloin ennen setelinanto oli sidottu katteeseen, kullan määrään keskuspankissa ja sittemmin ikäänkuin ilmasta tempaistuihin suureisiin. Koetettiin näin helpottaa kansantalouksien sisäisen kysynnän kasvua ja tätä kautta työllisyyttä. Ja vähitellen avattiin – EKP:n ja FEDin johdolla –  rahahanat laajemminkin. Keskuspankit alkoivat ostaa erilaisia rahoitusinstrumentteja markkinoilta  huippuna Euroopan Kekuspankin 750 miljardin euron koronaelvytysohjelma, joka nosti setelirahoituksen ennen näkemättömälle tasolle. Toki katteeton keskuspankkiraha, setelirahoitus,  oli tullut käyttöön talouden elvyttäjänä jo aiemminkin, mutta nyt palaa mieleen kanadalaisen kansantaloustieteilijän Colin Clarckin hyvä kysymys, Where are the limits, missä rajat!

Vastausta etsittäessä kannattaa palauttaa mieliin Saksan kokemukset ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Silloin maa turvautui estottomasti setelipainoonsa mm. sotakorvausten maksusta selvitäkseen. Ja vähitellen keksittiin rahantarjonnan lisäämistä helpottava uusi keino: Perinteisten seteleitten arvonumeroiden päälle lisättiin ensin yksi ja sitten useampi nolla. Kympistä tuli satanen, satasesta tuhatmarkkanen. Vastaavassa suhteessa vanhojen seteleitten arvo aleni, inflaatio toisin sanoen nosti päätään ennen näkemättömiin prosenttilukuihin. Säästäjät menettivät, velalliset hyötyivät. Vasta Reichsbankenin pääjohtajan ja talousministerin Hjalmar Schachtin johtamat kovat talouspoliittiset otteet  palauttivat arkisen menon – mutta paljon oli menetetty, keskeisimpänä luottamus rahapolitiikan uskottavuuteen.

Uskottavuudesta nytkin alkaa ola kysymys. Päättääkö EKP itse inflaatiotavoitteensa nostamisesta vai onko kyse vain sen mukautumisesta tapahtuvaan, voimistuvaan inflaatiokehitykseen, jota vastaan sen itse asiassa tulisi taistella. Jos kyseessä on toinen vaihtoehdoista – ja siltä myös näyttää – rahan runsautta luova elvytyspolitiikka tulisi ottaa kriittisen harkinnan kohteeksi. Eritoten Italian ja Ranskan hellimä ajatus uusista yhteisvastuullisista toimenpiteistä tulisi vastuullisten maitten taholta siirtää vaikkapa kriittisten ajatushautomoitten pohdittavaksi., elleivät näitten maitten finanssiministeriöitten ja keskuspankkien omat resurssit tähän riitä. Jos inflaation annetaan alkaa syödä säästäjien omaisuutta, murennetaan samalla kansantalouksien tulevan kasvun terveen rahoituksen pohjaa.

Ei tästä paljoa – jos ollenkaan – ole keskusteltu. On kyllä pohdiskeltu mitalin toiseen puoleen, talouskasvuun, liittyvistä ongelmista. Kysykää siis, poliitikot ja kansalaiset, nyt inflaation ongelmistakin ja keskuspankkipolitiikasta teemalla missä rajat! Niin mielellään kun keskuspankkien itsenäisyyttä ja riippumattomuutta påivänpolitiikasta halutaankin vaalia, niin kansakuntien, Euroopan ja itse asiassa koko maailman rahataloudellinen ja inflaatiovastainen tai -myönteinen päättäminen ei voi olla vain ja yksinomaan  keskuspankkipolitiikasta määräävien  elinten asia.

+6
raimoilaskivi

Ylipormestari Raimo Ilaskivi (s. 1928) on tehnyt pitkän uran kansainvälisenä ja kansallisena vaikuttajana. Valmistuttuaan hän toimi 1950-1970-luvuilla erilaisissa pankkimaailman johtotehtävissä, mm. Suomen Pankkiyhdistyksen, Suomen Teollisuuspankki Oy:n ja Helsingin Arvopaperipörssin toimitusjohtajana. Ilaskivi on ollut kansanedustajana sekä ryhmän puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja vv.1962-75, Euroopan parlamentin jäsen 1996–1999, Helsingin kaupunginjohtaja 1979–1991 ja kokoomuksen presidenttiehdokas vuonna 1994. Monien virkojen, toimien ja luottamustehtävien ohella Ilaskivellä on ollut useita eri suuryritysten hallitusten tai hallintoneuvostojen jäsenyyksiä.
Ilaskivi väitteli tohtoriksi vuonna 1958. Väitöskirjan aiheena oli Valtiontalouden automaattinen vastavaikutus suhdanteiden vaihtelussa ja seuraava tieteellinen taos käsitteli Suomen Pankin rahapolitiikkaa. Hän toimi myös kansantaloustieteen dosenttina Helsingin Yliopistossa kahdenkymmenen vuoden ajan. Eläkkeelle siirryttyään han on ollut kansainvälisen, Afrikan Paavin ja Alexandrian patriarkan suojeleman Konstantinus Suuren Ritarikunnan (Ordo Sancti Constantini Magni) kansleri ja viimeksi varasuurmestari-

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu