Jos ei osaa, ei osaa!

Ohitetaan nyt vihdoin vakio-otsikot bilettämisestä, sähköpostineuvotteluista, ilmavoimien koneella lentämisestä kun reittiaikataulu ei sovellu jne.  Ja mennään ongelman ytimeen: jos ei osaa, ei osaa. Sillä siitähän loppujen lopuksi on kysymys, hieman täydennettynä: ei ole oikeanlaista koulutusta, ei kokemusta, ei testattua soveltuvuutta kyseessä olevaan tehtävään. Pääministeriksi taikka ministeriksi.

Ennen perustuslaissa kahdelta ministeriltä vaaditiin pätevyydeksi lainopillista koulutusta, ei vaadita enää eikä muutakaan. Ja kuitenkin esimerkiksi julkinen talous on mittava, sitä yleensä ja verotusta erityisesti tarkastellen, koska niitä voitaisiin käyttää talouspolitiikan kohdennettuina aseina. Mutta mitä toteaa talouspolitiikan arviointineuvosto taloustieteen professoritasoisen puheenjohtajansa suulla? Yhtäkään neuvoa ei hallitus ole ottanut onkeen. Pieleen on se ilmeisesti arvioinut kaikkien aikojen suurimman soteuudistuksenkin: Säästöä piti tulla mutta rahaa tarvitaankin lisää. Syitä on varmaan lisäksi niin sysissä kuin sepissäkin; annettiinko lääkäreille tai sosiaalipoliitikoille riittävästi arviointimahdollisuuksia ja sananvaltaa.

EU:lta saamme rahaa milloin mihinkin hankkeesee, uutisoidaan silloin tällöin. Mitä rahaa? Suomi on jäsenmaksunsa osalta nettomaksaja, saamme siis aina periaatteessa vähemmän kuin olemme EU:lle jo maksaneet. Se on vain saanut mahdollisuuden pistää lonkeronsa väliin ja määrittää rahan käytölle joskus jopa näkemyksiä, jotka ovat omillemme täysin vastakkaisia. Keskustelu metsien niuluista olkoon tästä esimerkkinä.

Julkinen hallinto on mahtava ja hallitus sitä ohjaa. Vai ohjaako? Nykyhallitus tunnnusti avuttomuutensa palkkaamalla mittavan määrän uusia eritasoisia ja -nimikkeisiä avustajia. Niitten pitäisi täten pohtia kaikkea sitä, mitä ministerit eivät  hallitse. Parhaimmassa tapauksessa avustajat kirjoittavat jopa teksti- tai sähköpostiviestit, joita lähetellään vieraille maille silloin, kun pitäisi puhelimen, erilaisten näköyhteyksien taikka tapaamisten avulla vaihtaa näkemyksiä, torjua Suomen kannalta väärät ehdotukset ja asettaa tilalle keskusteluun meidän kannaltamme paremmat. Eikö osata kieliä, eikö riitä alan tuntemus ja kyky kommunioida? Suomen ja Saksan ”keskustelu” Uniper-asiassa on erinomainen esimerkki tästä, mikäli tutkivan journalismin tasoon on luottamista. Ja miksipä ei olisi?

Eduskunnan budjettikeskusteluissa ja -äänestyksissä merkittävimmät summat ovat yleensä miljoonien tai kymmenien miljoonien suuruusluokkaa. Kuusi tai seitsemän nollaa luvun perässä – se tajutaan. Mutta montako nollaa tarvitaan kun hallitus sähköpostikokouksessaan sopii muutamasta tai peräti kymmenestä miljardista? Mahtavatko laskeskella ymmärtämisestä puhumattakaan sitä, millaisia summia noin vain veronmaksajilta pois heitetään, kun toisen osapuolen kanssa ”on sovittu”!

Selityksiäkin löytyy. Ministereitten CV:t, ansioluettelot ovat mitä mielenkiintoisinta luettavaa. Yliopiston nimikin on monilla mainittu, mutta ei sitä, onko suoritettu myös tutkinto. Niitten turvin kun on päästy valtakunnan korkeimmille päättäjätasoille. Vai onko? Tuskin, sillä eivät ne pitkälle riittäisi, jos verrattaisiin vastaavia suuryritysten johtotasoille nousseiden meriittejä. On koulutusta, kokemusta, nousua portaalta korkeammalle ja vihdoin sille johtotasolle. Ministerit sen sijaan valitaan puolueen kulloinkin sovitun suuruuden, puoluehierarkian eli ”on hänen vuoronsa”-periaatteen sekä maantieteellisen sijainnin perusteella; ennen oli jonkinasteista tasapainoa sukupuolten keskenkin. Näin tämän päivän demokratia nostaa tai laskee mutta näillä periaatteilla tarkasti valitsee ihan hallitustasonsa. Ei tulisi menestyvässä suuryrityksessä kuuloonkaan!

Nykydemokratialla on siis hintansa, ja alleviivattakoon etuliitettä nyky! Edellisen  perustuslain mukaan presidentti nimitti pääministerin hallitusta muodostamaan ja tarkasteli sitten ministerilistan ennen hyväksymistään. Nimittipä joskus ns. virkamieshallituksenkin, kun poliittista ei syntynyt ja olosuhteitten sekä poliittisten umpikujien johdosta tarvittiin hallitukseen kokemusta ja osaamista. Tämä mahdollisuus on uudessa perustuslaissa pois suljettu – sen nykydemokratian nimissä. Nyt sitten ollaan tilanteessa, että sitä saa, mitä tilaa. Ollaanko tilattuun ja saatuun tyytyväisiä, se nähdään sitten tulevissa vaaleissa.

 

 

 

 

 

 

+54
raimoilaskivi

Ylipormestari Raimo Ilaskivi (s. 1928) on tehnyt pitkän uran kansainvälisenä ja kansallisena vaikuttajana. Valmistuttuaan hän toimi 1950-1970-luvuilla erilaisissa pankkimaailman johtotehtävissä, mm. Suomen Pankkiyhdistyksen, Suomen Teollisuuspankki Oy:n ja Helsingin Arvopaperipörssin toimitusjohtajana. Ilaskivi on ollut kansanedustajana sekä ryhmän puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja vv.1962-75, Euroopan parlamentin jäsen 1996–1999, Helsingin kaupunginjohtaja 1979–1991 ja kokoomuksen presidenttiehdokas vuonna 1994. Ilaskivellä on ollut useita eri suuryritysten hallitusten tai hallintoneuvostojen jäsenyyksiä.
Ilaskivi väitteli tohtoriksi vuonna 1958. Väitöskirjan aiheena oli Valtiontalouden automaattinen vastavaikutus suhdanteiden vaihtelussa ja seuraava tieteellinen teos käsitteli Suomen Pankin rahapolitiikkaa. Hän toimi kansantaloustieteen dosenttina Helsingin Yliopistossa kahdenkymmenen vuoden ajan. Eläkkeelle siirryttyään han on ollut kansainvälisen, Afrikan Paavin ja Alexandrian patriarkan suojeleman Konstantinus Suuren Ritarikunnan (Ordo Sancti Constantini Magni) kansleri ja viimeksi varasuurmestari vuoteen 2022 saakka.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu