Jos ei ymmärrä miljardeja, ei sitten ymmärrä!

Loppusumma 63 miljardia euroa. Valtiovarainministeri Saarikon budjettiesityksen, siis. Ja vajaat 7 miljardia siitä katetaan velanotolla. Yli joka kymmenes menotalouden euro.  ”Hullu mies Huittisista, syö enemmän kun tienaa.” Voisiko sitä sen paremmin sanoa?

Elinkeinoelämällä pyyhkii suhteellisen hyvin. Kansantalouden kasvu on tyydyttävää, mutta työllisyystilanne ei. Lähes neljännesmiljoona työtöntä – työhön kykenemättömiäkö; huolimatta  Pisamenestyksestä nauttivasta plussatuloksesta koulutuksen suhteen. Eikö ole koulutettu oikeisiin ammatteihin? Vai onko pikemminkin työhön haluttomia, taustalla korkea työttömyysturva? Kummatkin asiat pitäisi selvittää – tai olisi pitänyt jo vuosia sitten. Mutta  ratkaisuksi on niin helppo kuuluttaa työperäisen maahanmuuton tarvetta, joka toteutuessaan liimaa nykyiset työttömyysluvut ikiajoiksi paikoilleen. Onko sitä pohdittu?

Takaisin budjettiesitykseen. Infossa ministeri kertoili erilaisista toimista, jotka helpottaisivat perheitten ja yksityishenkilöitten mahdollisuuksia kuluttaa. Kympit ja sataset tulivat esiin.  Ymmärrettävää sinänsä, mutta tulevan, kestävän yhteiskunnan luomiseen tarvittaisiin ennen muuta pohjan luomista yritystoiminnalle sekä julkisia infrainvestointeja kilpailukyvyn edellytyksiä parantamaan.  Näin Suomi teki 1930-luvulla, jonka aikana maamme juuri tällaisen budjettipolitiikan turvain maksoi pois aiemman maailmanlaman aikana ottamaan joutuneensa suuren velkataakan. Oli jopa 1938 nettovelaton maa. Nykypolitiikalla vastaavasta ei kannaata edes unelmoida.

Se vanhoista kokemuksista. Ja kannattaa etsiä mieliin tuoreemmatkin. Kun merikuljetuskalustosta kohta sotien jälkeen oli puute, Suomen Pankki auttoi valtiontaloutta järjestämällä ExitImportbankilta mittavan dollarilainan ns. paragrafialusten rakentamisen rahoittamiseen. Yhteistyö Suomen Pankin kanssa tehtosti puunjalostusteollisuuden investointien rahoittamista muutamaa vuotta myöhemmin. Valtio panosti maanteitten ja rautatieverkon parannuksiin kuten edesauttoi myös ydinvoiman rakentamista. ”Onko maallamme malttia vaurastua?”, kysyi presidentti Kekkonen tuolloin.

Rahaa siis kyllä nytkin palaa. Sitä pannaan surutta menemään; koronan vuoksi osittain. Pannaan niin helpolla, että yritysmaailmalle jaettuja tukia peritään nyt jo aiheettomasti maksettuina takaisin. Ja velkaantumista perustellaan keynesiläisellä, taloutta elvyttävällä budjetinalijäämäpolitiikalla. Mutta eihän meillä nyt lamaa ole! Pyörät pyörivät mutta vain olemassaolevan kapasiteetin luomissa puitteissa. Siksi eurot tulisi suunnata investointeihin ensi sijassa.

Hieman on alkanut tuntua siltä, niin aiemman koronakauden kuin nykyisten budjettinäkymenkien puittessa, että miljoonst js miljardit luiskahtavat julkisen kirstunvartijan käsien läpi kovin helpolla, tulevaisuuteen riittävästi huomiota kiinnittämättä. Tulevat ikäpolvethan velan maksavat – jos jaksavat. ”Veli on velka otettaessa, veljenpoika pois maksettaessa.!”

Kymppi tai satanen kansalaiselle – sen he hallitsevat; tosin eivät hallinneet ihan sitä Vappusatastakaan. Mutta onnen tunne täyttää jakajan rinnan. Euro, satanen tai miljoona sinne, toinen tänne – helposti ne koostuvat sitten miljardeiksi. Mahtavatko kaikki ministerit edes tajuta, mistä on kysymys?  Omassa aiemmassa elämässäkään kun yksikään heistä ei näytä olleen tehtävissä, joissa olisi noita todella suuria rahasummia joutunut käsittelemään, tällaisista päätöksistä vastuuta kantamaan. Siksi nytkin euro tai kymppi kyllä punnitaan, tupakkaveroa nostetaan mutta alkoholivero jää ennalleen. Mutta miten on tuloista koostuvan ja menoihin kuluvien miljardipäätösten laita?

Joskus aikanaan finanssiministerit otettiin kansakunnan ja talouselämän kaapin päältä. He osasivat miljoonat ja miljardit. Nyt demokraattinen valinta istuttaa keskeisille rahankäyttäjäposteille niitä muita. Niitä, joille keskeisiä ovat eurot ja sataset. Jännitys kasvaa, kun yhä useampi alkaa ihmetellä, että kuinkas sitten kuun vanha hallitus on päässyt jakamalla ja uuden täytyisi hankkia, kasata ja maksaa. Itsepähän olemme tämän eduskunnan ja hallituksen valinneet; sen jolle voi vain todeta: Jos ei   ymmärrä miljardeja, ei sitten ymmärrä.

 

 

+28
raimoilaskivi

Ylipormestari Raimo Ilaskivi (s. 1928) on tehnyt pitkän uran kansainvälisenä ja kansallisena vaikuttajana. Valmistuttuaan hän toimi 1950-1970-luvuilla erilaisissa pankkimaailman johtotehtävissä, mm. Suomen Pankkiyhdistyksen, Suomen Teollisuuspankki Oy:n ja Helsingin Arvopaperipörssin toimitusjohtajana. Ilaskivi on ollut kansanedustajana sekä ryhmän puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja vv.1962-75, Euroopan parlamentin jäsen 1996–1999, Helsingin kaupunginjohtaja 1979–1991 ja kokoomuksen presidenttiehdokas vuonna 1994. Monien virkojen, toimien ja luottamustehtävien ohella Ilaskivellä on ollut useita eri suuryritysten hallitusten tai hallintoneuvostojen jäsenyyksiä.
Ilaskivi väitteli tohtoriksi vuonna 1958. Väitöskirjan aiheena oli Valtiontalouden automaattinen vastavaikutus suhdanteiden vaihtelussa ja seuraava tieteellinen taos käsitteli Suomen Pankin rahapolitiikkaa. Hän toimi myös kansantaloustieteen dosenttina Helsingin Yliopistossa kahdenkymmenen vuoden ajan. Eläkkeelle siirryttyään han on ollut kansainvälisen, Afrikan Paavin ja Alexandrian patriarkan suojeleman Konstantinus Suuren Ritarikunnan (Ordo Sancti Constantini Magni) kansleri ja viimeksi varasuurmestari-

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu