Kenraali tarvitaan – ei varusmiehiä

Hallituksen rivit sekaisin – otsikko tai kommentti, joka esiintyy julkisuudessa yhä useammin. Oppilaat takaisin luokkahuoneisiin vaiko etäopetusta? Lyhennetäänkö karanteeniaikoja vaiko ei? Kuinka purkaa rokotusta odottavien jonot?  Maskipakko vaiko vain osittain? Ministeri Kiuru eri mieltä kuin joku toinen .  Tunnista tuntiin, päivästä päivään, viikosta viikkoon. Välillä tallataan naapurirootelinkin alueelle kun omalta reviiriltä ei asiayhteyttä löydy.

Entä kun ne kolme, neljä henkilöä kerrasta toiseen kävelevät pulpettiensa taakse Valtioneuvoston kammareissa kertomaan ja  informoimaan, sen sijaan että hallituksen linjasta kertoisi yksi ammattilainen, tiedottaja, speaker, kuten muualla on tapana? Tiedottajan tehtävänä olisi kertoa tosiasiat, päätökset ennen muuta – jos niitä on tehty –  ja karsia pois epäoleellisuudet. Nyt se jää katsojan ja kuulijan tehtäväksi; päättää, mihin lausuntoon suhtautua  vakavimmin. Mutta kun tällaistatiedottajainstituutiota ei meillä tunneta tai ei haluta käyttää. niin tässä sitten ollaan.

Ja miksi ollaan? Poissa julkisesta keskustelusta ja päätöksenteosta on  koronataistelun komentaja, pääministeri. Hän esiintyy yhä harvemmin – paitsi nyt ulkomaisessa mediassa valokuvineen ja vaikkapa miljardööri Elon Muskin kanssa kilpailevine lausuntoineen. Sitten  hän jopa jakaa kansaa kahtia puhuessaan pilkallisesti boomereista, meistä varttuneimmista ja kaiken kokeneista. Puhuu silloin,  kun hänestä  tarvittaisiin joukkojaan edestä johtavaa koronakenraalia, joka panisi rivit järjestykseen ja valaisi samalla luottamusta kansalaisiinkin.

Nyt sen sijaan  yksi ministeriö on pyytänyt virka-apua viiden tuhannen varusmiehen saamiseksi koronataisteluun. Varusmieskö rokottajaksi – ei nyt sentään! Entä korvaamaan puuttuvia jäljittäjiä, tekemään kuljetustehtäviä? Kunpa kertoisivat. Kunpa ryhtyisivät toimeen reilujen koronakorvausten maksamiseksi etulinjassa oleville koronataistelijoille, ensihoitajille, hoitajille sairaaloissa ja lääkäreille, eläkkeellä jo oleville alan osaajille sen sijaan että kiistelevät maksaako ja jos, niin paljonko, ja jos on  maksettu ehkä väärin perustein, niin periäkö takaisin.

Koronataistelulle kaivattaisiin siis pätevä ja osaava, kokenut jnimenomaan johtamiseen koulutettu johto. Tarvittaisiin kenraali varusmiesten sijaan. Osaavaa lääkärikuntaa, pätevää eri alojen hoitajaa meillä on, mutta sotkijoina esiintyy sitten sekä ministerijoukko että kanslioista esiin pulpahtavat ja keskenään riitelevät virkahenkilöt. Jääköön heidän tehtäväkseen tiedon antaminen kenraalille ja tälle esikuntineen edellytykseksi  koronasodan johtaminen. Ei siitä muutoin selvitä – kun ei alkuvaiheessa pääministerille kelvannut edes Tasavallan Presidentin avuksi ehdottama koronanyrkkikään.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen on tähän saakka viisaasti pysytellyt koronataistelun ulkopuolella. Hoitakoot ne, joille asiat kuuluvat. Olisiko nyt aika astua esiin ja kertoa, että täältä puolustusvoimien korkeimmasta johdosta kyllä löytyy kenraali, joka pystyy ottamaan vastuun ja johtamaan ja komentamaan koronataistelun voitokkaaseen loppuun; niin vähäisin tappioin kuin mahdollista.  Haaste päätöksestä  on ennen muuta pääministerille, jonka kokemattomuudesta ja niin tiedon kuin taidonkin puutteesta kansakunta nyt on kärsimässä. Ja oppia kansalaisillekin, äänestäjinä: kokemuksen ja koulutuksen palauttamisessa arvoonsa luottamushenkilöitä vaaleissa valittaessa. Sillä sitä sitten vaikeina aikoina niittää, mitä vaaliuurnilla on kylvänyt.