Lukutaidotonta porukkaa – osa pyöräilijöistä. Eli ajokortti pyöräilijöille!
Olen saanut nauttia – sana myös lainausmerkeissä – kotikatuni uudelleenjärjestelyistä jo muutaman kuukauden, ja kahdella tavalla. Toinen autokaista vietiin pois ja korvattiin pyöräilykaistalla. Seurauksena ennen niin sujuvan autoliikenteen mittava ruuhkautuminen jäljelle jääneelle ajokaistalle pitkine jonoineen ja seisovista autoista ilmaan purkautuvine päästökaasuineen. Ennen varsin raikasta katuilmaa ei enää ole.
Mutta se pyöräilykaista. Varsin ahkerana kävelijänä ihmettelen, eikö mittava osa pyöräilijöistä ja skuuttaajista osaa lukea? Kaistathan on hyvin merkitty. Silti jalkakäytävillä ajelevat monet, ja aika vauhdikkaasti. Jalankulkija ohitetaan varsinkin takaa tullen aikamoisia törmäysvaaroja aiheuttaen eritoten jos tekee kävellessään sivuliikkeen. Takaraivossa kun silmiä ei ole. Ja moni pyöräilijä ajaa sitten ajotielläkin, vaikka pyöräkaistat on nimenomaan heitä varten rakennettu. Kadun ylittäminen suojatietä pitkin kävellen on ylivoimaista sekin. Jos kaikkeen tähän ei syynä ole tietoinen välinpitämättömyys taikka suorastaan häikäilemätön liikennesäännöistä piittaamattamus, niin selitykseksi jää ainoastaan lukutaidon puute. Ja jos sitä on, luetun ymmärtäminen on näille pyörien avulla liikkuville ylivoimaista.
On tähän tilanteeseen ratkaisukin. Ajokortti pyöräilijöille ja sähköisten välineitten käyttäjille. Ajokorttihan vaaditaan autolijoilltakin – nimenomaan liikennesääntöjen noudattamista silmällä pitäen. Ja tämän pyöräkortin testissä täytyisi sitten yhtenä vaatimuksena olla nimenomaan lukutaidon sekä luetun tekstin ymmärtämisen vaatimus. Jotta nähtäisiin, osaavatko näytettävät liikennemerkit lukea ja tuntea sekä niiden ohjeet jopa ymmärtää.
En tiedä Ilaskiven kotikadun nimeä, mutta pyörätiet ovat totisesti sekoittaneet ennestään ahtaan Helsinginniemen liikennettä. Voitasiin jopa puhua pyöräilijöiden terrorista, sekä jalankulkijoita että autoilijoita kohtaan. Niin pyöräilystä kuin itse pidänkin.
Sähkövempeleiden rekisteröintiin ja ajokorttipakkoon on helppo yhtyä.
Toki Helsingin liikenteen suunnittelijat ovat jo vuosia julki lausuneet, että heidän tavoitteensa on tehdä autoilusta Helsingissä mahdollisimman hankalaa. Tässä he ovat kiitettävästi onnistuneet. Pahinta on se, että työ on vielä kesken.
Ilmoita asiaton viesti
Itse olen pyöräillessä huomannut, että jalankulkijat kävelevät pyöräteillä ja vastaava lupakortti tulisi laatia myös kävelijöille.
Ajan usein myös autolla ja yhdyn täysin Ilaskiven näkemykseen siitä miten autoilua on rajoitettu ja hankaloitettu. Sen takia jos minulla on asiaa Helsingin keskustaan, ajan mieluummin pyörällä kuin autolla. Auto on kuitenkin ehdottomasti paras ja kätevin kulkuneuvo ja se haitta ja lasku mikä yhteiskunnalle autoilun haittaamisesta tulee, on valtava.
Ilmoita asiaton viesti
Olen jo pitkään ajatellut kirjoittaa asiasta blogin, mutta laitan tähän hiukan perusteluja.
Yhteiskunnassa on määrätty rytmi, nopeus jolla asiat hoidetaan. Nyt niillä teillä joilla aiemmin sai ajaa 50km tunnissa, on nopeus 30km tunnissa. Samoin teille on asetettu esteitä ja hidasteita, busseilta on viety taskut pysäkeiltä ja autot joutuvat jonottamaan sen aikaa kun bussi seisoo pysäkillä, sekä jalankulkijoille on annettu etuoikeus tien ylittämiseen ja autoilija joutuu pysähtymään .
Jos miettii vaikka mitä tämä merkitsee jakeluauton kuljettajille ja vastaaville, niin he pystyvät ajamaan noin 50% niistä kuljetuksista jotka aiemmin kerkesivät päivittäin hoitamaan. Näin koko yhteiskunnan nopeutta hoitaa asioita on tahallaan hidastettu ja jokainen voi mielessään miettiä minkälainen kokonaislasku yhteiskunnalle tästä toiminnasta tulee.
Ilmoita asiaton viesti
Hommahan lähti laukalle siitä, kun Helsingin valtuusto antoi kaupunkisuunnittelun vihreiden käsiin. Ei siis kannata ihmetellä, mitä siitä on seurannut.
Vihreiden into vaikeuttaa yksityisautoilua on niin luja, että järkeä ei käytetä missään asiassa tuon tavoitteen saavuttamiseksi. Kävelykatuja kyllä haluavat ja pyöräteitä, mutta ns. Helsinkitunneli on täysin mahdoton ajatus, vaikka juuri sen avulla niitä kävelykatuja ja pyöräteitä olisi helppo toteuttaa. Mutku sillä helpotettaisiin yksityisautoilua, niin sehän ei käy. Toki sillä helpotettaisiin juurikin mainitsemaasi jakeluliikennettä, mutta se jää lapsipuolen asemaan. Kokoomus on antanut täyden vallan vihreille näissä asioissa.
Ilmoita asiaton viesti
Helsingin uutiset on tehnyt ansiokkaan jutun Hämeentiestä, jolle annan vahvan lukusuosituksen jokaiselle.
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/6141985?utm_term=Autofeed&utm_medium=Social&utm_source=Facebook&fbclid=IwAR36VL_Pop91OBuN5RTs-UEL0-aKMZc6FVJ_Aj19nFyNOFIis5I7XBuPUs8#Echobox=1692114635
Ilmoita asiaton viesti
Toihan on nykyään lähes pakollista jos Helsingin keskustassa aikoo asioida, koska autoilua on haitattu niin paljon. Kerroinhan itsekin nykyään ajavani mieluummin pyörällä keskustaan kuin autolla, muutama kymmenen vuotta sitten asia oli toisin.
Ilmoita asiaton viesti
Lähes pakollista kirjoitin, en pakollista, että kannattaisi lukea kommentit eikä esittää ihan omiaan. Jos Helsingin keskusta näivetetään autoilulta, niin eihän sinne keskustaan ole kenelläkään mitään asiaa kun kaikki keskustan liikkeet ovat konkurssissa. Hämeentiestä näkee esimerkin. Joten ei niitä Helsingin ulkopuolella olevia parkkialueitakaan silloin tarvita.
Ilmoita asiaton viesti
Aivan Hämeentiestä näemme esimerkin, kun autolla ei pääse katoavat asiakkaat.
Ilmoita asiaton viesti
Niin et viitsi ajaa edes Turun keskustaan, kun autoilua on haitattu niin paljon. Nämä kommenttisi menevät nyt hiukan ristiriitaisiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Koko kaupunkisuunnittelu on siis tehty väärin.
Ilmoita asiaton viesti
”Onko laskelmissa mukana se, että hitaammalla jakelutahdilla tarvitaan useampia kuskeja ja silloin työtä ja veronmaksajia on enemmän?”
En ole tehnyt mitään tarkempia laskelmia, vaan käsitellyt asiaa ihan yleisluonteisesti. Hitaammalla jakelutahdilla tavaroiden hinnat kallistuvat, samoin käytetty työaika pidentyy. Eli jos tavaroiden kuljetuksia kyetään nopeuttamaan vaikka 50%, niin voidaan ajatella, että tavarankuljettaja saisi saman palkan puolella työajalla. Eli vapaa-aika lisääntyisi.
Miksi lisätä työaikaa, eikö tarve ole lisätä vapaa-aikaa?
Ilmoita asiaton viesti
”nykyinen valtava saastuttaminen ja jätevuoret ovat mahdollisia tehokkaan ja halvan kuljettamisen vuoksi.”
Mielestäni tämä lause ei ole kovin ajateltu, eikä se pidä paikkaansa. Otetaan esimerkki jakeluauton kuljettajasta. Jos jakeluauton kuljetuksia hidastetaan 50%, niin yhden jakeluauton sijasta saman määrän kuljettamiseen määrätyllä aikavälillä, tarvitaan kaksi autoa. Ja kai jokainen ymmärtää, että kaksi autoa saastuttaa enemmän kuin yksi?
Samoin se, että autoilija joutuu pysähtymään esteiden, pysäkkien taskujen puuttumisen ja jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden takia, lisää autojen päästöjä. Jokainen jarruttaminen ja sen jälkeinen kiihdyttäminen autolla lisää päästöjä moninkertaiseksi, verrattuna siihen, että auto voisi kulkea ilman jatkuvia pysähdyksiä.
Eli mahdollisimman tehokas kulkeminen autolla on niin taloudellisesti kuin ympäristöllisesti paras ratkaisu.
Ilmoita asiaton viesti
Ei vain jakeluautoille vaan kaikille autoille tulee antaa etuoikeus kulkemiseen ja jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden olisi annettava tietä. Samoin bussipysäkeille tulee tehdä taskut, jotta autoilijan ei tarvitse odottaa bussin pysäkillä seisomista, vaan hän pääsee ohittamaan. Myös liikenteen jakajia tulee poistaa sellaisista paikoista joissa ne hidastavat autoilua. Myös turhat esteet kuten korokkeet, turhat liikennevalot ja muut jotka haittaavat autoilua tulee poistaa.
Tehokas ja nopea liikkuminen tulee olla tavoite, sillä aiheutetaan vähiten päästöjä ja eniten taloudellista hyötyä.
Ilmoita asiaton viesti
Näin toimittiin silloin kun maasta rakennettiin hyvinvointivaltio ja nythän sitä on tuhottu kaikin keinoin muutamia vuosikymmeniä ja valtion velkasaldo vain kasvaa. Eli palaamalla entiseen, saamme maamme taas nousuun.
Ilmoita asiaton viesti
Julkisen liikenteen kulkuneuvoissa hukkakäyttö on kaikista suurin. Bussit, metrot ja raitiovaunut kulkevat vain pienen osan vuorokaudesta täysillä matkustajilla. Suurin osa vuorokaudesta nämä kulkevat vain muutama matkustaja kyydissä. Ruuhka-aikanakin julkisen liikenteen kulkuvälineet ovat täynnä matkustajia vain toiseen suuntaan ja toiseen suuntaan kuljettaessa ne ovat lähes tyhjiä.
Eli yksityisautoilu on ekologisempi kulkumuoto kuin julkisten kulkuvälineiden käyttäminen. Kokonaisuuden hahmottaminen on toki joillekin aivan ylivoimainen tehtävä, mutta kannattaa kuitenkin yrittää.
Ilmoita asiaton viesti
Totta kai haluaisin ajaa vihreää aaltoa pitkin autollani, koska se on ekologisin ja nopein vaihtoehto asioiden hoitamiselle. Eikä yksityisautoilu mitenkään hankalaa ole muuten, vaan siitä on tehty tahallaan hankalaa.
Ilmoita asiaton viesti
Eihän kukaan ole pyöräilyn tai vastaavien liikkumamuotojen kieltoa ole ehdottanut, vaan väistämisvelvollisuuden muuttamista siihen mitä se oli ennenkin.
Liikenteen sujuvoittamiseksi voisi bussikaistat sallia myös tavallisille autoille ja pysäköinti ja vastaavat ongelmat saadaan kuntoon asianmukaisella kaupunkisuunnittelulla.
Ilmoita asiaton viesti
😂😂😂 Niinkö väitin?
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoitin jo aiempaan kommenttiin tämän.
”Eli yksityisautoilu on ekologisempi kulkumuoto kuin julkisten kulkuvälineiden käyttäminen.”
Joten ihan turha saivarrella, tarkoittamani tuli esille jo aiemmin.
Ilmoita asiaton viesti
Teet asiasta kovin henkilökohtaisen, vaikka ole selvästi esittänyt mielipiteelleni niin taloudelliset kuin ympäristöllisetkin seikat. Eli koska et asiakeskustelussa kykene pärjäämään, yrität siirtää asian henkilökohtaisen edun vaatimiseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Voit vaatia ihan mitä tahansa, mutta minun ei tarvitse niitä toteuttaa. Sinähän voit itse tutkia haluamasi asiat ja tehdä laskelmat, joten miksi vaivata minua?
Ilmoita asiaton viesti
😂😂😂 Enköhän jo alussa kertonut, etten ole tehnyt mitään laskelmia, vaan käsitellyt asiaa yleisluonteisesti. Joten voit aina itse tehdä laskelmat ja toki tarkastan, että laskusi ovat oikein tehty ja, että olet huomioinut oikeat asiat laskelmissasi..
Ilmoita asiaton viesti
Itse en oikein mielelläni aja lenkillä pyörätiellä ja ihan turvallisuuden vuoksi. Vastaan voi tulla täysin arvaamattomia tapauksia kuten mopojonneja, koiria ulkoiluttavia ”kuuroja” (=luurit päässä) ja leikkiviä lapsia. Ajorata on turvallisempi.
Ilmoita asiaton viesti
Nuorisoa voi olla ryhmässä kuinka monta tahansa, niin rinnakkain kaikki kävelevät. Valitettavasti naispuoliset tekevät ihan samoin ilman ikärajoituksia.
Kerran fillaroidessani tuli pyörätiellä viisi keski-ikäistä naista rinnakkain vastaan kahden koiran kanssa. Ei mitään mahdollisuuksia päästä ohi.
Ajelin rauhallisesti ja n. metrin päässä vedin liinat kiinni ja kilautin kelloa. Se oli kuulemma törkeä temppu. Onneksi pääsin porukan läpi enkä saanut sakihivutusta.
Ilmoita asiaton viesti
Korjaa ne välittömästi. Jarrujen rääkyminen kuin Stukan sireeni tarkoittaa, että niissä on epäpuhtauksia, jotka vähentävät kitkaa.
Ilmoita asiaton viesti
Suo siellä, vetelä täällä ! Itse asun edellisen ” suuren parannuksen ” vieressä, Kulosaaressa, muuta en osaa sanoa, osa on muuttanut ja muuttaa, kunnes älyllistä ja asukasystävällistä muutosta tapahtuu, sillä Me asumme täällä, Ei liikenne ym törppöilysuunnittelijat 🤣
Ilmoita asiaton viesti
Ei tietenkään koske lapsia ja lastenpyöriä. Ei heistä koskettelemiani ongelmia ole ollut!
Ilmoita asiaton viesti
Teknologiasta löytyy ratkaisu Ilaskiven ongelmaan. Silmälasit takapeileillä https://road.cc/content/tech-news/smart-cycling-glasses-mirrors-and-live-performance-data-299757
Niiden avulla saa ”silmät selkää” jolloin pyöräilivät eivät pääse yllättämään. Olen varma, että meidän peruskoulun matematiikan opettajallamme oli jotain vastaavaa, koska luvattomuuksien tekeminen ei onnistunut edes silloin, kun hän käänsi selkänsä luokkaan päin ja kirjoitti liitutaululle.
Ilmoita asiaton viesti
Ei kukaan pyöräillessään taluta suojatien yli, jos pienellä odottamisella voi ajaa yli. Jokin eduskunta typeryydessään sen kyllä kielsi, koska lapset tjmp., ehkä sama, joka yritti pakottaa pyöräilykypäriä ihmisten päihin.
Aivan yhtä vähän kansalaiset noudattavat kumpaakaan lakia.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä on se yleisin väistämissääntö jota pyöräilijät eivät tiedä. Ei myöskään autoilijat.
Pyörätien ja ajoradan risteys
Pyörätien ja ajoradan risteyksessä pyörätiellä ajavan pyöräilijän on väistettävä molemmilta sivuilta ajorataa pitkin lähestyviä ajoneuvoja, ellei näillä ole väistämismerkkiä.
Ilmoita asiaton viesti
Minä väistän autoillessa pyöräilijää aina, kun tilanne vaatii. Pyöräillessä olen huomannut, että niin tekevät muutkin autoilijat jopa liiankin herkästi. Jos olen aikeissa mennä suojatietä ajotien yli, mutta autojonoa tulee molemmista suunnista, niin yritän jäädä sivummalle ajoradasta ja näin viestittää, että en ole menossa yli, niin eikös ensimmäinen autoilija pysähdy suojatien eteen ja niin minun on pakko mennä yli turhaa ruuhkaa välttääkseni.
Ilmoita asiaton viesti
Näin siinä varmaan tuppaa käymään.
Asiasta kolmanteen. Viime kesänä olin kävellen menossa Cittariin. Uuden koulumme kohdalla huomasin, että skootterilla joku oletettavasti tyttölapsi lähestyi minua mutkan takaa. Hämmästykseni on suuri, kun hän ajoi kevyenliikenteen väylää aivan vasenta laitaa. Minä yritin työntyä niin oikealle kuin mahdollista, mutta pakko oli hypätä pensasaidan sisään, jotta välttyisin törmäykseltä. Vaikutti siltä, että kuljettaja ei havainnut minua ollenkaan. Lisäksi mopon päällä oli toinenkin tyttölapsi eikä tiellä ollut lupaa mopolla ajella.
Kun palasin kaupasta hieman eri paikassa kuin äskenmainitusta kohtaamisesta, niin samainen mopo ajeli risteävää tietä paluusuuntaan vain sillä erolla, että nyt mopon päällä oli kolme tyttöä, joista yhdelle ei ollut kypärää riittänyt.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ajokorttia nyt tarvitse alkaa pykäämään pyöräilijöille vaan enemmän liikennevalistusta jakamalla kaikille pieni liikennetietokirjanen sekä kouluihin pakollisena opetustuntina, että liikennemerkit sekä -säännöt tulevat varmasti tutuiksi.
Kaikki eivät tule ajatelleeksi, että jalankulkijoissa voi olla kuuroja, huonokuuloisia ja vanhuksia, keillä kuulo heikentynyt. Pyöräilijöiden itse on varottava ja ajettava hitaasti ohitse turvallisesti.
Hollannissa taas asia on päinvastoin, että jalankulkijoiden on huomioitava pyöräilijät ja annettava tilaa pyöräilijöille väistämisvelvollisuudella.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, koska siellä on pyörätiet selkeästi eroteltu ja huomaa helposti. Paitsi turistit, keillä menee hetki totutella uuteen maahan ja pyöräkulttuuriin.
Suomessa ei näin ole. Sen takia ehdotinkin, että kouluihin ja koteihin pitäisi jakaa pieni liikennesääntökirjanen, kaikkien tulisi opetella.
Kun liikennemerkkejä sekä eräitä muuttuneita liikennesääntöjä on muutettu, niin olen huomannut monien liikennekäyttäjän tekevän virheitä ja ne ovat paisuneet.
Ilmoita asiaton viesti
poisto
Ilmoita asiaton viesti
Eikös se ole melkolailla sama kummassa reunassa jalankulkija kävelee. Joka tapauksessa pyöräilijän on väistettävä ajoradan puolelta. Jalankulkijan kannalta maanteillä ja yhdistetyillä jalka- ja pyöräteillä on parempi kävellä vasenta reunaa, jolloin hän näkee paremmin päälle kaahaavat autot ja fillarit, joiden on ajoneuvoina ajettava kulkusuuntaansa nähden väylän oikeaa reunaa/kaistaa. Simppeliä ja aivan lakien mukaista, eikö?
Ilmoita asiaton viesti
Kävelijät kävelevät tietysti ajotien vasemmalla puolella itsestään katsottuna, kuten tähänkin asti. Pyöräilijöistä katsottuna he tulevat siis vastaan oikealla puolella, ja totta kai pyöräilijöiden on muiden ajoneuvojen tavoin väistettävä heitä. Ei tässä ole mitään epäselvää eikä mitään muutoksia aiempiin sääntöihin nähden.
Yksi sääntö on kyllä muuttunut, mutta tästäkin muutoksesta on ainakin 20 vuotta. Jos kyse on pyörä- ja jalkatien yhdistelmästä, jalankulkijat saavat nykyään valita reunan, jolla kävelevät.
Ilmoita asiaton viesti
Uskoisin niiden pahimpien ylilyöntien tulevan sähköpotkulaudoilla ja pyöräilijöillä, jotka eivät pyöräile jatkuvasti. Monilla saattaa olla vaikeuksia käsittää, että se polkupyöräkin on ajoneuvo, ja vauhdin kasvaessa vahinkojen riskit kasvavat. Eli monet saattavat ehkä ajatella, että kulkevat lasten leluilla.
Ilmoita asiaton viesti
Yleensä ottaen käytännöt jalkakäytävillä pyöräilyn suhteen vaihtelevat huomattavasti kaupungeittain, minkä huomasin kun kävin Hämeenlinnassa.
Siellä näytti olevan pyörällä ajo sallittu sellaisilla osuuksilla, jotka Helsingissä olisi vain jalankulkijoille. Ehkä se johtuu erilaisista liikennemääristä.
Joka tapauksessa yksi tekijä on nimenomaan se, että pyöräilyolosuhteet vaihtelevat huomattavasti, ja on tilanteita ja katuja joissa oikea käyttäytyminen ei todellakaan ole yksiselitteistä, vaan sen oppii seuraamalla muita, eikä siihen auta pyöräilyn ajokortti. Lisäongelma on se, että jo 13v lapset joutuvat ajoväylälle pyörän kanssa. Vaaditaanko heiltäkin pyöräilyyn ajokortti?
Ilmoita asiaton viesti