”Menikö siinä kokoomukselta pressapaikka?”
Itse en otsikkoa keksinyt, se välähti e-mailiini puolueen puheenjohtaja Petteri Orpon vielä pitäessä tiedotustilaisuutta pitkäksi venyneen puoluehallituksen kokouksen jälkeen. Omasta puolestani olin odottanuet diktatooriselta näyttävän päätöksen sijasta puolueen turvautumista jäsenäänestykseen. Sillähän olisi mitattu kaikkein tärkeimmän kannattajajoukon mielialat ja toimittu sitten niitä noudattaen. Näin siksikin, että jo neljä Kokoomuspiiriä oli asettunut puolustusministeri Antti Häkkäsen tueksi, kuten myös puolueelle tulevaisuutta kasvattava Nuorten liitto.
Puheenjohtajan sana siis painoi. Kaukana Italiassa viihtyvä Alexander Stubb sai puoluehallitukselta vihreää valoa ylimääräiseen puoluekokoukseen, joka lopullisen päätöksen tekee. Yksimielisestikö senkin – saa nähdä!? Vaiko äänestäen sen osanottajajoukon ehdotuksesta, joka nyt tuntee itsensä syrjityksi. Orpohan nimittäin mitä selvimmin hajoitti puoluekentän kun ei jäsenäänestystä halunnut. Sehän olisi kertonut todellisesta puoluedemokratiasta, jolle nyt vitattiin kintaalla.
Mielenkiintoista onkin nyt tunnustella, mitä kentältä todella kuuluu. Onko Orpo osannut tulkita mielialoja oikein vaiko kenties erehtynyt. Paljonko kentän mielestä painavat kotimaassa kansalaisten turvallisuudeen puolesta työtä tekevän Häkkäsen ansiot ja paljonko Stubbin, joka on jo jättänyt Suomen ja viihtyy Italiassa, ja joka ehdokkaaksi suostumiselleen on median mukaan Orpolle asettanut, ettei jäsenäänestystä toimeenpanna. Ja joka lisäksi olisi vaatinut, että hänelle taataan EU-komissaarin paikka, mikäli tie presidenttiyteen ei avaudu.
Vaihteeksi samaa mieltä Ilaskiven kanssa. Jäsenäästyksen jälkeen valinta olisi varmasti saanut vakaamman porukan taaksensa, olisi se sitten ollut kuka tahansa. Nyt Orpo valitutti oman miehensä ja monet Häkkäsen takana olleet jäivät nuolemaan näppejään.
Yksi potentiaalinen ääni kokoomukselta pois täältä. Ei suuri asia ihmiskunnalle, mutta toivon sydämestäni mahdollisimman penkin alle menneitä vaaleja josko kokoomusväki hiljalleen heräisi ja alkaisi kyseenalaistamaan myös Orpon aseman puheenjohtajana.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo ”valitutti oman miehensä” on melko rohkea ilmaisu ottaen huomioon, että Orpo ja Stubb taistelivat verisesti puolueen puheenjohtajuudesta, jossa taistelussa oli suorastaan junttaamiseen viittaavia muotoja Orpon hyväksi. Sen jälkeen Stubb karkasi Italiaan.
Tietyssä mielessä (uhka)rohkea veto Orpolta menetellä tuolla tavalla nyt kuitenkin, koska tiedossa on, ettei nykyinen presidenttimme myöskään oikein diggaillut Stubbia. Orpo on poliitikko henkeen ja vereen, mikä ilmaisu pitää sisällään paljon sellaista, jota ei voitane katsoa valtiomiesmäisyydeksi.
Ilmoita asiaton viesti
No ei se mikään salaisuus ole, että Stubb on Orpon suosikki ehdokkaaksi ja että Häkkänen ilmoittautui sivusta lupaa Orpolta kysymättä.
Edit: Jos Stubb on niin ylivertaisen hyvä kuin jotkut väittävät, ei sellaisella pitäisi olla vastaan jäsenäänestystäkään.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole salaisuus, että Orpo kannatti Stubbin nimittämistä, mutta se ei johdu siitä, että Orpo kokisi Stubbin ”omaksi miehekseen”, vaan siksi, että hän katsoi moisen nimityksen ajavan pitkällä tähtäimellä paremmin hänen omia intressejään ajatellen puheenjohtajuutta vaanivaa suosiotaan kasvattavaa Häkkästä.
Ilmoita asiaton viesti
No anteeksi jos oli huonosti muotoiltu, tarkoitin että oma suosikkinsa enkä suinkaan, että Orpo pitäisi Stubbia miehenään.
Sopiiko sinulle että ”Nyt Orpo valitutti oman suosikkinsa ja monet Häkkäsen takana olleet jäivät nuolemaan näppejään” vaikka en nyt itse keksi miten asiasisältö tuosta muuttuisi?
Ilmoita asiaton viesti
Minusta Häkkäselle oikea paikka on Orpon haastaminen puheenjohtajakisassa. Presidenttipositiota ehtii odotella pääministerikauden jälkeiseksi ajaksi.
Silti menettelytapa olisi voinut olla toisenlainen.
Ilmoita asiaton viesti
Stubb on RKP- henkinen liberaali, joka sopii huonosti kokoomuksen ehdokkaaksi. Ei toiminut viimeksikään. Ilmeisesti taas kerran kokoomuksessa lasketaan, ettei ole asiaa toiselle kierrokselle.
Ilmoita asiaton viesti
Myönnän, etten ymmärrä kommenttia. Kokoomuksella on viimeksi ollut ehdokkaana joku muu kuin Niinistö 23 vuotta sitten.
Ilmoita asiaton viesti
Stubb ei toiminut viimeksikään vuonna 2014…
Lähinnä tämä episodi muistuttaa niitä vaaleja, joissa kokoomus laittoi toisella kädellä ehdokkaan (1994&2000).
Demarit ovat myös olleet aika alistuvaisia Halosen jälkeen. Lipposen potti ei heijastanut puolueen kannatusta.
Stubbin tuloksesta en osaa sanoa. Ehkä on suurempi kuin Lipposen. Kovin laajaa suosiota Stubbilla ei ole kokoomuksen ydinporukan ulkopuolella. Saa nähdä minkälaiseksi asetelma vaaleissa muotoutuu.
Niinistö ei ollut kokoomuksen ehdokas 2018, vaikka puolue taisi tukea häntä.
Ilmoita asiaton viesti
Ei selventänyt.
Seitsemän neroa tykkäsi, kun kirjoitit: ”Ilmeisesti taas kerran kokoomuksessa lasketaan, ettei ole asiaa toiselle kierrokselle.”
Toistan: ”Kokoomuksella on viimeksi ollut ehdokkaana joku muu kuin Niinistö 23 vuotta sitten.”
Ilmoita asiaton viesti
Itse puhun viimeistä paria pressaa edeltävästä ajasta.
Pitkältä kuulostaa 23 vuotta. Vaikuttaa tietoiselta tilastolliselta kikkailulta. Suomessa pressan vaaleja on edelleenkin vain kerran kuudessa vuodessa. Ja 23 vuoteen on ollut vain kaksi presidentinvaalia, jossa presidentti vaihtui.
Minulle kyse on lyhyestä ajasta. Kun laskee, että kokoomus meni presidentinvaaleihin uskomatta ehdokkaansa mahdollisuuksiin päästä toiselle kierrokselle 1994 ja 2000. Jopa vuoden 2006 vaaleissa esiintyi epäuskoa tukea omaa ehdokasta istuvaa presidenttiä (Halonen) vastaan.
Niinistöön uskottiin 2012. Niinistö ei tosin rahan kähminnän yms. takia uskonut itse enää kokoomukseen 2018.
Teoriassa kokoomus olisi voinut laittaa ehdokkaan valitsijamiesyhdistyksellä liikkeellä ollutta Niinistöä vastaan 2018.
Jos sanotaan asia selkeämmin. Niinistön edeltäjää vastaan kokoomus toimi puolilla valoilla ilman uskoa omaan ehdokkaaseen.
Ilmoita asiaton viesti
Ei varmasti toiminut vuonna 2006. Tiukka kampanja, tulos 51,8% – 48,2%.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä kokoomus toimi niin silloinkin – eli puolilla valoilla. Lähetin Iltalehden toimittajalle Timo Haapalalle sähköpostilla arvion, että toisella kierroksella hävinnyt saa yli 48%.
Hän vastasi kohteliaasti, ettei voi kokeneena (eikä tiettävästi kokoomus vastaisena) kehitellä kisasta tasaista. Koska se oli hänen mukaansa ennakolta taputeltu. Arviot olivat hänenkin jutuissaan pitkään 45-55% Halosen hyväksi. Toinen kierros tapahtui nopealla aikataululla. Kokoomuksessa heräsi pieni toivo ennen vaalipäivää.
Ilmoita asiaton viesti
”Yksi potentiaalinen ääni kokoomukselta pois täältä”
Omasta puolestani voin sanoa, että toistaiseksi ilmaantuneista kandidaateista Stubb olisi ensimmäinen, joka saisi harkitsemaan jonkun muun kuin Haaviston äänestämistä. Joten tällä kahden henkilön otannalla tilanne on +/- 0.
Ilmoita asiaton viesti
Se että Härkönen on tuota mieltä oikeastaan alleviivaa, että päätökseni on oikea.
Ilmoita asiaton viesti
Ollos huoleti, presidentin toimivalta ei ulotu Kemiönsaaren tuulivoimaan.
Ilmoita asiaton viesti
En tiedä mitä on tapahtunut, miten, enkä miksi.
Olisin pitänyt jäsenäänestystä hyvänä asiana.
Ei sillä, eikä senpuoleen, ei minulla ole mitään Alexia vastaan.
Ilmoita asiaton viesti
Stubbin ura on ollut aikamoisessa laskukierteessä. Pätkäpääministeri, pätkäpuheenjohtaja, ei komisssaarin virkaa.
Ei hänen toilailut ole Italiassa olon aikana unohtunut.
Verkkokalvoihin on palanut kuva hänestä Putous sketsisarjassa.
Ilmoita asiaton viesti
Putouksen sketsihahmo veti kyllä vertoja jopa Zelenskyn stand-up -komiikalle, jolla hän nousi kansan suosioon.
Ilmoita asiaton viesti
Eiköhän se ollut ylöspäin olevan nuolen kärki, mikä suosiota kuvaa parhaiten ennen ja jälkeen.
Ilmoita asiaton viesti
Pidätkö tätä huonona virkana:
Alexander Stubb on nimitetty Firenzessä sijaitsevan EU-yliopiston yksikönjohtajaksi ja professoriksi
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ed08a66a-707d-4350-b4c8-7c66b2162680
Ilmoita asiaton viesti
Eihän se huono ole muttei myöskään politiikon virka.
Sellainen odottelupaikka ku Rehnin Suomen pankin virka
Ilmoita asiaton viesti
Niin, Halla-aholla on sentään MEP:n virka takanaan.
Ilmoita asiaton viesti
Ja päällä eduskunnan puhemiehen tehtävä
Ilmoita asiaton viesti
Pitkäaikainen eduskunnan puheenjohtaja, joka sai jo lunta tupaan aloittaesaan toimensa ollessaan lomalla.
Ilmoita asiaton viesti
Syyttä sai, minkä varmaan myönnät sinäkin.
Ilmoita asiaton viesti
Juu, myönnän kyllä sen, mutta sillä ei ole paljon merkitystä näissä kuvioissa. En pidä Stubbin fillarilla-ajoa polvihousuissa tai lapsien kanssa leikkimistä myöskään kovin raskauttavina asioina.
Ilmoita asiaton viesti
Mulle on tullut Stubbista sellainen kuva ettei oikein kestä paineessa oloa. Osaa kyllä mediassa olla ja mukava jätkä mutta homma hajoaa ku kaikki ei mee suunnitelman mukaan.
Toisekseen tulevissa vaaliväittelyissä voi olla aika ulkona Suomen asioista.
Penttilää oisin varmaan äänestänytkin
Ilmoita asiaton viesti
Tavalliselle suomalaiselle Stubb edustaa suomenruotsalaista pikkuisen narria hahmoa. Kuinkahan moni keskustaoikeistolainen valitsee mielummin Aaltolan tai Halla-ahon, jää nähtäväksi
Ilmoita asiaton viesti
Mitenkä tuon sanoisin? Katsoin ”yliopiston” esittelyn lävitse. Selkeästi piirtyy esiin EU -agenda.
Merkit ovat olemassa: politrukki-opisto!
Voitaneen myös tulkita yhdeksi elementiksi siinä järjestelmässä, jossa Unioni rakentaa ”läänityslaitosta” ja rälssi-systeemiä uudestaan.
– Uusaatelisto on nousussa.
Ps. Kyseessä ei ole salaliitto. Väkevät hallinnollis-poliittiset voimat vain askel askeleelta rakentavat virkoihinsa poissulkevia järjestelmiä eli ekskluusio-prosessi etenee.
– Prosessin motivaattorina ajan henki sekä yksilöllinen etujen tavoittelu. Vanhaa tuttua sosiologiian peruskauraa uudessa hengessä.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo trendi huomioiden uusaateliston kehitysprosessille olisi hyväksi. jos Stubbillle onnistuttaisiin rakentamaan rälssipaikka Suomeen.
Ilmoita asiaton viesti
”Merkit ovat olemassa: politrukki-opisto!”
Näistäkinkö noin päättelit:
Department of Economics
Department of History and Civilisation
Department of Law
https://en.wikipedia.org/wiki/European_University_Institute
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä ihan katselin ”yliopiston” oman esitteen. Katsokaaa tekin.
Ilmoita asiaton viesti
Miksii Häkkisen kaltainen nuori mies haluaa presidentiksi. Näkisin hänet mielummin vielä ministereinä.
Mielestäni puolueen puheenjohtaja Orpo voisi mittauttaa suosionsa presidentinvaaleissa ja niiden jälkeen liittyä komissaarin virkaa odottavien jonoon.
Ilmoita asiaton viesti
”Häkkisen kaltainen”? Tarkoitatko Mika Häkkistä? 😉
Ilmoita asiaton viesti
Syvällä sisimmässäni tarkoitin Häkkistä ja sellaiseksi älylaitteeni Häkkäsen muuttuikin. Fiksu laite.
Mika Häkkinen presidentiksi!
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä jokaisissa puolueissa pitäisi mittauttaa suosiot eikä jäädä vain hallitusjohdon mielipiteiden varaan, jos kentällä siellä on vähän isompi kannattajaryhmä ollut eri mieltä.
Kokemusta on ennenkin työelämässä ja opiskeluaikoina, opettajat vähättelivät opiskelijakuntia ja suunnittelivat niissä opetussuunnitelmia ja ne olivat huonompia, koska opiskelijoita ei ole taaskaan kuunneltu (sain selville tarkistaessani korkeakoulujen verkkokaapelointia, numerointeja ja hubikaappien järjestyksiä, minulla ollut yleisavain jokaisiin korkeakouluyksiköiden oveihin korkealle asemalle asti vapaa pääsy kesälomalla).
Työelämässä olen nähnyt uudelleen rakennettavan hallin, jonka sisällä oli 3 isoa huvivenettä, 7 hulppeaa autoa, mihin ei olisi varaa ja monta sellaisia esineitä, mitä en voinut käsittää, että taloihinko niitä pitää asentaa, upeita takkoja, patsaita, yms. Minä olin pelkkä työntekijä ja silti pääsin näkemään sen johtajan omaa hallia, jossa hän varastoi ne arvokkaimmat.
No, vuotta myöhemmin tuli taantuma ja iso osa porukasta lomautettiin ja loppujen lopuksi firma myytiin ulkomaille ja lappu luukulle.
Kokoomusta kutsuttiin aikoinaan ”kykypuolueeksi” ja nykyään ”kyvyttömäksi puolueeksi” tai suoraan sanoen ”munaton puolue”.
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni juuri kukaan Kokoomuksen nykyisistä kärkinimistä ei ole aidosti Stubbin takana, mikä tulee vääjäämättä näkymään ja tuntumaan.
Vapaavuori tyri tilaisuutensa meritoitua ja kasvaa korkoa pormestarina. Valitettavasti.
Ilmoita asiaton viesti
Vapaavuori kasvaa nyt korkoa Suomen Oympiakomitean puheenjohtajana.
Ilmoita asiaton viesti
Myös Häkkänen tukee Stubbia !
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009783227.html
Ilmoita asiaton viesti
Ja tuskin saamme tietää halusiko Häkkänen tässä vaiheessa presidentiksi, vai oliko kyseessä profiilin nosto.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä Häkkänen osoittaa älykkyytensä ja tukee Stubbia.
Samalla putosi pohja Kokoomuksen sisäisistä ongelmista ja tyhjien tynnyrien kolina vaimeni.
Onhan selvää että jos loppusuoralla sattuisi olemaan Stubb ja Haavisto niin tulos olisi ennalta selvä. Jo ulkministerin toimessaa vastoin lakia toiminutta miestä ei pidä missään tapauksessa valita presidentiksi. ”Mitä siitä sanottaisiin ulkomaillakin?”
Häkkänen fiksuna miehenä laittaa itsensä kasvamaan korkoa, hän on vielä nuori mies.
Vaikka en kannatakaan Stubbia niin ääneni hän saa tuossa tapauksessa.
Ilmoita asiaton viesti
Ei kai sitä Kokoomus-paattia tässä vaiheessa kannatakaan keikuttaa. Stubbin valitseminen presidenttiehdokkaaksi pitää puolueen muun kilapailun vielä kurissa.
Kyllä taitaa tosiaan Haavisto vs. Stubb -kakkoskierros olla selvä, jos sellaiseen tilanteeseen päädytään, ellei suuri joukko konservatiiveja ja äärioikeistoa pidättäydy tuolloin äänestämästä.
Ilmoita asiaton viesti
AikoinaanTimo Soini tajusi, että omaansa suuremman kannatuksen omaava Halla-aho on niin vaarallinen, että pakko torpata hänen ehdokkuutensa ja kaikin tavoin estää politiikassa eteneminen.
Aivan, kuten nyt odottaa oikeaa aikaa Häkkänen odotti Halla-aho omaansa.
Nyt Halla-aho on ”kuningas” ja takaa omaa ja Purran menestystä. Soinilla on jutuissaan liivit pidemmät, kuin takki.
Sama kuvio toistunee asetelmassa Orpo/Häkkänen.
Umarelli on osuva nimitys, eli suomeksi politiikan leikattu kolli, jonka osa on aamutelkussa jokaista neuvoa, kuinka temppu tehdään, mutta itsekin tajuu, että oman aiemman menettelynsä seurauksena temput on muun muassa Soinin ja monen muun osalta tässä maailmassa tehty.
Politiikan grande finale hänen kohdallaan on haaveilu pääsystä MEP ehdolle Keskustan riveistä.
Kun Saarikko on vasemmisto hengellään jo tuhonnut Keskustan kannatuksen (alle 10%) ja siirtynee poiittisten broilereiden kerhoon Brysseliin ei samalle penkille ole tilaa Kepun saati minkään voimapuolueen toimesta.
En missään tapauksessa ole teukka fani , mutta, jos kansan pitäisi nyt valita Soinin ja Hakkaraisen väliltä niin Hakkarainen voittaisi, niin hullulta, kuin se kuulostaakin. Hakkarainen ei Soinin tavoin yllytä muita hajottamaan puoluettaan , eikä Soinin tavoin käännä takkia.
Ilmoita asiaton viesti
Parempiakin ehdokkaita olisi ollut kuin Stub. Miksi kukaan ei esittänyt Kataista? Hänellä ainakin olisi ollut kokemusta.
En pidä Stubbia oikeana valintana, vaikka hän on liberaali, ei hän ole mielestäni presidenttiainesta, kuten ei ollut pääministeriainestakaan.
Samaa voisin sanoa Urpiaisesta.
Sekä Urpianien että Stub ovat epäpätevyytensä vuoksi syrjäytettyjä entisiä puoluejohtajia.
Ilmoita asiaton viesti
Katainen on kroonisesti rampa ankka, ainakin minun kirjoissani.
Oppikirjaesimerkki siitä miten politiikkaan siirtymällä voi suht. vähäisillä lahjoilla päästä todella merkittäviin ja hyvin palkattuihin virkoihin, korttinsa oikein pelaamalla.
Stubb on poliittiselta uraltaan tietyssä mielessä Kataisen vastakohta: paljon lahjoja, ei juuri menestystä poliittisella uralla. (Muulla uralla kyllä.)
Ilmoita asiaton viesti
”Stubb on poliittiselta uraltaan tietyssä mielessä Kataisen vastakohta: paljon lahjoja, ei juuri menestystä poliittisella uralla. (Muulla uralla kyllä.)”
Stubilla on lahjoja, mutta hän on selvästi aivan liian itsevarma ja siksi töppöherkkä. Munasi liikaa pääministeriaikanaan, minkä takia hänet piti panna syrjään.
Stubin syrjäyttämisessä käytettiin Orpoa, joka hänkään ei ole mikään ihannetapaus, mutta parempi kuin Stub. Katainen, Valtonen, tai Häkkänen olisivat Orpoa parempia vaihtoehtoja sekä pääministeriksi, että presidentiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Jep, jyrkiboyn lahjat tuli esiin kokouspöytäkirjojen väärentämisessä. Kokoomus sitten palkitsi tämän väärentämisen ruhtinaallisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Stubb jäi poliittiseen historiaan pääministerinä, joka äänesti oman hallituksensa lakiesitystä vastaan Eduskunnassa maaliskuussa 2015! Taitaa olla ainutlaatuista länsimaisissa demokratioissa. En arvosta häntä poliitikkona kovinkaan korkealle.
Suomenkielellä on melkein joka sanalla oma erityinen merkityksensä. Sanarikas kielemme tuntee myös sanan ”huuliveikko.”
Ilmoita asiaton viesti
”Sanarikas kielemme tuntee myös sanan ”huuliveikko.””
Tuo sana sopii jonkin verran kuvaamaan kyseistä henkilöä.
Jos tarkemmin yrittäisin kuvailla niin asenne näyttää liian kevyeltä, liian itsevarmalta. Koska hän on kieltämättä älykäs ja lahjakas ja urheilullinen ja vaikka mitä, niin se muuttuu liialliseksi itsevarmuudeksi.
Kun on yleensä tottunut olemaan oikeassa, alkaa suhtautumaan muiden mielipiteisiin turhan kevyesti ja alkaa luottamaan omiin oivalluksiin aivan liikaa.
Kun ei kyseenalaista itseään, voi helposti jäädä asioita huomaamatta ja voi tulla vakaviakin virheitä. En haluaisi Stubia Suomen presidentiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Eroja siinä on, että Stubb väitti aikoinaan, että tutkijat väittivät esityksen olleen 90% puolesta mutta korjasi myöhemmin, että vain 10% oli puolesta. Liittyi siihen hallintarekisteriin, mikä on edelleen haittana meille.
Ilmoita asiaton viesti
”Parempiakin ehdokkaita olisi ollut kuin Stub. Miksi kukaan ei esittänyt Kataista? Hänellä ainakin olisi ollut kokemusta.”
Katainen toimi valtiovarainministerinä neljä vuotta ja pääministerinä kolme vuotta. Tänä aikana Suomen valtionvelka kasvoi 47 miljardia euroa. Vertailun vuoksi on mainittava, että Suomen maksamat sotakorvaukset itänaapurille olisivat nykyrahassa mitattuna 4 miljardia euroa. Siis velkaa otettiin yli 11 x sotakorvaukset.
Vuonna 2008 Katainen totesi haastattelussa, että Suomi tarvitsee 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa vuoteen 2025 mennessä, mikäli työvoimapula pyrittäisiin ratkaisemaan ainoastaan korvaavalla työvoimalla.
Ilmoita asiaton viesti
”Vuonna 2008 Katainen totesi haastattelussa, että Suomi tarvitsee 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa vuoteen 2025 mennessä, mikäli työvoimapula pyrittäisiin ratkaisemaan ainoastaan korvaavalla työvoimalla.”
Katainenkin töpeksii, mutta hän ei ole ainakaan ulospäin yhtä ylimielinen ja itsetietoinen kuin Stub. Politiikassa tarvitaan myös nöyryyttä sopiva määrä.
Mitä siihen velkaantumiseen tulee, niin siihenkin aikaan piti Suomea pitää pystyssä, aivan kuten korona-aikanakin. Vienti ei vetänyt ja piti pitää yhteiskunnassa pyörät jotenkin pyorimässä kulutuksen avulla.
Siinä oli vain se vika ettei inflaatio auttanut Kataista, kuten se auttaa nykyhallitusta, velat sulavat itsestään pois. Kataisen aikana korkotaso taisi olla lähellä nollaa, velka oli siihen aikaan kannattava bisnes, se on ollut sitä tähän asti. Se että velkapaperit ovat Suomen Pankin hallussa lisää velan kannattavuutta.
Toki velan määrän kasvua on syytä hillitä ja siihenhän nykyhallitus oikeasti pyrkii, vaikka puheet ovat jotain muuta, isottelua lähinnä.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikken Kataista kovasti arvostakaan, muistuttaisin kuitenkin että Katainen sai niskaansa globaalin finanssikriisin, joka kasvatti kaikkien länsimaiden velkoja.
Ilmoita asiaton viesti
Katainen sanoi että tämä lama ei tule ikinä Suomeen asti. Ilmeisesti kuvitteli itsekkin näin.
Ilmoita asiaton viesti
JENNI HAUKIO voisi vielä pelastaa puolueen ja maan hankalasta tiilanteesta!
Tohtori Haukio saattaisi olla kaikista julkisuudessa väläytetyistä kokoomusnimistä se, joka toisella kierroksella kokoaisi laajimman kannatuksen ihan jo 12 vuoden Linna-kokemuksensa ja itodennäköisesti yötä päivää käytettävissään olevan ylivoimaisen senior adviser -kyvykkyyden vuoksi.
Stubb voisi nyt uhrautua isänmaan parhaan nimissä ja kieltäytyä ehdokkuudesta, mistä Häkkänen on jo luopunut – seuraavaksi kaukokatseiset kokoomusvaikuttajat ymmärtänevätkin pyytää tohtori Haukiota valkohevos-ehdokkaaksi (ennen kuin jonkin muun tahon vetämä kansanliike ehtii).
Perusteita tohtori Haukion puolesta löytyy pilvin kirkkain, ks. https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/rescordis/kokoomus-kaantyy-sittenkin-tohtori-jenni-haukion-puoleen/
Ilmoita asiaton viesti
Jenni Haukio on fiksu ja edustava presidentin puoliso. Kun ehdotustasi tarkemmin pohtii ja tarkastelee sitä eri suunnista, mieleeni tunkee väkisin pohjoiskorealainen poliittinen traditio.
Ilmoita asiaton viesti
Stubb on valearistokraattinen narsisti, josta ei koskaan tule Suomeen edes vt. presidenttiä. Se mahdollisuus meni jo.
Tämän hän tietää itsekin mutta suostui osana Kokoomuksen sisäistä poliittista peliä presidenttiehdokkaaksi kun palkkiona on ensi vuonna avautuva Suomen komissaarin virka EU:ssa.
Ei jatkoon ensimmäiseltä kierrokselta.
Ilmoita asiaton viesti
”Stubb on valearistokraattinen narsisti,…”
Ihanko totta? Ei Stubb ole taustaansa peitellyt, isänsä on jääkiekkovaikuttaja Göran Stubb.
https://www.iltalehti.fi/nhl/a/6ad5ede5-0116-42f3-9ba8-8e291388247c
Ilmoita asiaton viesti
Ei pidä sanatarkasti tulkita kirjoittamaani.
Stubb on suomalaisille pohjimmiltaan vieras hahmo joka hetkellisesti onnistuu ja on onnistunutkin hurmaamaan ihmisiä samoin kuin kreivi Lindgren tai Auervaara aikoinaan.
Poliitikkona Stubb on jo korttinsa paljastanut ja peli on siltä osin hänen osaltaan päättynyt.
P.S. Italiassa Stubb on kasvanut vain negatiivista korkoa.
Ilmoita asiaton viesti
Niinkö? Tiedoksi että Stubb on kansainvälisessä mediassa varsin kysytty haastateltava, esimerkkeinä Financial Times, CNN, BBC, Bloomberg, New York Times jne.
https://edition.cnn.com/videos/world/2023/07/11/exp-nato-ukraine-turkey-sweden-stubb-live-071103pseg2-cnni-world.cnn
Ilmoita asiaton viesti
Toivottavasti Stubb edustaa noissa haastatteluissa vain itseään eikä Suomea.
Jos Stubb onnistuisi pääsemään presidentiksi niin oma veikkaukseni hänen entisten poliittisten näyttöjensä perusteella on, että Suomi saisi pätkäpresidentin.
Ilmoita asiaton viesti
”…oma veikkaukseni hänen entisten poliittisten näyttöjensä perusteella…”
Presidentille kuuluu ulkopolitiikka, joten mitä huomautettavaa sinulla on Stubbin toiminnasta ulkoministerinä?
Ilmoita asiaton viesti
Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston
kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Et vastannut kysymykseeni mutta kokoomuslaisten mielipiteitä, muiden kuin Ilaskiven:
Puoluehallituksen jäsenille esiteltiin maanantaina tutkimusaineistoa, jonka perusteella Stubbin kerrotaan olevan kokoomuksen mahdollisista presidenttiehdokkaista suosituin.
– Tutkimusten perusteella suomalaiset ajattelevat, että presidentin tehtävä on varttuneemman, kokeneemman tahon tehtävä. Alex on kova kampanjantekijä ja suvereeni nimenomaan ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
Kokoomuslähde ylistää myös Stubbin ansioluetteloa, kielitaitoa ja ”valtavia kansainvälisiä verkostoja”.
– Kun punnitsee ehdokkaiden ansioluetteloita, niin onhan se (Stubbin) ylivertainen.
Yksi kokoomuslainen taustavaikuttaja sanoo, että Stubb voi jakaa kokoomuslaisia arvokysymyksissä, mutta ei ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009783192.html
Ilmoita asiaton viesti
Oisko tässä laitettu enemmän painoarvoa sille kuka voisi olla kansan suosikki. Se ei välttämättä aina ole sama kuin puolueen suosikki. Presidentin vaaleissa nimenomaan kansan äänellä on isoin merkitys ja on haalittava ääniä nimenomaan niistä muista puolueista. Olettaisin Stubbin olevan tässä Häkkästä huomattavasti vahvempi. Äänestäisin itsekin hyvin suurella todennäköisyydellä Stubbia, jos Haavisto ei olisi ehdolla. Presidentin vaaleissa ei myöskään ole ainakaan haittaa siitä, että on ottanut puoluetoimintaan hieman etäisyyttä. Häkkänenkin ehtii vielä näihin kisoihin osallistumaan ja siinä vaiheessa ministerikokemuskin on jo vähintään kolminkertaistunut (jos hallitus jatkaa nykykokoonpanossaan kauden loppuun).
Ilmoita asiaton viesti
Stubb, vaikka hänellä kunnioitettava ura onkin, jakaa voimakkaasti mielipiteitä. Hänestä joko pidetään tai koetaan ylimieliseksi, elististiseksi, EU-federalistiksi. Jopa Kokoomuksessa hänen kannatuksensa on jakautunutta.
Stubb ei tule yhdistämään oikeistoa eikä etenkään kansaa. Molemmat ovat välttämättömyyksiä, jotta vaalissa olisi menestymisen mahdollisuus.
Häkkänen nauttii arvostusta puolueessa ja yli puoluerajojen. Nuorehkon miehen yhteistyökyky näkyy myös mm eduskuntaryhmän ja piirijärjestöjen suosiossa. Kuten arvostamani Ilaskivi toteaa, olisi vähintäänkin pitänyt järjestää jäsenäänestys.
Puolueen sisäpiirin, erityisesti Orpon, tahto palkita vanha luottopelaaja ohitti puolueen, oikeiston ja maan yhteinäisyyden edun. Päätös manifestoi Orpon henkilökohtaista, pikkusieluista arvovallan epävarmuutta. Orpo ohitti realistisen tavoitteen saada maahan Niinistön työtä jatkamaan, Halosen perinnön kauhukuvien sijaan, maltillinen oikeistopresidentti. Sillä en usko lainkaan Stubbin menestymisen mahdollisuuksiin.
Vasemmisto tulee kerääntymään Haaviston taakse. Kokoomuksen olisi pitänyt laskeutua norsunluutornistaan näkemään ja valitsemaan ehdokas, jolla on mahdollisuus vastaavaan oikeistossa. Rehn ja Aaltola eivät tule olemaan yhtenäinen vastus, kuin ei myöskään Stubb.
Päätöksellään Orpo asetteli leveää punaista mattoa Haavistolle. Typerää ja harmillista.
Ilmoita asiaton viesti
Mahtaakohan tuo nyt palvella kokoomuksen etuja:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/344f1b26-38ee-47a2-8a38-3d1450d85b3f
Ilmoita asiaton viesti
Onhan se toki uutisoinnin arvoista, että Ilaskivi ottaa 95-vuotiaana kantaa kokoomuksen päätöksiin. Still going strong.
Ilmoita asiaton viesti
Ilaskiveä, konservatiivinä tietenkin ymmärrettävästi harmittaa liberaali Stubbin valinta, kuitenkin Stubb edustaa sitä uutta modernia suomalaista sukupolvea joka liikkuu maailmalla selkä suorana, anteeksi pyytämättä. Konservatiivi Häkkänen taas olisi jatkumaa sille väistyvälle ”Wanhalle” Suomelle nuoresta iästään huolimatta jota pres. Niinistö itseni kaltaisten suurten ikäluokkien edustajana edustaa. Niinistöä en ole koskaan äänestänyt, mutta Stubbia saattaisin tietyssä tilanteessa äänestää.
Ilmoita asiaton viesti
Pidät siis Orpoa heikkona johtajana?
Ilmoita asiaton viesti
Spekulointi Kokoomuksen presidenttiehdokkuuksista, avaa selkeästi puolueen sisäpiirin tulehtuneisuuden.
Suomessa presidentin rooli on paljolti kaventunut, sitten Kekkosen.
Toisaalta, onhan se selkeä näköalapaikka kansamme yhtenäisyyden ylläpitäjänä.
Nykyisen maailmantilanteen vallitessa, on välttämätöntä, että puolueen sisäiset hiekkalaatikkoleikit lopetetaan.
Suomi tarvitsee vakaan presidentin, jonka tehtävänä on maamme turvallisuudesta huolehtiminen yhdessä Eduskunnan kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Iso linjamoka kokoomukselta ja Orpolta.
Stubb leijuu kuin prinsessa – jäsenäänestyksen väistäminen kun oli sekä prinsessointia että taktikointia – kylmään Suomeen ja toteaa – v miten kylmää.
Orpolta taktikointia taas että estää kilpailijoiden nousun pj:ksi.
Outoon asemaan joutuen.
Ilmoita asiaton viesti
Kokoomus voi levitä asetelmassa kuin jokisen eväät. Ruutia on nyt tuotu.
Mistä tulee kipinä.
Ilmoita asiaton viesti
Pitkään aikaan kokoomukselta edes yksi viisas päätös, Stubb !
Häkkänen saa kasvaa vuosia maailmanpoliitikoksi, mitä Stubb jo on.
Minä kuvittelen tilannetta, jossa Häkkänen tapaa Bidenin tai Macronin tai Schulzin ???
Stubb tapaa ja puhuu kaikkien äidinkieltä sujuvasti. Stubb ottaa tavallaan tilan haltuun kuten Marin ja jatkaa hienoa Suomen osaamista maailmalla.
Meidän ei tarvitse presidentin puolesta jännittää mitään.
Ilmoita asiaton viesti
Pääministeri Sanna Marin (sd.) ei osannut keskustella maailman päättäjien kanssa kuin suomeksi ja englanniksi mutta otti aina tilan haltuunsa ?
Itse en ole saanut käsiini tai lukenut ainoatakaan raporttia tällaisista neuvotteluista.
Ilmoita asiaton viesti
Kokoomuksen julkiset ehdokkaat lienevät kaikki liian keveitä. Verrattuna väistyvään presidenttiin. Toisaalta varteenotettavia ei muistakaan puolueista löydy toistaiseksi. Siinä mielessä puntit on tasan. Sisäpoliittinen tilanteemme pressan vaalien alla saattaa ratkaista paljon.
Ilmoita asiaton viesti
Olipa äänestys mikä hyvänsä, niin kokoomukselaiset naiset äänestivät kahdesti äärivasemmiston änkyrän ja putinfanin Halosen presidentiksi. Sellaista on kokoomuksen touhu tänäkin päivänä vailla mitään näköaloja tai perusälyä.
Kokoomuksen nykynaiset lähtenevät nyt toisella kierroksella joukoin Jutta ” Mama Africa- kreikkatukipaketti ” perusvasemmiston kieroutuneen ja valheellsen Jutta Urpilaisen taakse ääninensä.
Ilmoita asiaton viesti
Uskotko oikeasti, että Jutalla olisi saumaa toiselle kierrokselle?
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole vielä mennyt keneltäkään pressanpaikka. Katselin noita 2018 vaalien tuloksia, eli paljon riippuu siitä, kuka saa nukkuvat äänestäjät 30% liikkeelle.
https://vaalit.yle.fi/tulospalvelu/pv2018
Ilmoita asiaton viesti
Samaa mieltä Ilaskiven kanssa. Nyt näyttää siltä,että tietty milleniaalisukupolven puoluetoimistoväki Helsingillä vahvistettuna ja puoluevaltuustoleimasimella päättää jäsenten puolesta mikä on heille,ei välttämättä Suomelle,parasta.
Ennustan Valtosen (jos kisaan lähtisi) menestystä jo ensikierroksella tai Haaviston ja Rehnin keskinäistä kisaa kakkoskierroksella.
Huh huh mikä kevät tulossa🫣
Ilmoita asiaton viesti
Tämä Stubbin valinta saattanee parantaa Olli Rehnin asemaa tulevissa vaaleissa. Kokoomuksessa tuskin kaikki tulevat nielemään tätä puoluehallituksen lyhytnäköistä päätöstä, jossa ”käveltiin jäsenten yli.”
Suomi tarvitsee presidentin, jolla on ”jalat maassa ja älli päässä.”
Suomi tarvitsee harkitsevan ja vakaan henkilön presidentin tehtäviin. Kovat ajat saattavat olla vielä edessä Nato-jäsenyydestä huolimatta. Niistä ei selvitä hiekkalaatikkohokemalla ”älä tule paha kakku, tule hyvä kakku.”
Itänaapuri käy sotaa täyttä päätä, jonka eskaloituminen suuremmaksi selkkaukseksi ei ole lainkaan pois suljettu.
Suomella on itänaapurin kanssa yhteistä rajaa 1340 kilometriä ja se on hyvä huomioida, kun valitaan presidenttiä tähän maahan.
Ilmoita asiaton viesti
Stubbihan on kuuluisa siitä että hermo kestää hyvin iskua kaikenmaailman kissanristiäisissä, siitä todisteena kuuluisa VMP hokema.
Ilmoita asiaton viesti
”…kaikenmaailman kissanristiäisissä…”
Äläs nyt, niissä Pohjoismaiden neuvoston kokouksissa matkustelee liki 20 suomalaistakin kansanedustajaa, varajäseniä on yhtä monta. Muistaakseni 18.
Ilmoita asiaton viesti
Niimpä ja kiinnosti Stubbia ku kilo p….aa. Tuleeko Stubbin seuraavaksi hokemaksi KKKP .
Ilmoita asiaton viesti
Niin, ei kiinnostanut. Löysin siitä Puheenvuoron vanhan kommenttini vuosimallia 2015, AL:
Aika on ajanut PN:n ohi
Jälleen koolla oleva mutta parhaat aikansa jo kauan sitten elänyt Pohjoismaiden neuvosto tekisi parhaan päätöksen lakkauttamalla itsensä.
Kansainvälisten järjestöjen tyypillisimpiä ominaisuuksia on se, että ne pystyvät järjestämään itselleen tekemistä silloinkin kun sitä ei ole.
Pohjoismaiden neuvostolle on viime vuosikymmenten ajan lähinnä naureskeltu.
http://www.aamulehti.fi/Paakirjoitukset/1194849254…
valitettavasti Aamulehden linkki ei näköjään enää toimi
Ilmoita asiaton viesti
Orpolla ei ollut muuta vaihtoehtoa tässä tilanteessa kun ottaa mega-pro-eu liberaali. Känkkäränkät on jo persuilla. Profiloitumis- ja markkinointikysymys
Ilmoita asiaton viesti
Hyvää pohdintaa Ilaskiveltä varsinkin, kun minua viisaammat tulivat siihen tulokseen, että Stubbin valinta vahvistanee Halla-ahon menestystä. Ja jos, niin sopii myöskin minulle.
Ilmoita asiaton viesti
Ei se minulla vahvistane vaan heikentyisi entisestään Suomen uskottavuutta. Emme ikinä tiedä mitä möläytyksiä tuo Jussin tapainen marionetti möläyttelee jatkossakaan.
Niinistöä ei tosiaan voi enää saada jatkokaudelle, joten parempi ottaa joku ulkopolitiikasta kokeneimmista presidentiksi. Jussi häviää siinä väittelyssä.
Ilmoita asiaton viesti
tokasijakin on hyvä
Ilmoita asiaton viesti
Presidentiksi valittavan pitää saada yli puolet annetuista äänistä. On aika vaikea kuvitella, että Häkkänen saisi yli puolet äänistä kovinkaan monissa tilanteissa.
Tietenkin on totta, että jos vastakkain olisivat toisella kierroksella Halla-aho ja Häkkänen, niin kävisin äänestämässä Häkkästä. Mutta Häkkänen tuskin olisi toisella kierroksella jos kisassa olisivat Halla-aho ja kuka tahansa muu keskustaa lähellä oleva ehdokas paitsi Väyrynen.
Toisaalta Stubb on sen verran liberaali, että hänellä on mahdollisuuksia päästä toiselle kierrokselle maltillisen oikeiston äänin. Stubb saattaa jopa yllättää ja päästä toiselle kierrokselle jopa vastustajanaan Halla-aho.
Perusteluna se, että Stubb on monelle suurin piirtein keskustaa edustavalle mukavampi vaihtoehto kuin moni muu. Ja jos Stubb on loppusuoralla Halla-ahoa vastaan, niin äänivyöry Stubbille taitaa olla aika lailla taputeltu.
Ilmoita asiaton viesti
Erikoinen lausunto oli Orpolta, että puoluekokous vahvistaa puoluehallituksen päätöksen kutsua Alexander Stubb Kokoomuksen predidenttiehdokkaaksi. Tiedetäänkö puolueväen äänestys jo etukäteen? Demokratiassa on yleensä äänestyksessä usempi valinta.
Ilmoita asiaton viesti
”Orpohan nimittäin mitä selvimmin hajoitti puoluekentän kun ei jäsenäänestystä halunnut.”
Jaa, mitä siellä ylimääräisessä puoluekokouksessa sitten tehdään? Sääntöjen mukaan puoluekokous asettaa presidenttiehdokkaan, ei puolueen puheenjohtaja eikä puoluehallitus. Se on sitä demokratiaa!
Ilmoita asiaton viesti