Miten lama voitettaisiin?!
Faktat ensin: Lamassa ollaan. Ennusteet lupaavat hidasta kasvua tai kasvua ei ollenkaan tai odotellaan nyt. Plusprosentteja ei hevin löydy.
Mitä sanoisi vanha oppi-isäni loordi Keynes, 1930-luvun suuren laman voiton pohjustaja? Lama voitetaan elvyttämällä, ei kiristämällä ja karsimalla ja ottamalla pois. Tehokkuutta mitataan budjetin alijäämällä, joka rahoitetaan lainanotolla.
Karsimisen ja kiristämisen aika tulee silloin, kun kasvusta kerrotaan kohtuullisin plussaprosentein; silloin kun pyritään estämään ylikuumeneminen ja vaimentamaan inflaatiopaineita. Tällainen ei nykyutilanne ole.
Miksi siis väärin, ei Keyneslaisittain? Takapirujen johdostako? Ja keitä ne ovat? Luottoluokittajat, joista ensimmäisenä peliin yhtyi Fitch, reaktio negatiivinen, ellette lopeta velkaantumista ja saa taloutta tasapainoon, AA tulee kuulumaan menneisyyteen.
Ja sen sekä kuviteltujen muitten luokittajien samansuuntaisia reaktioita odtellen kuri jatkuu, tiukennetaan kun pitäisi elvyttää. Eikä niille luokittajille ole edes yritetty sanoa, että niiden suositukset kiristävät kun vielä on kevennysten, ostovoiman markkinoile pumppaamisen aika?
Minä vaan kysyn, onhan avoin keskustelu sallittua vai kuis? Luottoluokittajat keskittyvät vain luotonsaannin edellytysten hintaan, laman torjujien pitäisi nähdä laajemmain. Nyt tanssitaan väärää soittoa seuraten.
Ja siksi PM – jälkikirjoituskin. Ei meillä rahasta puutetta ole, jos katse suunnataan työeläkeyhtiöitten paisuviin rahastoihin. Nyt viidennes kotimaahan, loppu taivaan tuuliin. Päinvastoinhan sen tulisi olla, vai onko hallitus nukuksissa? Olisi sekin hyvä, jos suuryhtiöitemme johdossa olisivat suomalaiset. Nyt niitten ulkoa tulleitten suusta kuullaan ikäänkuin armonpaloja: Jospa nyt vähän panostettaisiin Suomeenkin … olette kai päivän uutisia lukeneet!
Nytkin pitää karsia. Julkisen sektorin vähiten tärkeitä toimintoja pitää lakkauttaa kokonaan ja lakkautettavien toimintojen henkilöstö on irtisanottava lyhyellä irtisanomisajalla. Henkilöstöä ei saa siirtää uusille ”vihreille oksille”.
Terveiden työkykyisten työttömien kaikki erilaiset tukiaiset (myös toimeentulotuki, asumistuki, jne.) on pistettävä samaan pottiin ja koko pottia on leikattava esimerkiksi 5% kuukaudessa, kunnes tulee hinku tehdä jotakin työtä.
Tarpeellista työtä tekemällä tästä suosta noustaan – ei lisää velkaantumalla.
Ilmoita asiaton viesti
Työeläkemaksuja olisi kyllä syytä alentaa.
https://yle.fi/a/74-20058453
Ilmoita asiaton viesti
Tuo linkkisi on siinä mielessä vanhentunut, että siinä sanotaan eläkkeiden nousevan nopeammin kuin palkat. Nythän asia ei ole niin, kuten ei pääsääntöisesti ole aiemminkaan ollut. Edellistä vuodenvaihdetta ennen oli tässä suhteessa poikkeuksellinen tilanne.
Ilmoita asiaton viesti
Ei sitä voiteta ainakaan myymällä tuottavaa valtion omaisuutta tuottamattoman ratahankkeen rahoittamiseksi. Kun nyt tämä kansalaisaloite vaikuttaisi edes sen verran, että myydystä omaisuudesta saatua rahaa käytettäisiin johonkin tolkullisempaan.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/13973
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kalevikamarainen/ppp-pysaytetaan-petterin-pikajuna/
X
Ilmoita asiaton viesti
Elvytys ja valtiontalouden rakenteellisten vikojen korjaaminen ovat asioita, jotka pitäisi pystyä erottamaan toisistaan. Totuus on, että niiden rakenteellisten ongelmien vuoksi Suomi on ylivelkaantunut ja se toki vaikeuttaa elvyttävän talouspolitiikan harjoittamista.
Nykyiset leikkaukset vaikuttanevat kulutuskäyttäytymiseen enemmän sosiologispsykologisten lainalaisuuksien vuoksi kuin varsinaisesti kulutuspotentiaalin alenemisen seurauksena. Pidin kuitenkin ALV:n korotusta parempana vaihtoehtona kuin yleistä tuloveron kiristämistä. Sitä ei olisi pitänyt tehdä myöskään eläkeläisten tuplaraippaveron muodossa.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikki ilmaisen rahan jakaminen on lopetettava ja vastikkeellisen helpotettava.
Olin yrittäjänä 90 luvun hyörinöissä, silloin oli päiviä, oliko rahaa valtion kassassa yön ylistä.
Kehitettiin ” yhtiöveron hyvitysjärjestelmä ” ja tämä yhtenä elementtinä alkoi karkottamaan sitä lamaa ja nyt on oltu tässä tilassa yli 16v, vain ylivarojemme elämisestä.
Ilmoita asiaton viesti
Kuitenkin Risto Sanstedt oli eri mieltä, kun ehdotin ansiosidonnaisista työttömyyskorvauksista luopumista ja niiden muuttamista vapaaehtoisiksi vakuutuksiksi. Tämä vähentäisi valtion menoja lähes miljardilla, mutta ennen kaikkea lisäisi työvoiman tarjontaa, kansantuloa ja sitä kautta myös verotuloja, kun arvolta 100000 ihmistä nyt työttömyyskorvausta nauttivista saataisiin töihin.
Ilmoita asiaton viesti
Pannaan ymmärtämättömyyteni korkean iän piikkiin, nyt pidän ideaasi loistavana ja voidaan toteuttaa ollessamme EU tarkkiksella, kiitos korjauksestasi 🌞
Ilmoita asiaton viesti
Minä kannatan EU:n tarkkikselle joutumista. Silloin kovat mutta välttämättömät päätökset tekee joku muu eikä Suomen päättäjien tarvitse ottaa niistä vastuuta. Win-win!
Ilmoita asiaton viesti
Keynes oli pihi ukko ja yhtä keskeistä kuin tuhlata huonona aikana on säästää hyvänä aikana.
Jos ei hyvänä aikana säästetä, sitten vissiin säästetään huonona aikana.
Edelliset hallitukset olisivat aivan hyvin voineet tehostaa asioita vaikka olisikin jaettu toisella kädellä koronatukia.
Yksi esimerkki on SYKE. 750 työntekijää ja kalliita, korkeasti koulutettuja työntekijöitä. Kysymys, missä on hyödyllisyys, mitä hyödyllistä SYKE tekee?
Ilmoita asiaton viesti
Ei siinä tarvitse olla pihikään, että ymmärtää, että hyvänä aikana olisi säästettävä pahan päivän varalle. Suomessa näin ei ole tehty, vaan suhdanteista riippumatta kaikki hallitukset ovat halunneet miellyttää äänestäjiä löperöllä talouspolitiikalla. Ei ole ihme, että tällä tyylillä velkaantuminen jatkuu niin kauan kuin jostain rahaa vielä saa. Tyhmyydestä saa maksaa..
Ilmoita asiaton viesti
Talouskasvu käy aina velan kautta, tuottavuuden kasvu on sitten toinen asia, eli miten vähemmillä työtunneilla saadaan enemmän.
Ikuinen laulu kuuluu, ”tieto ei kulje”, mutta minä väittäisin monien yritysten keskeisenä ongelmana olevan ei niinkään tiedon puutteen, vaan tehtävän suorittamisen kannalta merkityksetön tieto, eli henkilöstön kuormittaminen epäoleellisella tiedolla.
Keinoälyäkin voisi hyödyntää huomattavasti enemmän, joka voisi auttaa vaikkapa tiivistämään oleellista tietoa.
Ilmoita asiaton viesti
Kaatamalla Orpon hallitus.
Valo tunnelin päässä on kauhukabinetin juna.
Ilmoita asiaton viesti
Miten olis oma valuutta?.
Ilmoita asiaton viesti
Valitettavasti meillä ei ole omaa keskuspankkia eikä modernia rahateoriaa. Nähdäkseni talous on sellainen yhteiskunnan osa-alue, jossa uudet ideat ja identiteetit ovat täyttä ”hepreaa”.
Ilmoita asiaton viesti
Keynesiläinen elvytys sopii hyvin lyhyiden (ehkä max 6 kk) suhdannekuoppien pehmeään ylittämiseen. Suomen talouden yleisen toimimattomuuden ongelmat ovat piinanneet meitä jo vuodesta 2009. Pysyvä tai noin pitkä elvytys tulee kalliiksi, ja velkaannuttaa maan. Noihin vanhempiin ongelmiin tarvitaan siis myös joitain oleellisia rakenteellisia muutoksia. Toistaiseksi poliitikkomme ovat oikeastaan vain odotelleet jotain yllättävää ja ennennäkemätöntä kasvubuumia, joka pelastaisi heidät.
Ilmoita asiaton viesti
Aika on mennyt lähinnä työttömien jahtaamiseen. Ymmärtääkseni tästä on käytetty nimitystä työllisyyspolitiikka. En vain ymmärrä, miten työllistämällä syntyy uusia työpaikkoja.
Huippuosaajia varmaan saataisiin Suomeen, jos täällä jotakin osaamista olisi. Kuka haluaa tulla Suomeen taantumaan?
Rakenteellinen ongelma on lähinnä se, että tuotantorakenne on yksipuolinen ja EU vie loputkin rakenteet hävittämällä sen viimeisenkin: puujalan.
Ilmoita asiaton viesti
Työllistäminen kuulostaa tosiaan vähän väärästä päästä asian kimppuun lähtemiseltä. Ehkä yritysten toimintaedellytysten parantaminen olisi parempi näkökulma, jos oletetaan, että tuo johtaa myös työpaikkojen kasvuun. Myös ”kannustavampi malli” voisi olla toimiva näkökulma, jos katsotaan että työttöminä ollaan turhankin herkästi.
Suomella on ollut ainakin Nokian kultakauden aikoihin hyvinkin kykyä saada maahan myös päteviä ulkomaisia osaajia. Siitä ei tule mitään, että maataan vuosikaudet laman tapaisessa, tekemättä asialle oikeastaan mitään, ja vain toivotaan, että jotkut ulkomaiset osaajat tulisivat, ja pelastaisivat meidät.
Yksipuolinen talous voi tosiaan olla ongelma. Pitää ottaa kannustavampi asenne yrittämistä kohtaan. Perusasiat kuntoon. Innokkaat ihmiset pitävät sitten huolen lopusta – varsinkin jos koulutusjärjestelmämme vielä toimii.
Ilmoita asiaton viesti
Näinhän se on, Suomi elvyttää elvyttämästä päästyäänkin, valtio edelleenkin kymmenen miljardia vuodessa ja kunnat siihen päälle.
Keynesiä luetaan kuin piru raamattua, niin tekee tämänkin blogikirjoituksen laatija Ilaskivi. Juho Laatu on kommentissaan oikeassa; ”Keynesiläinen elvytys” sopii ehkä lyhyiden kuoppien tasoittamiseen, mutta elämäntavaksi sovellettuna velkahuume halvaannuttaa kuten Suomen on käymässä.
Kun aikansa on ”elvyttämällä” lykätty rakenteiden korjaamista ja kilpailukyvyn palauttamista, niin lama kyllä tulee lopulta, eivätkä poliitikot tai ammattiyhdistyspomot voi sitten enää mitään. Syvä lama on toisaalta luova tuho. Mädät rakenteet katoavat, talouselämä tervehtyy ja ja kilpailukykyiset yritykset pääsevät kasvamaan. Näyttää siltä, että ilaskivet ovat valmiita kampittamaan hallitusta ja jättämään asiat romahduksen hoidettaviksi.
Ilmoita asiaton viesti
Myydään valtion omaisuutta ja rakennetaan kaksiraiteinen junayhteys Helsingistä Turkuun.
Huoltovarmuuden kannalta erittäin tärkeä yhteys.
Turun telakalle saadaan puoli tuntia nopeammin itäeuroopan työntekijät Suomeen ja veroeurot paluukyydillä pois Suomesta.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä on elvytetty velaksi viimeiset 16 vuotta mutta kasvua ei ole saatu aikaiseksi. Ehkä parempi että tulee totaaliromahdus jotta rakenteelliset uudistukset ja julkisen sektorin siivoaminen saadaan tehtyä.
Ilmoita asiaton viesti
Keynes saattoi olettaa, että elvytettävällä maalla on oma valuutta, jonka arvoa voidaan säätää tai kelluttaa suhdanteiden mukaan.
Jos nyt köyhälle antaa rahaa, niin se rientää Ikeaan ostamaa ylipaksulla eurolla kiinalaista kertakäyttökamaa. Moinen toiminta saattaa elvyttää Kiinan taloutta, mutta Suomen taloutta ei sellainen elvytä.
Koko eurotustouhuilu on vienyt kymmeniä tuhansia suomalaisyrityksiä konkkaan jo Holkerin demarihallituksesta alkaen. Ja lisää konkursseja tulee. Euro on pahimpia vitsauksia suomen kansalle.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä kiinalaisenkin tavaran ostaminen Suomessa Ikeasta elvyttää Suomen taloutta. Se työllistää kauppaa, maahantuontiagentuureja, huolintaliikkeitä j.n.e. Generoi myös lisää ALV-kertymää.
Ilmoita asiaton viesti