Muistatteko Ateenalaisten laulun – sopii Ukrainaan!

Ukrainan presidentille Nobelin  rauhanpalkinto!

”Kaunis on kuolla, kun joukkosi eessä urhona kaadut, taistellen puolesta maan, puolesta heimosikin….” Suomen Kadettikoulun kunniamarssihan  Ateenalaisten laulu  alunperin on. Mutta joka ainut päivä, kun seuraan uutisvirtaa Ukrainan taistelusta valloittajaa vastaan, sen sanat tulevat mieleeni. Hyökkääjä, kymmentuhatmiehinen armeija, komentajinaan joukko upeaan koppalakkiin pukeutuneita ja rintapielet lukuisin kunniamerkkirivein koristeltuja kenraaleja; vastassa vaatimattomaan puseroon pukeutuneen Ukrainan presidentin takana seisova yksimielinen kansa ja sen yksimielinen armeija – siinä kuva, jota media välittää maailmalle.

Hieman on mieleen palannut vertailu omaan talvisotaammekin. ”Kollaa kestää” – Erkki Palolammen teos etulinjan tapahtumista; Raatteen tien taistelut vihollisen tuhoon päätyneine motituksineen. Jorma Sarvannon vieläkin voimassaoleva 6 viholliskoneen pudotusennätys  4 minuuttia kestäneessä ilmataistelussa. Ja toisaalla valkoisten ristien rivistöt sankarihaudoillamme muistutuksina jälkipolville siitä, minkä hinnan nuori kansakunta puolustusvoimineen Ateenalaisten laulun sanoja noudattaen itsenäisyydestään joutui maksamaan – samalle viholliselle, joka nyt taistelee Ukrainaa vastaan siltä vapauden viedäkseen.

Ei se Ukraanaan kohdistunut hyökkäys venäläisten  mielestä sota ole, onpahan vain jonkinlainen erityisoperaatio. Sillä nimityksellä puolustetaan omia toimia, niin sotilaallista voimankäyttöä kuin siviiliväestöön kohdistettuja hirmutekoja, sotarikoksiksi luonnehdittuja. Samalla ihmetellään Ukrainan suorittamia  venäläiskylien pommituksia, eiväthän  ne ole sallittuja kun kyseessä ei ole sota! Samasta syystä venäläislaivaston lippulaivan upotus ukrainalaisohjuksin on saatu kuulostamaan melkeinpä sotarikokselta. Tällaisessa ympäristössä  on maataan johtanut presidentti Zelenskyi. hän, joka vastasi amerikkalaisten ehdotukseen pelastautua länteen sodan jaloista: ” En tarvitse pakokuljetustanne, tarvitsen maalleni aseita ja apua”.

Tunnista  tuntiin olen seurannut tapahtumia ja läntisen maailman reaktioita, erilaisiin pakotteisiin ja asetoimituksiin perustuvia. Kaikilla niillä pyritään auttamaan Ukrainaa mutta samalla, mikä tärkeintä, edes hiukan edistämään rauhan saannin mahdollisuuksia. Sitä presidentti Zelenskyikin on korostanut.

Lyhyesti johtopäätökseen ja näkemykseeni. Se on ehdotus Nobelin seuraavasta rauhanpalkinnosta päättäville: Sen palkinnon ainoa ja yksinoikeutettu saaja olkoon ensi kerralla Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi! Hän jos kuka on taistellut rauhan puolesta sotaa ja hirmutekoja vastaan.