Ovatko tuloveron alennukset progression kiristyksiä?

Kun Kokoomuksen talouspoliittisissa linjauksissa on korostettu tuloveron merkittäviä alennuksia mm laman torjuntapolitiikan välineinä, ovat eräät hallitustahot liittyneet keskusteluun samansuuntaisin vaatimuksin. Suoraan tai epäsuorasti on kuitenkin annettu ymmärtää, että alennukset tulisi kohdistaa nimenomaan tai vain alempiin ja keskituloisiin palkansaaja-  ja eläkeläisluokkiin. Valtiovarainministeri Annika Saarikkokin antoi päivän HS:ssa ymmärtää, että ”on tarkkaan harkittava, mihin ja millä tavoin kevennykset kohdistettaisiin, sillä ne leikkaavat isoja lovia valtion kassaan.” Luetun ymmärtämistä nyt siis, please!

Alennusvaatimukset  sinänsä ovat ymmärrettäviä ja tervetulleita. Mutta ennen niitten toimeenpanoa on kuitenkin katsottava, mihin ne erimuotoisina eniten vaikuttavat. Kaikkiin tuloluokkiin tasapuolisesti kohdistuvat alennukset tuovat eniten ostovoimaa markkinoille ja torjuvat parhaiten lamaa. Entä sitten nämä hallitustahojen ensisijaisesti tai ainoastaan pien- ja keskituloisille annettavat alennukset?

Itsekunkin kannattaisi havainnollistaa tätä ihan kynän ja paperin avulla, piirtämällä olemassa olevan asteikon viereen toinen, joka kertoo pien- ja keskituloisia suosivasta asteikosta. Ja kas: ero on mielenkiintoinen. Se uusi asteikko näyttää ja on jyrkempi kuin vanha. Sen progressio leikkaa täten ylempää entistä enemmän kuin alempaa. Ja jos sitten vielä onnistuu selvittämään ihan numeroin, niin lisätuloista otetaan julkiselle vallalle korkeampaa prosenttia kuin ennen.

Meillä on korostettu erilaisia tuloloukkuja, katsottu jo nykyisten veroasteikkojen vähentävän työnteon halua ja yrittämistä. Pieni lainaus VKL:n laskelmista: ”Kun 40 000 euroa vuodessa ansaitsevan tulot nousevat 100 euroa, hänen veronsa nousevat 48,1 euroa ja nettotulot 51,9 euroa. Hänen marginaaliveroprosenttinsa on täten 48,1.” 53 000 euron vuositulon kohdalla lisätulosta  menee sitten jo puolet verottajalle; puolet työntekijälle ja puolet sille toiselle, joka vaatii ja saa mitä erilaisimpia tukia, korvauksia, etuja jne jne.

Tästä näkökulmasta ei veropolitiikan, ennen muuta veronkorotusten tai -alennusten kohtaantoa ole juuri käsitelty – vaikka juuri tästä pitäisi, jos talousvaikutukset haluttaisiin ottaa huomioon. On paljon helpompaa vedota kateusnäkökohtiin, sillä niihin kouluttamaton ja osaamaton kansanosa huomionsa kohdistaa. Mutta pitääkö poliittisen päättäjänkin? Kun tämä katsoo,  ettei esim. polttoaineveroa tule kohtuullisttaa, koska se helpottaisi  ensisijaisetsi suurituloisia autonomistajia, mihin unohtuvat tehtaitten parkkipaikkoja täyttävät, kaukaa omakotialueilta omilla autoillaan tulevat työntekijät? Kun kiinteistöveroissa katsotaan olevan korotusvaraa – ovathan omistajat parempiosaisia –  niin mihin unohdetaan vuokralaiset?

Hyvinvointiyhteiskuntaa ei ylläpidetä kateuteen perustuvalla talouspolitiikalla. Se tukahduttaa, se vie yrittämisen ja työnteon halun. Ja juuri näitähän tarvitaan kun luodaan kasvua ja kestävää hyvinvointia – ei jatkuvaan lainarahaan turvautuvaa, jossa pää on jo tullut vetävän käteen.