Presidentti, hallitus ja oikeuskansleri

Muutama viikko sitten asia toimivallasta ja torjuntakeinoista oli kahden ensiksi mainitun, presidentin ja hallituksen kesken esillä. Presidentti toi keskusteluun  ajatuksen ”Nyrkistä”,  uudentyyppisestä elimestä, jonka tulisi olla nopeana apuna epidemiakriisin hoidossa. Ajatus oli ajankohtainen, realistinen ja toimia helpottavaksi  tarkoitettu. Pääministerin näkemys oli toinen, hallitus johtaa ja presidentillä olkoon vain mielipidejohtajan rooli. Jälkikäteen osapuolet sitten keskustelivat ja ilmoille tuotiin yhteisymmärrys – mitä se sitten merkitsikään.

Nyt kolmas osapuoli, oikeuskansleri Tuomas Pöysti on tuonut  julki oman kantansa. Hän on korostanut presidentin roolia arvojohtajana ja nähnyt presidentin ja pääministerin keskustelun persoonatasolla ihan mahdollisena. Toisaalla hän on alleviivannut kantaa, jonka mukaan valtioneuvosto on  päätösten valmistelija  ja toimija sekä  vastaa pandemian tapaisessa tilanteessa yleisen turvallisuuden edellyttämien toimien johtamisesta.

Niinpä. Mutta eräs seikka oikeuskanslerin kannaotosta – näin ei-juristin mielestä –  puuttui. Entä jos hallitus ei riittävällä nopeudella ryhdykään tarvittaviin toimiin ja jos mitä ilmeisimmältä alkaa näyttää, että sen oma arsenaali tilanteen hoitamista ajatellen ei ole riittävä? Mitä silloin? Istutaanko valtakunnassa tumput suorina ja odotellaan, alkaisiko joskus myöhemmin jotakin tapahtua? Vai tarvittaisiinko jotakin uutta elintä auttamaan hallitusta? Lentokenttätapahtumat ym. olivat tyyppiesimerkkejä   hallituksen hairahduksista, jotka ehdotetun tapainen elin olisi todennäköisesti voinut estää – pandemian torjuntaa ajatellenkin tarpeellisesti.

Vaikka Nyrkkiä ei muodostettukaan, hallitus sentään perusti oman vastaavantyyppisen  laajan virkamiesryhmänsä   kuin mihin presidentti omalla ehdotuksellaan tähtäsi. Sen ensimmäistä kokoontumista saatiin sitten odottaa pitkään, toisista ei julkisuudessa ole juuri kerrottu.  Jos oikeuskansleri kannanotossaan tukeutui voimassaolevaan perustuslakiin, niin olisikohan nyt paikallaan samalla korostaa sen puutteita ja täsmentää presidentin ja hallituksen mahdollisesti tarvittavaa yhteistyöroolia sisäpolitiikassa  – aivan samoin kuin se ulkopolitiikan osalta on jo määritetty tarpeelliseksi. Unilukkareitahan menneiden aikojen Suomessa on silloin tällöin tarvittu.

Koronakriisi alkaa nyt olla hallinnassa. Mutta miten sitä sanotaankaan? ”Toisenlaisissa olosuhteissa on noudatettava toisenlaista politiikkaa kuin toisenlaisissa!” Muistelen aikaa, jolloin Suomi irtautui jatkosodasta ja sai maksettavakseeen sotakorvaukset, joista suoriutumiseen harva uskoi ja jota  itänaapuri ei toivonut. Silloin perustettiin  SOTEVA, Sotakorvausteollisuusvaltuuskunta. Se sai vahvan johdon ja tälle  lähes diktatooriset toimivaltuudet, joita se myös käytti, monille  herkille varpaille astuen mutta tehtävänsä onnistuneesti suorittaen. Kansakunta jatkoi vapaana valitsemallaan polulla.

Koronakriisi tuli täytenä yllätyksenä. Kun historiankirjoittajat sen tapahtumista aikanaan mielipiteensä lausuvat, kuva on varmasti moniulotteisempi kuin nyt käyty kesskustelu tyyliin ”noli tangere circulos meos” – älä riko ympyröitäni. Uusiin yllätyksiin on  oltava paremmin valmistauneet kuin pandemiaan. Se edellyttää avointa keskustelua mm. perustuslakimme rajoituksista, puutteista ja korjaustarpeista. Esiin on noussut jo mm. ihmisten seurannan tarve sekä kysymys sen toimeenpanon laillisuudesta. Ollaanko menossa ”Big brother is watchin you”-yhteiskuntaan ja minkälaisin enemmistöin? Riittääkö toiminnan lailliseen aloittamiseen vain oikeuskanslerin tämän päivän Helsingin Sanomissa julkituoma mielipide vai tarvitaanko perustuslakivaliokunnan kannanotto ja siitä mahdollisesti seuraavat eduskunnan päätökset?

Uutta kertaa ei ole varaa siihen herkkähipiäisyyteen, joka nyt koettiin. Ei ole siihenkään, voidaanko valmiuslaki säätää yksinkertaisella enemmistöllä vaiko perustuslain tapaan määräenemmistöä vaatien. Tämä seikka on todettu ikäänkuin tosiasiana mutta presidentin roolista nostettiin pääministerin toimesta näkyvä keskustelu. Kumpikohan oli tärkeämpää ja kumpi seurausta juuri tästä varpaille astumisen pelosta? Kun Sotavasta ja sen valtuuksista aikanaan päätettiin, kyseessä oli kansakunnan kohtalo. Nyt puheena on ”vain” kansalaisen terveys, ja silloinpa esiin voi nousta jo mainitsemani kysymys ”toisenlaisissa olosuhteissa – ja toisenlaisissa”

 

 

raimoilaskivi

Ylipormestari Raimo Ilaskivi (s. 1928) on tehnyt pitkän uran kansainvälisenä ja kansallisena vaikuttajana. Valmistuttuaan hän toimi 1950-1970-luvuilla erilaisissa pankkimaailman johtotehtävissä, mm. Suomen Pankkiyhdistyksen, Suomen Teollisuuspankki Oy:n ja Helsingin Arvopaperipörssin toimitusjohtajana. Ilaskivi on ollut kansanedustajana sekä ryhmän puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja vv.1962-75, Euroopan parlamentin jäsen 1996–1999, Helsingin kaupunginjohtaja 1979–1991 ja kokoomuksen presidenttiehdokas vuonna 1994. Monien virkojen, toimien ja luottamustehtävien ohella Ilaskivellä on ollut useita eri suuryritysten hallitusten tai hallintoneuvostojen jäsenyyksiä. Ilaskivi väitteli tohtoriksi vuonna 1958. Väitöskirjan aiheena oli Valtiontalouden automaattinen vastavaikutus suhdanteiden vaihtelussa ja seuraava tieteellinen taos käsitteli Suomen Pankin rahapolitiikkaa. Hän toimi myös kansantaloustieteen dosenttina Helsingin Yliopistossa kahdenkymmenen vuoden ajan. Eläkkeelle siirryttyään han on ollut kansainvälisen, Afrikan Paavin ja Alexandrian patriarkan suojeleman Konstantinus Suuren Ritarikunnan (Ordo Sancti Constantini Magni) kansleri ja viimeksi varasuurmestari-

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu