Presidentti ylipäällikkönä Natokokouksiin!
Ei vielä olla edes jäseniä, mutta keskustelu alkaa jo vilkkaana. Kuka edustamaan Suomea Naton huippukokouksissa? Puheenvuoroja – asiaa vakavissaan pohtineita – ovat käyttäneet jo muutamat arvostamani asiantuntijatkin. Presidentti vaiko pääministeri.
Suomessa presidentti on myös puolustusvoimain ylipäällikkö. Nato on sotilasliitto, meidän kannaltamme ennen muuta puolustusliitto. Luulisi olevan itsestään selvää, että presidentin, ylipäällikön, sinne Naton huippukokouksiin sitten aikanaan, kun olemme jäsen, tulee matkustaa. Eivät näytä kaikki keskustelijat presidentin kokonaisroolia muistaneen, elleivät sitten halunneet kaventaa presidentin tehtäväkenttää pääministerin hyväksi. Ja se puolestaan edellyttäisi perustuslain muuttamista.
Lopetetaan siis tyhjänpäiväinen keskustelu ajoissa, muutoin meille alkavat nauraa aidanseipäätkin. Presidentille Suomen edustaminen Natossa kuuluu, ja sillä selvä.
,
Olen samaa mieltä, kyse on sen verran suurista linjoista, että taajaan vaihtuva pääministeri ei omaa samaa arvovaltaa Suomen valtion edustajana. Presidentti on yleensä Suomessa 12 vuotta toimessaan ja johtaa nimenomaan ulkopolitiikkkaa sen lisäksi että on puolustusvoimien korkein taho.
Ilmoita asiaton viesti
Koko presidentti-instituutiosta olisi pitänyt luopua Koiviston kauden jälkeen.
Ilmoita asiaton viesti
häh?
Ilmoita asiaton viesti
Mikähän tuossa oli epäselvää? Minä olen parlamentarismin kannattaja.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos selvennyksestä. Minä kannatan presidentti-istituutiota osana demokratiaa.
Ilmoita asiaton viesti
Minulle toki riittää sekin että se on jo aika patsasteluvirka, mutta kriisiaikana vähän epäselvyyksiä ollut johtamisessa. Itselleni presidentin virka kuvastaa menneisyyttä ja eiköhän siitä tullakin jossain vaiheessa luopumaan, kuten toivottavasti myös kuntahallinnoista.
Ilmoita asiaton viesti
Saat pitää mielipiteesi.
Ilmoita asiaton viesti
Kekkosen kaipuu on kova, harvassa maassa edes keskusteltaisiin siitä pitääkö huippukokouksen edustajalla olla parlamentaarinen tuki.
Puolustusvoimien ylipäällikön asema on seremoniallinen eikä presidentti todellisuudessa johda puolustusvoimien operatiivista toimintaa eikä myöskään päätä sen resursseista. Eduskunta päättää valtioneuvoston esityksestä. Ilman muuta Naton huippukokouksissa pitää toteutua parlamentarismi jolloin pääministeri edustaa, aivan kuten muissa ”alemmissa” ministeritason kokouksissa. Ja tämä täysin irti henkilökysymyksistä.
Meillä voi teoriassa olla tilanne jossa valtioneuvosto ja presidentti ovat napit vastakkain. Ilman muuta selvää että tällöin presidentti väistyisi. Presidentti ei voi olla edustamassa sellaisessa kriittisessä päätöksenteossa, jonka viime kädessä tekee eduskunta.
Ilmoita asiaton viesti
J.S:”..pääministeri edustaa, aivan kuten muissa ”alemmissa” ministeritason kokouksissa. Ja tämä täysin irti henkilökysymyksistä.”
Ei todella mitenkään henk.koht. vaan aidosti pohdin tilannetta jossa J.H-a, tahi Purra olisi tulollaan tuohon virkaan. Mitenkähän kommentaattorit siinä kohtaa asian näkisivät.
Omana mielipiteenäni, presidentti ehdottomasti, vaikka sillä Sannalla onkin cooli nahkarotsi.
Ilmoita asiaton viesti
Jos Riikka Purrasta tulee pääministeri,
persut ostaa hänelle vielä paremman takin.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri tällä hetkellä järjestäisin pääministerille flunssan ja antaisin presidentin päättää. Muuten olen toki samaa mieltä Salosen kanssa. Ei yhden ihmisen pidä Suomessa päättää sodasta ja rauhasta.
Ilmoita asiaton viesti
Nato on kiinteä osa EU:n turvallisuusrakennetta. Suomen ulkopolitiikkaa linjataan Euroopan unionissa. Samalla Naton politiikka linjataan EU:ssa. Tästä ei ole mitään epäselvää. Ulkokehällä olevaa tp:tä ei tarvita hajottamaan tätä kehikkoa.
Presidentti-instituutiolta pitää riisua valtaoikeudet ja siirtyä parlamentarismiin myös ulkopolitiikan alueella. On pelkästään hyvä, että Suomen ulkopolitiikka on eduskunnan kontrollissa. Niinistö on kymmenen vuoden ajan johtanut ja ohjannut Suomen ulkopolitiikkaa täysin väärille raiteille ja toiminut tyhmyyttään Venäjän vaikuttaja-agenttina kv.-tasolla.
Suomi ei tarvitse populistisia presidenttejä, joita kiinnostaa ensisijaisesti oman kilven kiillotus ja toissijaisesti maan etu. Me ei todellakaan tarvita yksinvaltaisia johtajia takuumieheksi. Niinistö on tuuliviiri, mistä kertoo hänen lausuntonsa vuosien varrelta.
Seuraavassa Iltalehden haastattelussa Niinistö on siirtämässä toimivaltuuksiaan pääministerille:
””
Sauli Niinistö valmis vähentämään valtaansa: ”Kannatan silläkin uhalla, että se vähentäisi tasavallan presidentin valtaoikeuksia”
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/4959bf10-c734-4a6d-bc0f-82e7cef2db19
””
Seuraavassa haastattelussa Niinistö on valmis siirtämään toimivaltaa pääministeriltä itselleen:
https://www.is.fi/politiikka/art-2000008782511.html
Ilmoita asiaton viesti
Olisi hyvä, jos tehtäviä jaetaan tasaisemmin presidentin ja eduskunnan välillä. Kannatan presidettiä tässä asiassa.
Ilmoita asiaton viesti
Suoralla kansanvaalilla valittu presidentti on puolueitten ja mediatalojen ulkopuolinen ihminen, joka kykenee valvomaan edellisiä kansan edestä. Hänelle pitäisi vain palauttaa eduskunnan hajotusoikeus, niin kansanedustajatkin joutuisivat miettimään. mitä tekevät.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjä malli. Ei kuulosta hyvältä. Tiedät varmaan itsekin.
Ilmoita asiaton viesti
Luultavasti siitä on jo kulissien takana keskusteltu ja lautasesta ei syntyne ainakaan suurta kiistaa:
Jos Suomi liittyy Natoon, Suomea edustaisi puolustusliiton huippukokouksissa presidentti, sanovat STT:n haastattelemat oikeusoppineet. He eivät usko uuteen niin sanottuun lautaskiistaan tässä vallanjakoon liittyvässä kysymyksessä.
Kaikki perustelevat näkemystään perustuslain pykälällä 93. Pykälän mukaan ”Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa”.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/naton-huippukokouksissa-lautanen-katettaisiin-presidentille-arvioivat-oikeusoppineet-en-usko-etta-tama-on-mikaan-epaselva-asia/8412296#gs.yk13dt
Ilmoita asiaton viesti
Ihmettelen tuossa tulkinnassa sitä että pidetään ongelmattomana tulkintaa että Naton huippukokouksissa päätettäisiin Suomen ulkopolitiikasta.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä pointti, samaa olen kummastellut.
Ilmoita asiaton viesti
Uusia järjestelyjä käytännössä varmaan tarvitaan:
Ojasen mukaan valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan ja tasavallan presidentin yhteisen kokouksen (tp-utva) merkitys todennäköisesti korostuisi keskeisenä yhteistyön muotona.
Ilmoita asiaton viesti
Historiallisista syistä perustuslaki on kirjoitettu valitettavan epäselvästi ja jonkinlaisena kompromissina. Se edellinen ”lautaskiista” tosiaan ratkesi perustuslain muutoksella TP:n tappioksi ja siitä voi ottaa oppia ellei se toimi itsessään ennakkotapauksena. Kun PM edustaa Suomea EU:ssa, en oikein keksi miksi hän ei edustaisi Suomea Natossa.
Ei tarvitsisi sitä Niinistön viisastelua miten ”ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti (ja tässä vaiheessa pidän yleensä tauon) yhdessä valtioneuvoston kanssa”.
Mutta asia ei ole ihan ongelmaton kuten Ilaskivi tuossa esittää.
Ilmoita asiaton viesti
EU-asiat evät ole varsinaisesti ulkopolitiikkaa. Turvallisuuspolitiikka ja ulkopolitiikka sen sijaan kulkevat käsi kädessä ja kuten tässäkin blogissa on jo todettu Tasavallan presidentti on avainhenkilö ulkopolitiikan saralla sekä puolustusvoimien ylipäällikkö.
Jos presidentti-instituutio lakkautettaisiin, niin silloin vastuu siirtyisi luonnollisestikin pääministerille. Itse kannatan kuitenkin päivänpolitiikan yläpuolella olevan valtion päämiehen olemassa oloa. Hänellä on myös PR-tehtävä valtion keulakuvana. Harvat monarkiatkaan ovat toistaiseksi kuninkaastaan luopuneet, vaikka sellainen Suomen näkövinkkelistä tuntuu vielä paljon enemmän turhakkeelta.
Suomen presidentti valitaan lisäksi suoralla kansanvaalilla, pääministeriä sen sijaan ei. Hänen valintansa on osa puoluepoliittista suhmurointia.
Ilmoita asiaton viesti
Harva monarkki päättää yhtään mistään joten tuo on aika huono vertailukohde. Toisaalta ajatus että EU-suhteet eivät ole ulkopolitiikkaa on aika hassu ja verrattavissa siihen että Naton jäsenenä Nato-suhteet eivät ole ulkopolitiikkaa vaan Naton sisäistä asioiden käsittelyä. EU tekee ulkopoliittisia päätöksiä myös sen suhteen, että ne koskevat EU:n ja sen ulkopuolisten maiden suhteita ja se ulkopolitiikkaa vaikka esim. Suomen ja Saksan suhteita ei EU:n puitteissa jostain syystä laskettaisi ulkopolitiikaksi.
En minä lakkauttaisi presidentti-instituutiota mutta nyt ei ole kyse PR-tehtävästä vaan Naton edustuksesta.
Pääministerin valinta kuuluu parlamentarismiin ja edustukselliseen demokratiaan. Täällä on yksi joka hokee joka lauseessa suoraa kansanvaalia mutta en usko että Juha muutoin komppaat tätä tapausta.
Ilmoita asiaton viesti
”Pääministerin valinta kuuluu parlamentarismiin ja edustukselliseen demokratiaan.”
Jossa politikointi näyttelee osaansa, vrt. Jäätteenmäki ja Rinne..
Ilmoita asiaton viesti
Politiikassa politiikka näyttelee osaansa mutta ainakin pääministeri on helpommin erotettavissa, kuten Jäätteenmäki ja Rinne. 🙂
Suora kansanvaali taas on tuottanut Tarja Halosen.
Ilmoita asiaton viesti
Halosella olikin valttikortti, ilmoitti TV-väittelyssä että puhuu Putinin kanssa puhelimessa.
Ilmoita asiaton viesti
Periaatteessa kannattaisin parlamentille vastuussa olevan hallituksen johtajaa ensisijaiseksi edustajaksi. Käytännössä riitaa ei synny, koska nykyinen perustuslaki on poistanut 90-luvun ongelman ja asioista voidaan sopia tapauskohtaisesti.
Natoa ei ainakaan vielä mainita perustuslaissa, joten siihen osallistuminen on kuitenkin selvästi enemmän ulkopolitiikkaa kuin Euroopan unioniin osallistuminen.
Ilmoita asiaton viesti
Minulle sopii presidentti-instituution säilyttäminen, mutta saman aikaisesti poseeraaminen Nato-kokouksissa ja lastenkutsuilla ei vaan ole tätä päivää.
Sooloilua edustaa mm. ETYK50-juhlat (kaikki muut vastustavat Kremliä lukuun ottamatta) ja transponderi-aloite (myötähävettävää). Yksityisajattelua, mistä toivoisi jo päästävän ohi.
EU-asiat ovat sisäpolitiikkaa ja siksi ko. kokonaisuus kuuluu valtioneuvoston tontille, mutta EU tekee myös ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, kuten J. Salonen toteaa. Perustuslakia muutettiin työnjaon osalta siksi, että kahden lautasen dilemmasta päästäisiin eroon.
Ei ole mitään syytä, miksi sama vääntö pitäisi käydä uudelleen Naton kohdalla. Kyse on vain siitä, kuka siellä kokouksissa käy. Jos tp osallistuu Naton päätöksentekoon, hän astuisi samalla valtioneuvoston ja eduskunnan tontille.
Ilmoita asiaton viesti
Olisi toki selkeämpää jos Natossa olisi vain EU-maita, ja sekin jos USA:ssa olisi pääministeri, sinne kun pidetään yhteyksiä yllä presidenttitasolla. – Julkista keskustelua todennäköisesti seuraa.
Ilmoita asiaton viesti
”Kun PM edustaa Suomea EU:ssa, en oikein keksi miksi hän ei edustaisi Suomea Natossa.”
En saa Naton kokouksissa edustamista pääministerin tontille:
66 §
Pääministerin tehtävät
Pääministeri johtaa valtioneuvoston toimintaa ja huolehtii valtioneuvostolle kuuluvien asioiden valmistelun ja käsittelyn yhteensovittamisesta. Pääministeri johtaa asioiden käsittelyä valtioneuvoston yleisistunnossa.
Pääministeri edustaa Suomea Eurooppa-neuvostossa. Pääministeri edustaa Suomea myös muussa valtion ylimmän johdon osallistumista vaativassa Euroopan unionin toiminnassa, jollei valtioneuvosto poikkeuksellisesti toisin päätä.
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
Ilmoita asiaton viesti
En saa Naton kokouksissa edustamista presidentin tontille ellei kyse ole ”sotilaskäskyasioista”, mitä se ei ole koska laissa ei erikseen määrätä Naton huippukokouksiin osallistumisesta:
57 §
Presidentin tehtävät
Tasavallan presidentti hoitaa hänelle tässä perustuslaissa tai muussa laissa erikseen säädetyt tehtävät.
58 §
Presidentin päätöksenteko
Tasavallan presidentti tekee päätöksensä valtioneuvostossa sen ratkaisuehdotuksesta.
Jos presidentti ei päätä asiasta valtioneuvoston ratkaisuehdotuksen mukaisesti, asia palautuu valtioneuvoston valmisteltavaksi. Valtioneuvosto voi tällöin antaa eduskunnalle muusta kuin lain vahvistamista, virkaan nimittämistä tai tehtävään määräämistä koskevasta asiasta selonteon. Tämän jälkeen asiasta päätetään eduskunnan selonteon johdosta hyväksymän kannanoton mukaisesti, jos valtioneuvosto tätä ehdottaa. (4.11.2011/1112)
Presidentti päättää 1 momentissa säädetystä poiketen ilman valtioneuvoston ratkaisuehdotusta:
1) valtioneuvoston ja sen jäsenen nimittämisestä sekä eron myöntämisestä valtioneuvostolle tai sen jäsenelle;
2) ennenaikaisten eduskuntavaalien määräämisestä;
3) armahduksesta sekä sellaisista muista laissa erikseen säädetyistä asioista, jotka koskevat yksityistä henkilöä tai jotka sisältönsä vuoksi eivät edellytä valtioneuvoston yleisistunnon käsittelyä; sekä
4) Ahvenanmaan itsehallintolaissa tarkoitetuista muista kuin maakunnan taloutta koskevista asioista.
Asianomainen ministeri esittelee asian presidentin päätettäväksi. Valtioneuvoston kokoonpanon muutoksen, joka koskee koko valtioneuvostoa, esittelee kuitenkin valtioneuvoston asianomainen esittelijä.
Presidentti päättää sotilaskäskyasioista ministerin myötävaikutuksella sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään. Sotilaallisista nimitysasioista ja tasavallan presidentin kansliaa koskevista asioista presidentti päättää sen mukaan kuin lailla säädetään.
Suomen osallistumisesta sotilaalliseen kriisinhallintaan päätetään sen mukaan kuin lailla erikseen säädetään. (4.11.2011/1112)
Ilmoita asiaton viesti
Lähtöruutuun:
Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä on epäselvää minulle. Ei kai presidentti mene
Natoon muovaamaan Suomen ulkopolitiikkaa.
Ilmoita asiaton viesti
”Nato on sotilasliitto, meidän kannaltamme ennen muuta puolustusliitto.”
– Hesari haastatteli Espanjan ulkoministeri José Manuel Albaresia, joka sanoi todella tyylikkäästi:
”Ihmisillä on tapana ajatella Natoa vain sotilasliittona, mutta se on demokraattisten valtioiden liitto, jonka jäsenet jakavat samat arvot.”
Kylläpä tekee hyvää lukea viisaita ajatuksia edes Euroopan toiselta laidalta, kun tuo lähin naapuri on viime aikoina keskittynyt vain tyhmyyksiin. Nato on poliittinen järjestely ja arvoyhteisö, ja koska se ei ole sinisilmäinen, on sillä myös tietty sotilaallinen kapasiteetti jäsentensä turvaksi.
Jos Suomi onnistuu tekemään jopa Nato-jäsenyydestään edustuksellisen ongelman, niin… niin… sehän sataa kohta Putinin laariin!
Ilmoita asiaton viesti
Joku ilkeä miettii tässä vaiheessa monokulttuuria.
Ilmoita asiaton viesti
Raimo: ”Presidentille Suomen edustaminen Natossa kuuluu, ja sillä selvä.”
Olen samaa mieltä. Toki NATOssa on muitakin Suomen edustajia, mutta huippukokouksiin presidentti on oikea edustaja.
Ilmoita asiaton viesti
Millä perusteella huippukokousedustajan pitää olla presidentti?
Euroopan unionissa tehdään Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyviä linjauksia. Huippukokouksissa edustajana toimii silloin pääministeri.
EU ja Nato ovat poliittisesti sidoksissa toisiinsa, eikä sen purkaminen ole mahdollista. Nato toimii EU:n alihankkijana ja sama toisin päin.
Luulisi, että olisi jo opittu ymmärtämään se, että Nato on EU-maiden turvallisuusjärjestelmä.
Ilmoita asiaton viesti
Ei se noin yksi yhteen mene: EU:ssa on Suomen ja Ruotsin lisäksi muitakin Natoon kuulumattomia maita, ja Natossa mm. USA, Kanada; Iso-Britannia, Norja, Islanti ja Turkki.
Ilmoita asiaton viesti
EU ei kuulu asiaan mitenkään.
NATO on nimenomaan demokraattisten maiden puolustusliitto, jossa tehdään maanpuolustukseen liittyviä päätöksiä. Presidentti on Puolustusvoimain ylipäällikkö ja johtaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.
NATOn huippukokouksissa presidentin seurana voisivat olla puolustusministeri ja Puolustusvoimain komentaja.
Ilmoita asiaton viesti
”NATOn huippukokouksissa presidentin seurana voisivat olla puolustusministeri ja Puolustusvoimain komentaja.”
Ja näin pääsimme kahden lautasen ongelmasta ratkaisuun: Kolme lautasta!
Ilmoita asiaton viesti
Ei puolustusministeri, eikä Puolustusvoimain komentaja tarvitse lautasia illalliselle, vaan ovat mukana asiantuntijoina silloin kun tehdään päätöksiä.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi juoksuttaisimme sinne presidenttiä, jolla ei ole päätösvaltaa, kun mukaan pitäisi ottaa ”asiantuntija”, jolla on päätösvalta ja toinen, joka ymmärtää päätettävän asian. Presidenttiä tarvitaan mukaan vain ruokailemaan?
Ilmoita asiaton viesti
Kansa valitsee sellaisen presidentin, jonka uskotaan suoriutuvan parhaiten tehtävistään. Jos NATO-edustus on presidentin tontilla, niin se otetaan huomioon presidenttiä valittaessa.
Ilmoita asiaton viesti
Kansa ei voi keskeyttää presidentin toimintaa, jollei hän kykene valtaa käyttämään oikein. Valtioneuvosto nauttii parlamentaarista luottamusta, joten sille on toimiva valvonta. Kuka olisi toivonut Tarja Halosen toimivan Natossa Suomen äänenkäyttäjänä?
Mikäli presidentti olisi Natossa, hänellä tulisi olla jotain päätösvaltaa asioihin, joita siellä käsitellään. Perustuslaista ei sellaista kohtaa löydy.
Toki nykyinenkin presidenttimme on toiminut väärissä asioissa ja käyttänyt valtaa esimerkiksi valtion omistamaa Fortumia kohtaan. Hän oli vähällä aiheuttaa suurta haittaa maallemme puuttuessaan Hanhikiven voimalahankkeeseen. Onneksi Fennovoima sai tänään riittävän syyn purkaa presidentin pakottama sopimusviritys.
Ilmoita asiaton viesti
Kansan ja uskon varaan en halua jättää turpoa. Suomella on ollut viimeiset 22 vuotta Natoa vastustanut TP. Kaksi viimeistä presidenttiä ovat toimineet ilman järjen hiventä Putinin asiamiehenä.
Vasta Ukrainan sota sai Niinistön luopumaan Venäjä-politiikastaan, kun hänen kaudella harjoitettu kahdenvälisiin suhteisiin ja hänen omaan rooliinsa perustuva ulkopoliittinen linja törmäsi seinään ja osoittautui täydelliseksi fiaskoksi. Hallituksen kannattama linja voitti ja Suomi viedään Natoon. Ulkoministeriössä on nähty jo 10 vuotta katastrofin olevan tulossa.
Vaalit ovat missikisat, eikä ulkopoliittisen linjan määrittelyä.
Ilmoita asiaton viesti
Minusta presidentin valtaoikeuksia on syytä kaventaa eikä lisätä. Kekkosen aikaan, jota Niinistökin omalla rupeamallaan on pyrkinyt saamaan aikaan, ei pidä palata.
Parlamentarismin olemukseen kuuluu vallan jakaantuminen ja eduskunnan luottamuksen ylläpitäminen. Presidentillä ei ole kuin kerran kuudessa vuodessa mitattu kansan tuki eikä luottamusta tarvitse välillä mittauttaa mitenkään.
Presidentillä ei ole todellista valtaa, vaan ainoastaan unilukkarin asema. Niinpä presidentti ei Nato-kokouksissa olisi kuin seremoniallisessa asemassa ja kaikki päätökset tulisi joka tapauksessa käsitellä hallituksessa. Puolustusvoimia koskevat kysymykset on käsiteltävä valtioneuvostossa. Pääministeri on oikea henkilö edustamaan Nato-kokouksissa.
Niinistö on toki kahminut valtaa ja tehnyt maallemme karhunpalveluksia yrittäessään pitää naapurina majailevaa karhua unillaan. Hanhikivi ei olisi rakenteilla ilman Niinistön ”toimeliaisuutta”.
Ilmoita asiaton viesti
Aihetta sivuten … oispa aika kätevää jos Suomi saisi pysyvän vakanssin NATOn pääsihteerinä… nahkatakkinen ”tyttö”, sama tyttö ….
saa kai sitä hieman hullutella moisella ajatuksella.
Ilmoita asiaton viesti
Tapanani ei ole julkaista kommentteja oman kirjoitukseni johdosta, mutta poikkeus vahvistakoon säännön: Kun seuraa livenä taikka television välityksellä mm poliittisia keskusteluja, ainakin minä kiinnitän huomiota kehonkieleen. Se kertoo paljon. Nyt en ole voinut pohtimatta, minkälaisista reaktioista ”kirjoituskieli” monen osalta kertoo. Ja kertoohan se. Presidenttiin on kohdistettu täysin asiatonta arvostelua, henkilökohtaisuuksiin menevää. Kannanottojen taustalla on esiintullut poikkeuksellisen vahvoja poliittisluonteisia näkemyksiä, jotka ovat ylittäneet asiallisen pohdinnan. Vaikka nyt on kyse osallistumisesta Naton huippukokouksiin, mukaan on saatu perustuslaillisia näkökohtia, joita nyt ei ehditä toteuttaa vaikka halua olisikin. Mahdollisuudet ovat eri asia. Tykätään yhdestä, toista ei voida sietää. Jos täti olisi setä …. jne; mutta kun ei ole. Mitäpä tässä sen enempää….olisi kiva, jos keskusteltaisiin ennen mutta varsinaisesta artikkelista ja sen sisältämästä asiasta. Pitkien vuodatusten kirjoittajat voisivat julkaista niistä kommentin sijastan oman blogikirjoituksensa!
Ilmoita asiaton viesti
Ymmärrän toki, että eriävien mielipiteiden käsittely voi olla vaikeaa. Itse en näe yhtään kommenttia, jossa olisi presidenttiä arvosteltu asiattomasti.
Kyllä presidenttimme on tehnyt useita virheitä eikä hän ole aina pysynyt perustuslain määrittämässä tehtävässä.
Itse näen niin, että Niinistö teki korjausliikkeen politiikkaan ja tämä riittää minulle. On puhtaasti Putinin ansiota, että presidentti sai virkakautensa päätteeksi aikaan päätöksen, joka Suomen olisi ollut hyvä tehdä vuosia sitten.
Presidentti Niinistö saa minun mielestäni osallistua oman virkakautensa ajan Nato-kokouksiin, mutta on tärkeää että päätöksen tekijä olisi mukana.
Presidentinvaalien jälkeen on hyvä, että Nato-edustus on kirjattu lakiin. Nato-kokoukset kuuluvat pääministerin tehtäviin. Istuvan presidentin valtaoikeuksiin ei kuitenkaan tule puuttua. Tämä on hyvä periaate, josta on jatkossakin pidettävä kiinni.
Niinistön toiminta tuottaa muutenkin perustuslakiin korjattavaa. Ei presidentin ole hyvä jatkossa ohittaa omistusohjausministeriä ja painostaa valtionyhtiötä sen liiketoiminnassa ulkopolitiikan johtamisen nimissä. Kun ulkopolitiikan johtamisen tehtävät selvitetään, on hyvä kirjata myös Nato-kokousten ja päätösten vastuut valtioneuvostolle.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä ymmärrän Ilaskivi. En vain osaa ottaa tilannetta juuri nyt minään haudanvakavana, joten lasken leikkiä. Anteeksi. Enemmän pidän Suomen tulevaa jäsenyyttä niiden pidemmän ajan sijoituksena, jotka sen halusivat (OK, sillä sitten mennään, kyllä jokainen mies paikkansa kuitenkin täyttää, olipa kauppatieteilijä tai kaupan kassa.). Olen aivan varma, että itsekin olisit ollut valmis rintamalle meidän mukaamme, vaikka sitten kaupunginjohtajan paikalta.
Sanoisin kuitenkin, että Nato-kokouksissa meitä edustakoon puolustusministeri.
Ilmoita asiaton viesti