Priorisointia ja tarveharkintaa – ei juustohöylää!

Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustajaeukko, kun kertoo valtiontalouden olevan tulevana kesänä kasvavissa vaikeuksissa. Tiedot maailmalta, ennakoinnit Euroopan maista ja katsaukset kotimaisen, alalta toiselle leviävän  lakkoaallon taloudellisista vaikutuksista alentavat omia kasvuennusteitamme ja heikentävät kilpailukykyämme.  Ne puolestaan lisäävät työttömyyttä ja vievät tavoitteen 75 prosentin työllisyysasteesta yhä kauemmaksi. Kaikki riippuu kaikesta – se olisi hyvä vallanpitäjien nyt muistaa.

Verojen korotuksia, menojen leikkauksia vaiko kasvavaa turvautumista lainanottoon?  Ensiksimainittu vaihtoehto tuntuu monien hallituksen edustajien mielessä tulevan  tärkeimpänä kysymykseen. Jo kuluvan vuoden budjetti sisältää pieniä liikahduksia muutamien, niin välittömien kuin välillistenkin verojen nostamiseksi taikka toimiksi, joilla on samanlainen supistava vaikutus kansalaisten käytettävissä olevan tulon määrään. Perusteluna näyttää usein olevan viittaus ns. hyväosaisten maksukykyyn ja tarpeeseen tasata tulonmuodostusta, joka jo nyt on kansainvälisesti varsin houkutteleva. Tällä näkemyksellä myös unohdetaan lupaukset joittenkin verojen, kuten niin palkansaajien kuin eläkeläistenkin raippaverojen tilapäisyydestä. Toivottavasti vain muistetaan vanha totuus: Ellei ole hyviä veronmaksajia, ei saada myöskään verotuloja, joilla heikompiosaisista huolehditaan. Jo nyt on veroasteemme niin korkea, että sen negatiivista vaikutusta työnteon haluun ja yritteliäisyyteen yhä harvempi kieltää.

Menojen leikaukset ovat aina hirvittäneet, niillä kun on taipumus kohdistua milloin minkäkin puolueen tai intressiryhmän saavutettuihin etuihin. Ja siksi menot tuntuvat usein sementoiduilta, kuten mm. erilaiset tukimenot, jotka pikemminkin kasvavat kuin saavat eteensä miinusmerkin. Elinkeinoelämä ei hevin luovu omistaan. Erilaiset kansalaisryhmät katsovat vaikkapa hurjasti kasvaneet asumistukimenot saavutetuiksi oikeuksikseen; monen osalta mahdollisuudeksi asua leveämmin taikka paremmalla alueella kuin mihin omilla tuloilla olisi varaa. Hieman kauhistelin Kansaneläkelaitoksen uuden pääjohtajan haastattelulausuntoa, jonka mukaan etujen anomista tulisi helpottaa – jos sanoman oikein muistan.

Kauankohan aikaa kuluu täten siihen, kun vanha keino, juustohöyläleikkaus, kaikista menomomenteista saman prosentin mukaan,  nousee esiin. Jos tarkastellaan kriisiaikojen budjettipolitiikkaa, niin usein juuri tähän on haluttu turvata. Ja miksi? Ei ärsytetä yhtäkään saajaryhmää. Ei synnytetä kateutta niitten kesken, joilta otetaaan ja niitten, jotka unohdetaan, saavat säilyttää etunsa. Varsinkin monipuoluehallitusten aikoina juustohöylän käyttö on siksi usein kuulunut leikkauspolitiikassa keskeisiin.

Tällä ei kuitenkaan yhteiskunnassa aina esiintyviä rakenteellisia ongelmia ratkaista. Ei karsita niiltä, joille  annetaan nyt  kun on annettu ennenkin. Ei pystytä jättämään ennalleen niitä menoja, jotka ovat tärkeimpiä ja joihon karsijan kirveen kaikkein vähiten tulisi osua. Siksi juuri kriisinomaiset taloudelliset olosuhteet tarjoavat parasta taustaa menojen tärkeysjärjestykseen asettamiselle, priorisoinnille ja tarveharkinnalle, jota tunnettu käyttäytymispsykologi Abraham Maslow on korostanut,  ja myös tämän mukaiselle karsinnalle.

Budjettikriisin järkevä hyväksikäyttö menojen asettamiselle oikeaan tärkeysjärjestykseen onkin mahdollisuus, jota helppoina aikoina ei ole. Sen kautta budjetin menotalous loisi edellytyksiä paitsi valtion menojen myös koko kansantalouden toimintojen saattamiseen järkevälle, priorisoidulle, tarveharkinnan mukaiselle  raiteelle. Katseet kääntyvätkin hallituksen ja erityisesti valtiovarainministerin suuntaan, jolta viimeksimainitulta ei nyt pyydetä kamreerimaista menojen yksioikoista juustohöyläkarsintaa vaan suhdanteitakin tasoittavaa ja menoja tärkeysjärjestykseen asettavaa  budjettipolitiikkaa, kokonaisnäkemykseen nojaava viisautta! Katri Kulmuni on paljon vartijana!

Entä velanotto? Alhainen korkotaso taikka peräti nollakorot houkuttelevat. Mutta kuinka vanha viisaus sanookaan? Veli on velka otettaessa,  veljenpoika maksettaessa. Velkamomentti rakenteineen pyörii. Tämän päivän halpa saatetaan kansainvälisen taloustilanteen muuttuessa joutua korvaamaan kenties odottamattomankin kalliilla. Näin varsinkin silloin, jos harkitsematon luotonotto on edesauttanut myös valtiontalouden ongelmien lykkäämistä eteenpäin ja saneeerauksen jäämistä kirjoittamattomaksi luvuksi. Silloin kansainväliset luottoluokittajat tarkastelevat  markkinoille pyrkivän maan luottoluokitusta ja siitäkin  johtuvaa luottokelpoisuutta tiukoin ottein. Minkä taakseen on jättänyt, sen edestään löytää. Kannattaisiko täten jo ajoissa muistella, mitä vakaussopimuksen säännötkin budjettialijäämästä ja velkaantumisesta sanovat! Alijäämä ei yli 3 prosentin bkt:stä eikä velkaantuminen vastaavasti 60 prosenttia korkeammaksi!

Priorisointia, tarveharkintaa, menojen asettamista tärkeysjärjestykseen nyt tarvitaan ja sen mukaista karsintaa, ei juustohöylää! Nyt on se aika, jota ei tule hukata.

 

raimoilaskivi

Ylipormestari Raimo Ilaskivi (s. 1928) on tehnyt pitkän uran kansainvälisenä ja kansallisena vaikuttajana. Ilaskivi on ollut kansanedustajana sekä ryhmän puheenjohtaja tai varaåuheenjohtaja vv.1962-75, Euroopan parlamentin jäsen 1996–1999, Helsingin kaupunginjohtaja 1979–1991 ja kokoomuksen presidenttiehdokas vuonna 1994. Monien virkojen, toimien ja luottamustehtävien ohella Ilaskivellä on ollut useita eri yritysten hallintoneuvostojen jäsenyyksiä. Ilaskivi väitteli tohtoriksi vuonna 1958. Väitöskirjan aiheena oli Valtiontalouden automaattinen vastavaikutus suhdanteiden vaihtelussa ja seuraava tieteellinen taos käsitteli Suomen Pankin rahapolitiikkaa. Hän toimi myös kansantaloustieteen dosenttina Helsingin Yliopistossa kahdenkymmenen vuoden ajan.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu