Professorivetoisen bensiiniraportin kautta säännöstelytalouteen

Median tiedotteet raportista, jossa professorivetoinen toimikunta ehdottaa autojen polttoainejakelun saattamista luvanvaraiseksi huutokauppojen avulla, ei varmastikaan jää vaille julkista huomiota ja keskustelua. Vaikka taustalla esitetään varmuus ilmastokiintiöitten saavuttamisesta ja kustannustehokkuus, niin niittenkin suhteen kyseenalaisuus on varmuutta suurempi.

Big Brother is watching you – Isoveli valvoo. Siitä ne lähtevät. Nyt on jakelijat ja autolijat pantava julkisen kontrollin kohteiksi, jotta hiilidioksidipäästöjä vähennettäisiin. Sitähän kiintiöt huutokaupoilla merkitsevät varsinkin kun jatkoksi tulee itsekullekin autoilijalle  yhä pienempi mahdollisuus vapaasti ostaa polttoainetta tarpeensa mukaan. Ellei näin olisi ja tätä kautta tavoitteeseen pyrittäisi, ei ehdotetun kaltaista järjestelmää tarvittaisikaan. Keskeiseksi sen toiminnan välineeksi kun todetaan hintojen nousu, joka karsii kulutusta. Mutta eikö kulutusta yhtä hyvin karsi polttoaineverotuksen korottaminenkin – ihan samalla tavalla? Miksi siis uusi järjestelmä?

Yksi ero kuitenkin on. Bensiini- ja dieselveronkorotus on yksinkertainen hallinnollinen toimenpide, tarvittaessa vaikka yli yön aikaansaatava. Raportin puittessa sen sijaan voidaan toimia vain luomalla uusia hallinnollisia päätöksenteko-,  toimeenpano- ja valvontaportaita. Ne maksavat ja ne vievät uskottavuutta järjestelmän kustannustehokkuudelta varsinkin kun byrokratialla on taipumus itse kasvattaa itseään. Kiintiöjohtaja, huutokauppajohtaja, ylireviisori jne – ja kaikille sitten omat virkakuntansa.

Taustakin ehdotuksille tulee muistaa ja sitä arvioida. Ilmastotavoite. Se sama, joka nousee esiin yhä useammassa yhteydessä, kun yhteiskunnallisesta päätöksenteosta on kyse. Se että pieni Suomi haluaa olla mallioppilas, on ymmärrettävää, mutta se ei, ettemme ota huomioon kovasti rajallisia toimiemme vaikutusmahdollisuuksia emmekä sitä, että vain laajamittaisen, koko maailmantaloutta koskevan politiikan kautta voidaan ilmastotavoitteet saavuttaa. Ellei tätä tunnusteta, sivuseurauksena oman maamme kannalta saattaa olla kilpailukykymme heikkeneminen ja sitä kautta myös kansalaistemme elintason suhteellinen lasku.

Oleellisinta on kuitenkin ehdotetun järjestelmän luonne. Se merkitsee paluuta sota-ajoilta tuttuun jakelusäännöstelyyn. Ja jos raportin ehdotuksille nyt annetaan pikkusormi, seuraavana portaana saattaakin sitten kontrollin tehokkuuden nimissä olla ostokorttitalous. Viedään koko käsi! Yhteiskunnassa, joka koettaa korostaa erilaisia markkinatalouden etuja ja vapaan kilpailun merkitystä, raportti merkitsee kylmää iskua nykyisen talousjärjestelmämme poskelle. Kun raportin tekijät kaipaavat siitä laajaa yhteiskunnallista keskustelua, niin siiinä he todella ovat oikeassa. Sikaa ei pidä säkissä ostaa! Onneksi Valtioneuvoston linnan savupiipuista ei ainakaan tällä haavaa näy valkoista savua nousevan!

raimoilaskivi

Ylipormestari Raimo Ilaskivi (s. 1928) on tehnyt pitkän uran kansainvälisenä ja kansallisena vaikuttajana. Ilaskivi on ollut kansanedustajana sekä ryhmän puheenjohtaja tai varaåuheenjohtaja vv.1962-75, Euroopan parlamentin jäsen 1996–1999, Helsingin kaupunginjohtaja 1979–1991 ja kokoomuksen presidenttiehdokas vuonna 1994. Monien virkojen, toimien ja luottamustehtävien ohella Ilaskivellä on ollut useita eri yritysten hallintoneuvostojen jäsenyyksiä. Ilaskivi väitteli tohtoriksi vuonna 1958. Väitöskirjan aiheena oli Valtiontalouden automaattinen vastavaikutus suhdanteiden vaihtelussa ja seuraava tieteellinen taos käsitteli Suomen Pankin rahapolitiikkaa. Hän toimi myös kansantaloustieteen dosenttina Helsingin Yliopistossa kahdenkymmenen vuoden ajan.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu