SPR vetoaa verenluovuttajiin -omakohtainen kokemus!

Suomen Punaisen Ristin vetoomus 16.2.2023 palautti mieleeni yli puolen vuosisadan takaisen tapahtuman verenluovuttajana – ja pani myös yhtymään SPR:n vetoomuksen henkeen: Erityyppistä verta tarvitaan aina, kaikesta on pulaa. Itse ehdin luovuttaa 30 kertaa, 12 litraa verta siis, ja lopettamaan jouduin vaikka jatkaa olisin halunnutkin: Aloitin opinnot lentolupakirjan saamiseksi ja sen ajan sääntö oli selvä: Lentäjä ei saa verta luovuttaa
.
Eräs lämmin kesäinen luovutuskerta jäi erityisesti mieleeni. Tuli puhelinsoitto, on taas pulaa, ehtisitkö …? Luovutuspaikka oli silloin Töölönkadulla, Siltasairaalaan muuttaneen entisen Tapaturma-aseman kellarikerroksessa. Hyppäsin autoon ja siellä alhaalla sitten pussi täyteen.

Kun oli kiire töihin, tarjolla olevat kahvi ja mehu jäivät väliin. Kiipesin vauhdilla ylös portaita. Autoni oli parkeerattu ihan niitten eteen. Ja kiire sekä kenties se taakse jäänyt veren luovutuskin alkoivathetkeksi tuntua ja silmissä hämärtää. Istahdin katukäytävän reunalle auton eteen, pää alaspäin, ja hetkessä olo parani. Kun nousin ylös, vieressäni seisoi vormupukuinen nuori konstaapeli, poliisiauto oli parkeerattu muutaman metrin päähän.”Onkohan herra ajokunnossa, ettei vaan olisi tullut otettua illalla liikaa…”

Kerroin tilanteen, toinen konstaapeli oli jo menossa alas kertomustani tarkistamaan. Niin sitten poliisit tarjoutuivat auttamaan, se nuorempi istahti autoni ajajan penkille ja niin sitten vanhemman ajaman poliisiauton perässä sain kyydin Aleksanterinkadulle silloisen toimipaikkani Pankkiyhdistyksen oven eteen.

Ei siinä paljoa puhuttu – syykin selvisi kun seisoimme siinä kadulla. Äitini leikattiin viikko sitten Tampereella, suurta verenhukkaa aiheuttaneen tapaturman johdosta, kertoi poliisimies. Oli saanut pussin verta, mikä osaltaan auttoi selviämään. Henki pelastui. Kyselimme luovuttajasta, hän jatkoi, mutta sitä emme saaneet kuulla. Ovat tunteamttomia, sanoi lääkäri.

Kyyneleet silmissä, iso mies, tarkasteli minua, silloista kansanedustajaa ja kysyi, olenko se Ilaskivi, tutulta kun näytän, ja ihan verenluovuttaja siis? En siihen vastannut ja hän jatkoi, kättäni puristaen: Kiitos sitten joka tapauksessa, tämän aamuinen verenne varmasti auttaa jotakin toista loukkaantunutta tai sairasta äitiä tai isää selviämään ja jatkamaan omien lastensa kasvun seuraamista. Sen nuoren poliisin kiitoksen muistan tänäkin päivänä.