”Sukupolvien kuilu” – vuoden kulttuuuritekoko? (HS 25-26.12.2021)

Tuttuahan se vain on, veikkei yllätävää,  työeläkejärjestelmän lobbauskoneistojen – ETK ja Tela – rummutus eläkevarojen riittämättömyydestä tulevien sukupolvien tarpeisiin. Muutaman viime kymmenen vuoden ajan kerrottiin tarinaa eläkepommeista. Eurot eivät tule riittämään ellei nykyeläkkeitä leikata. Niin syntyi taitettu eläkeindeksi. Se poisti historiaan työeläkkeitten perinteen, jatkopalkan, 60 prosenttia eläkkeellesiirtymisen lähtötasosta. Kovimmillaan se on alentanut vanhimmat, veteraanipolvien  eläkkeet 40-45 prosentin tasolle eli syönyt niitten suhtautetusta ostovoimasta pyöreän kolmanneksen. Mutta miten on onnistuttu eläkepommin pohja-ajattelussa, eläkevarat eivät riitä tulevien polvien eläkkeisiin? Lähdettiin 40-50 miljardin tasosta, nyt eläkepääomat ovat kasvaneet jo 245 miljardiin! ”Mikään ei ole niin vaikeaa kuin ennustaminen – varsinkin jos se koskee tulevaisuutta”. Tämä ei lobbareille ole vieläkään mennyt päähän.

Nyt sitten ollaan uuden edessä. On otettu teemaksi entistä selkeämmin sukupolvien välinen kuilu ja saatu tälle ajattelulle mahtavasti tilaa Helsingin Sanomien sunnuntainumerossa ja ilmeisesti jatkossa maanantaina,  Joulurauhaa vielä vietettäessä. Muistuu mieleeni omilta opiskeluajoiltani silloisen tilastotieteen professorin Leo Törnqvistin usein toistama – hieman leikkisäkin – toteamus meille aineen arvosanaa tavoitteleville: ”Tilastoilla voidaan todistaa melkein mitä tahansa, kunhan lähökohdat vain valitaan oikein”.

Ja juuri tässä ovat nyt erinomaisesti onnistuneet; samoin tavoin kuin aiemmissa ennusteissaankin – joita muutoin ovat kainosti eräissä yhteyksissä alkaneet ennusteen sijasta nimittää vain ”eräiksi laskelmiksi”.  Nämä nykyisin eläkkeellä olevat ahneet syövät  tulevien eläkkeensaajien eläkkeitä. Ja taas on leikattava, rajoitettava – ja sitten ihmeteltävä, että ”laskelmat” eivät onnistuneetkaan. Eläkepääomat vaan jatkavat kasvuaan pienistä korona-takaiskuista välittämättä. Antakaa te, nyt vielä työssä olevat, tukenne nykyisten eläkkeensaajien leikkauksille, omat etunne turvataksenne; näin ne toivovat.

Eihän siitä kuitenkaan ole kysymys. Kysymys on saman eläkepääomien kasvun turvaamisesta, johon eri keinoin on jo vuosikymmeniä päästy. Kasvava pääoma tuo vastaavasti kasvavaa valtaa, jota käyttämään on jo valjastettu työmarkkinajärjestöjen johtoporras, työntekijäpuolta varsinkaan unohtamatta.

Sitä vaan ihmettelen, eivätkö nykyiset työssäkäyvät oleellisinta havaitse: Kun he ovat jättäneet työelämän, niin   nykyinen automaattinen  leikkausjärjestelmä, taitettu indeksi,  siirtyy myös heidän rasitteekseen. Lobbareitten taas  toivoisin tutustuvan Suomen Perustuslain 6 pykälän 2 momenttiin: ”Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen,  i ä n , alkuperän, kielen ….jne perusteella.” Ikä on työeläkkeelle siirtymisen ajankohdan keskeisin peruste. Onko se uohtunut, onko sen unohtanut korkein lainvalvojakin? Eduskunta on se jo kerran unohtanut, kun sen perustuslakivaliokunnalta ei mielipidettä edes kysytty!

Sukupolvien välinen kuilu, se jota nyt halutaan korostaa väittäen nykypolvien syövän tulevien eläketurvaa, on nyt päivän teema.  <muttsa eikö kysymystä tulisi  alkaa tarkastella toisin päin? Eikö tulisi kysyä, mistä aiemmat polvet ovat nykyisten ja tulevien hyväksi joutuneet luopumaan. Kansakuntamme lähtökohta ei sodan päätyttyä ollut helppo. Mieleeni ovat iskostuneet kohtaloaan odottaneen sotapapin ruonomuotoon kirjoittamat sanat: ”Perinnöksesi, poikani annan, tyhjät taskut mut´ vapaan maan; kalasaunani välkkyvän rannan, pyhän uskoni Jumalaan.”

Se oli lähtökohta, elintaso kuudennes nykyisestä.  Ja siitä aiemmat polvet polvet saivat aloittaa. Oli maksettava sotakorvaukset, viisi prosenttia vuosittaisesta kansantuotteesta vieneet ja elintasoa vastaavasti kaventaneet, jotta vapaus säilyisi.  Oli asutettava puolimiljoonainen siirtoväki, jotta se tuntisi Suomen edelleen omaksi kotimaakseen. Oli jälleennettava sodan tuhojen runtelema maa. Nykyistä sosiaaliturvaa ei ollut, uuden Suomen pohjaksi muodostui menneitten polvien työ ja yrittäminen; niitten polvien joitten nyt väitetään syövän lastensa ja lastenlastensa eläkkeitä. Mutta paljoa ei tässä yhteydessä puhuta siitä, kuinka nyt olemme siirtyneet vaiheeseen, jossa nykyiset ja tuevat polvet alkavat olla jo perintöjen saajia, aikaisemmat kaiken muun ohessa vasta  niitten rakentajia.

Suomen historia on pitkälti ollut yhteiseen hiileen puhaltamisen, yhteisymmärryksen ja yhteistyön historiaa. Ne yhteiset ponnistelut, eräänä  pohjana helmikuun 1940 ns.  yhteiskuntasopimus,  ovat tuoneet meidät tähän päivään, jossa eri polvet ovat huolehtineet toisistaan. Se on ollut Suomen yhteiskuntaelämän vuosikymmeniä kestänyt kulttuuriperintö. Onko maan eläkejärjestelmä yhteistyössä suurimman päivälehden kanssa tätä perintöä nyt toden teolla murentamassa;  asettamassa nuoret ja  heille tämän päivän elintason ja tulevaisuuden jo rakentaneet polvet vastakkain? Kasvatetaanko nyt ajattelua ”mauri on tehnyt tehtävänsä, mauri saa mennä?” Sekö jää työeläkejärjestelmän ja suuren päivälehden kulttuuriteoksi vuodelta 2021?

 

 

 

 

 

+12
raimoilaskivi

Ylipormestari Raimo Ilaskivi (s. 1928) on tehnyt pitkän uran kansainvälisenä ja kansallisena vaikuttajana. Valmistuttuaan hän toimi 1950-1970-luvuilla erilaisissa pankkimaailman johtotehtävissä, mm. Suomen Pankkiyhdistyksen, Suomen Teollisuuspankki Oy:n ja Helsingin Arvopaperipörssin toimitusjohtajana. Ilaskivi on ollut kansanedustajana sekä ryhmän puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja vv.1962-75, Euroopan parlamentin jäsen 1996–1999, Helsingin kaupunginjohtaja 1979–1991 ja kokoomuksen presidenttiehdokas vuonna 1994. Ilaskivellä on ollut useita eri suuryritysten hallitusten tai hallintoneuvostojen jäsenyyksiä.
Ilaskivi väitteli tohtoriksi vuonna 1958. Väitöskirjan aiheena oli Valtiontalouden automaattinen vastavaikutus suhdanteiden vaihtelussa ja seuraava tieteellinen teos käsitteli Suomen Pankin rahapolitiikkaa. Hän toimi kansantaloustieteen dosenttina Helsingin Yliopistossa kahdenkymmenen vuoden ajan. Eläkkeelle siirryttyään han on ollut kansainvälisen, Afrikan Paavin ja Alexandrian patriarkan suojeleman Konstantinus Suuren Ritarikunnan (Ordo Sancti Constantini Magni) kansleri ja viimeksi varasuurmestari vuoteen 2022 saakka.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu