Suomelta realismia vakaussopimuskiistaan

Italia, Saksa, EU:n talouskomissaari ym ovat jo selkeästi tuoneet ilmi kantansa uudesta vakaussopimuksesta. Ne poikkeavat selvästi maamme valtiovarainministerin aiemmasta ehdotuksesta, joka tähtäsi paluuseen vanhaan 60/3 prosentein luonnehdittuun tasoon. Jos Suomi aikoo säilyttää sananvaltansa, meiltä tulisi harkita realistisen kompromissiehdotuksen laatimista – ottaa se sitten tulta tai ei.

Realismi lähtee siitä, että tavoite ei valitettavasti voi olla kaikille tasoltaan sama, koska maakohtaiset velkaantumisen sovittelutoimet eroaisivat tällöin liikaa toisistaan eivätkä saa hyväksyttävyyttä. Yksi jäsen ei varmasti pidä mahdollisena sanokaamme 95 prosenttiin räjähtäneen velkaantumisasteensa painamista 60 prosentttiin jos samanaikaisesti toiselle riittää 70 prosentin velkatason alasajo samaan 60 prosenttiin.

Päämääränä tulisi täten olla, että kukin jäsenmaa joutuisi pitkäjänteisesti alentamaan velkasuhdettaan samalla suhteellisella painoarvolla. Tällöin eri maille tulisi uudessa vakaussopimuksessaa myös erilaiset velaantumisastetta osoittavat prosentit. Budjetin alijäämäkatto  sen sijaan voisi hyvin olla sama 3 prosenttia – seuraavasti sovitettuna.

Vakausvaatimusten tulisi tulevaisuudessa nimittäin soveltua myös osaksi aktiivista suhdannepolitiikkaa, mitä nykyiset jähmeät luvut eivät tee. Laman uhatessa ja vallitessa velkataso voisi kasvaa, kuten siis budjettialijäämäkin, vaikkapa 3 prosenttiyksiköllä. Tällöin saavutettaisiin kysyntää kasvattava ja taloutta elvyttävä vaikutus – Keynesiläisyyden periaatteitten mukan. Nousu- ja korkeasuhdanteessa velkaantumisvaatimusten tulisi olla päinvastaiset, plusmerkkiset eli budjettiylijäämiin tähtäävät ja velkaa vähentävät.  Pitkäjänteisesti saavutettaisiin tällöin yli suhdannekierron uusissa vakaussopimusprosenteissa vahvistettu perustaso. Kun ollessani meppinä 1996-9 asiaa käsiteltiin Euroopan parlamentin talousvaliokunnassa, toin vastaavan esityksen keskusteluun, jonka puheenjohtaja nopeasti keskeytti. Saapa nähdä, ottaisiko vastaava idea ministeri- tai hallitustaholta esitettynä paremmin tulta.

Neuvotteluihin vaaditaan täten joustoa ja niukoilta mailta sen tunnustamista, että eri maitten erilainen tilanne edellyttää myös erilaisia päämääriä – ei pakkopaitaa, johon kaikkia ei yksinkertaisesti voida pukea.

 

 

 

 

+3
raimoilaskivi

Ylipormestari Raimo Ilaskivi (s. 1928) on tehnyt pitkän uran kansainvälisenä ja kansallisena vaikuttajana. Valmistuttuaan hän toimi 1950-1970-luvuilla erilaisissa pankkimaailman johtotehtävissä, mm. Suomen Pankkiyhdistyksen, Suomen Teollisuuspankki Oy:n ja Helsingin Arvopaperipörssin toimitusjohtajana. Ilaskivi on ollut kansanedustajana sekä ryhmän puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja vv.1962-75, Euroopan parlamentin jäsen 1996–1999, Helsingin kaupunginjohtaja 1979–1991 ja kokoomuksen presidenttiehdokas vuonna 1994. Monien virkojen, toimien ja luottamustehtävien ohella Ilaskivellä on ollut useita eri suuryritysten hallitusten tai hallintoneuvostojen jäsenyyksiä.
Ilaskivi väitteli tohtoriksi vuonna 1958. Väitöskirjan aiheena oli Valtiontalouden automaattinen vastavaikutus suhdanteiden vaihtelussa ja seuraava tieteellinen taos käsitteli Suomen Pankin rahapolitiikkaa. Hän toimi myös kansantaloustieteen dosenttina Helsingin Yliopistossa kahdenkymmenen vuoden ajan. Eläkkeelle siirryttyään han on ollut kansainvälisen, Afrikan Paavin ja Alexandrian patriarkan suojeleman Konstantinus Suuren Ritarikunnan (Ordo Sancti Constantini Magni) kansleri ja viimeksi varasuurmestari-

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu