Tarvitsemme lakeja noudattavan pääministerin

Vaalikeskustelujen seuraaminen on ajoittain ollut jopa tuskallista. Näin varsinkin silloin, kun kolmen suuren puheenjohtajat ovat olleet saman pöydän ääressä. Keskustelun sijaan on kuultu koviakin väittelyitä, nousevine äänenpainoineen ja toisen päälle puhumisineen. Kovin paljoa ei ole tyydytty kulloisessa asiassakaan pysymmiseen, on soudeltu pikin ja poikin ajatusten laajaa merta.

Nyt on jouduttu panemaan merkille myös itsekunkin puheenjohtajan mieltymykset eri asioihin sekä ilmiselvä halu mahdollisena tulevana pääministerinä vaikuttaa. Vaikuttaa paitsi perustuslain rajoisssa valtioneuvostoon, hallituksen johtamiseen sekä säännösten mukaisen työnjaon puitteissa politiikan eri haaroihin, sisä- ja ulkopoitikan painopistealueisiin. Pääministeri erityisesti on joutunut selvittelemään sekä paneeleissa että julkisuudessa yleisimminkin ulottuvuuttaan ulko- ja puolustuspoliittisiin kysymyksiin. Hornettejako Ukrainaan? Sieltä sitten neuvottelupyyntö! Presidentti ja puolustusministeri olivat vailla tietoja pääministerin puuhailuista vaikka kyse oli nimenomaan ulko- ja puolustuspolitiikasta. Jo Marinin vierailun ajankohta Ukrainaan oli sekä statuksensa että aihepiirinsä osalta mielenkiintoinen, presidentti Niinistö oli kaukana USA:ssa.

Entä hallitusvaihtoehdot? Ihan nykytavalla ei viime aikoina ole etukäteen haluttu määrittää hallituspohjaa sulkemalla siitä pois joku puolue, Perussuomalaiset esimerkkinä. Näin vaikka vaalitulos on vasta hahmoittumassa eikä kansalaismielipide hallituskelpoisuuksista ole selvillä. Mieleen palaavaat ajat kaukana takanapäin, presidentti Urho Kekkosen valtakausilla. Silloin Kokoomus oli kelvoton, oli ”yleisiä syitä”, jotka löytyivät idästä päin. Nyt on sitten ”minulle ei kelpaa”-syitä, yhden jos toisenkin mutta erityisesti pääministerin korostamia.

Tullaankin näitten vaalien ehkäpä mielenkiintoitimpaan kysymykseen, valitettavasti taka-alalle toistaiseksi jääneeseen. Se on parlamentaarinen ja perustuslaillinen demokratia. Tuolta etelämpänä on lähes päivittäin löydettävissä esimerkkejä siitä, kuinka vallasta sokaistunut ja sitä estottomasti käyttävä johtaja voi sekoittaa paitsi oman maansa asioita vaikuttaa myös muihin – Nato taikka EU esimerkkeinä. Muut sitten koettavat korostaa perustuslaillisia arvoja taikka demokratian toimintavajeita – milloin minkäkinlaisin tuloksin. Ja ne muut saattavat kärsiä – tai joutuvat olemaan hiljaa – jos oman maankin hieman erilailla muotoiltu etu kysymyksessä.

Siksi on vaaliuurnilla tarkkaan harkittava sitäkin, että henkilövalinnat eivät tuo demokratiamme ylimpään koneistoon ja sen suostumukseen henkilöitä, jotka eivät valmistelun ja vallankäytön rakenteita hyväksy. Tämä tie johtaa helposti diktatuurin kaltaiseen olotilaan, josta demokraattinen käytäntö jää yhä kauemmaksi ja kauemmaksi.

Pääministeri Sanna Marinin herättämä keskustelu Horneteista Ukrainalle on tästä loistava esimerkki. Selittelyjen jälkeen hän toteaa, että keskustellaanhan asiasta EU:ssakin, emme me voi silmiä sulkea. Ehdotus luovutuksista Ukrainalle oli siis tarkoitushakuinen. Presidentti ei tiennyt etukäteen. Puolustusministeri joutui kertomaan, ettei maan omaa puolustusta sovi heikentää. Kerrottu on sekin, että uudet tulevat vuosien päästä, jolloin vanhat ovat jo loppuun kulutetut. Taistelulentäjien koulutus on jäänyt taka-alalle, vaikkeivät sotakoneet ilman sotapilotteja lennä.

Inttiä käymätön naispääministeri voi tässä kysymyksessä mielestään touhuta, mitä sylki suuhun tuo. Entä jos omaksuu saman linjan muuallakin? Entä jos valta siihen houkuttaa ja antaa tilaisuuden. Tällaistako kvasidemokratiaa me toivomme seuraavaan Suomen eduskuntaan – ja hallitukseen? Vastaus riippuu äänestäjistä. Kun sen vain ymmärtäisivät. Kysymyshän on viime kädessä isänmaamme turvallisuudesta ja puolustuskyvystä, jos jotakin tapahtuisi.