Tuhovimma tuhoaa menneen kulttuurin – Malmillakin!

Helsingin kehitykselle on  tunnusomaista, että menneitten polvien työ on  helposti nähtävissä ja aistittavissa. Engelin luoma keskusta sopii vaeltajalle erinomaiseksi lähtökohdaksi, kantakaupunki vanhoine rakennuksineen sekä sodan tuhoista korjattuine tai uudelleenrakennettuine kortteleineen johdattaa itsenäisyyden alkuvuosikymmenten  kautta nykypäivään. Sille puolestaan antavat värinsä ensin uudet ja kasvavat esikaupungit sekä eri puolille asutusta viime vuosina rakennetut ostoskeskukset ja tornitalot tätä päivää heijastavine olemuksineen.

Laivamatkailijan tulo Eteläsatamaan toi eteen Pohjolan valkean pääkaupungin upean silhuetin. Satamalaitoksen voimakas laajeneminen kertoo pyrkimyksistä maan ja sen pääkaupungin kaupallisen merenkulun  kansainvälistymiseen. Ensin vesilentokoneilla taitettiin matka Viroon, sitten tuli laajeneevan lentoyhteysverkon perustaksi Malmin lentokenttä, joka kertoo kävijälleen mitä moniulotteisinta kieltä siitä, mikä merkitys sillä on ollut historiamme heijastajana yleensäkin. Alkuvaiheessaan se oli jopa yksi maailman merkittävistä  kansainvälisistä lentoliikenteen keskuksista.

Malmi loikin edellytyksetpaitsi kotimaisen myös  kansainvälisten lentoyhteyksien laajentamiselle ensin Suomesta Skandinavian maihin ja sitten Keskieurooppaan. Mutta mitä muuta? Niin talvi- kuin jatkosodan aikana se palveli mm. torjuntahävittäjiä  tukikohtana, jolta nousu   vihollisen pommituslaivueita torjumaan yhdessä eri puolille kaupunkia sijoitettujen ilmatorjuntatykistön yksiköiden kanssa auttoi säilyttämään Helsingin kasvot jälkipolville lähes alkuperäisinä, vailla niitä suurtuhoja, jotka olivat uhkina  käden ulottuvilla.

Rauhan saavuttua venäläisen osapuolen valvontakomissio saapui Suomeen Malmin lentokentän  kautta. Malmilla vastaanotettiin Suomen Marsalkan arkku kun se tuotiin Sveitsistä kätkettäväksi isänmaan multiin. Ja kenttä sai yhä uusia tehtäviä.  Lentokoulutukselle Malmi oli ihanteellinen paikka, hyvien kulkuyhteyksien päässä keskustasta. Moni Finnairin pilotti saiaikanaan  ensikosketuksensa ilmailuun Malmilla. Itsekin muistan hyvin lennonharrastajana  omat koulutusvaiheeni puhumattakaan ensimmäisestä yksinlennosta, jonka sanotaan aina jäävän  pysyvänä muistikuvana  lento-oppilaan mieleen. Entä maailman mediaa hätkähdyttänyt Mathias Rustin lento Punaiselle Torille – Malmilta sekin lähti ja ensin katosi tutkasta Suomenlahden yllä Viroon pyrkiessään. Olin mittaritarkastuslennolla lähellä Porvoota. Lentopäiväkirjani kertoo   kuika  lennonjohto kehoitti suuntaamaan kohti oletettua Rustin  koneen putoamispaikkaa,  etsimään öljyläikkää, jota tietenkään ei löytynyt.

Lentotoiminnan myötä kentän ympäristöön syntyi myös erimuotoista pienyritteliäisyyttä, joka antoi työtä puolelle tuhannelle  helsinkiläisille. Harrastuslentämisen osuus kentän käytössä oli vain 20 prosentin suuruusluokkaa. Mutta pikkupojille Malmi oli viikonloppuisin tärkeä käyntikohde, sai seurata nousuja ja laskuja ja parhaimmillaan jopa kokea lennon kaupungin yläpuolella, jota mahdollisuutta moni turistikin käytti hyväkseen pääkaupunkiseutuun tutustuessaan. Unohtaa ei sovi sitäkään, etttä kun Helsinki-Vantaa oli lakon vuoksi suljettuna, osa lentoliikenteestä pystyttiin korvaavana operoimaan Malmil

Mutta uhkakuvat syntyivät. Osa kaupungin niin virkamies- kuin luottamushenkilöjohdostakin alkoi mieliä kenttää rakennusmaaksi asuntotuotantoa varten. Olin aikanaan 1980-luvun lopussa laatinut valtioneuvoston asettamana selvitysmiehenä mietinnön asumistarkoituksiin soveltuvista maa-alueista Helsingiss. Jo tuolloin totesin, että Malmiin ei tässä tarkoituksessa ole mitään tarvetta koskea. Maata löytyi muualtakin. Lentokenttäalue todettiin myöhempien selvitysten perusteella sitäpaitsi epäkelvoksi asuntotuotannolle: Savimaa edellyttää kymmenisen metriä  syvälle menevää  betonipaalutusta,  jonka valmistus puolestaan tuo mukanaan mittavasti ilmastosaasteita ja vaikeuttaa asetettujen tavoitteitten saavuttamista. Malmin lentokenttää uhkaa näinollen sama kohtalo kuin kaupungin Sipoosta hankkimalle maalle, joka edelleen on metsää ja korpea.

Mutta tänään tässä. Juridisista taisteluista moni on kesken. Kaupungin puolueet, lähes laidasta laitaan, eivät paljoa  arvoa anna yli 30 000 helsinkiläisen allekirjoittamalle kuntalaisaloitteelle, jossa toivomuksena on kansanäänestyksen suorittaminen kentän kohtalosta. Lentotoiminta kyllä on keskeytetty – olettaisi täten asuntotuotannon jo alkaneen. Mutta sen sijaan kenttää jyrätään jotta sen alueita  voisikin käyttää  raskaan liikennekaluston harjoitusalueena. Viihteelliset suurtapahtumat, muutaman päivän mittaiset, ovat kaupungin päätäntökoneiston mielestä tärkeämpi kuin kentän jatkuminen Suomen toiseksi vilkkaimpana lentokenttänä. Sana entinen on vimmalla ajettu sanan lentokenttä eteen.

Hävitysvimmaa on vaikea käsittää – varsinkin kun lukee valtuustopuolueitten poliittiset ohjelmat joissa viheralueitten, jollainen Malmin kenttäkin kokonaisuutena on, säilyttämistä korostetaan. Myös sähköisen, tulevaisuuden lentoliikenteen kannalta, joka  alkaa nopeasti yhdistää maakunnat pääkaupunkiin, Malmin olemassaolo olisi ensiarvoisen tärkeää. Tuhottavaa Malmia ei koskaan saa takaisin, sen kohtalo tulee olemaan poikkeusluku Helsingin kehityksen näkyvässä historiassa. Ja historiankirjoittaja kyllä aina mainitsee rakentajat, kehittäjät ja säilyttäjät. Tuhomisvimmaa edustavat saavat sen sijan historiankirjoitukseen nimensä  kysymysmerkillä varustettuna: Miksi?  Tuhositte palan näkyvää kulttuurimaisemaa, jota koskaan ei kokonaisuutena saa takaisin.

 

 

 

 

+15
raimoilaskivi

Ylipormestari Raimo Ilaskivi (s. 1928) on tehnyt pitkän uran kansainvälisenä ja kansallisena vaikuttajana. Valmistuttuaan hän toimi 1950-1970-luvuilla erilaisissa pankkimaailman johtotehtävissä, mm. Suomen Pankkiyhdistyksen, Suomen Teollisuuspankki Oy:n ja Helsingin Arvopaperipörssin toimitusjohtajana. Ilaskivi on ollut kansanedustajana sekä ryhmän puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja vv.1962-75, Euroopan parlamentin jäsen 1996–1999, Helsingin kaupunginjohtaja 1979–1991 ja kokoomuksen presidenttiehdokas vuonna 1994. Ilaskivellä on ollut useita eri suuryritysten hallitusten tai hallintoneuvostojen jäsenyyksiä.
Ilaskivi väitteli tohtoriksi vuonna 1958. Väitöskirjan aiheena oli Valtiontalouden automaattinen vastavaikutus suhdanteiden vaihtelussa ja seuraava tieteellinen teos käsitteli Suomen Pankin rahapolitiikkaa. Hän toimi kansantaloustieteen dosenttina Helsingin Yliopistossa kahdenkymmenen vuoden ajan. Eläkkeelle siirryttyään han on ollut kansainvälisen, Afrikan Paavin ja Alexandrian patriarkan suojeleman Konstantinus Suuren Ritarikunnan (Ordo Sancti Constantini Magni) kansleri ja viimeksi varasuurmestari vuoteen 2021 saakka.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu