Tuki, tuki, tuki …

Hallituksen talouspolitiikka on viime päivät ollut tiukan seulonnan ja arvostelun kohteena. Selityskin on selvä: Valtion tulo- ja menoarvio ensi vuodelle julkaistu ja eduskunta on lähetekeskustelussa halunnut arvioida, kritisoida tai jopa kiittää. Vastaako se taloustilanteen ja sen odotetun kehityksen vaatimuksia, miten se vaikuttaa erityisesti työllisyyteeen ja sitä kautta suhdanteisiin – taikka päinvastoin.

Hullu mies Huittisista syö enemmän kuin tienaa. Siitä ehkäpä eniten taustaa varsinkin opposition taholta tulleelle arvostelulle. Lisätään menoja vaikka tuloja katteeksi ei vastaavasti ole osoitettukaan – tässä arvostelun ydin. Ja viittaus seurauksiin: Budjetin alijäämä tulee kasvamaan ja velkataakka lisääntymään. Jatkona sitten pakkotilanne, jossa verotusta on kiristettävä tai jo päätettyjä menoja karsittava. Hyvinvointiyhteiskunnan puitteet tulevat rapistumaan – ellei jotakin ratkaisevaa osata sekä uskalleta tehdä.

Vanhana ekonomistina ja poliitikkona olen kiinnittänyt huomiota erääseen sanaan, joka huolestuttavan usein on toistunut keskusteluissa. Tuki, tuki, tuki. Eniten sitä on vaadittu lisää, harvemmin toivottu karsittavan. Tukea maataloudelle, tukea vuokriin, tukea opintoihin, tukea toimeentulokustannuksiin, tukea  lähinnä hyvinvointipalveluja tarjoaville varustamoille, tukea osinkoja voitoista jakavalle teollisuudelle, työttömyystukea, palkkatukea, tukea, tukea ja tukea. Sanat loppuvat mutta ei lopu into eikä luottamus siihen, että tukien avulla luodaan entistä parempi kansalaisia ja elinkeinotoimintaa palveleva hyvinvointiyhteiskunta.

Kaksi seikkaa säännönmukaisesti keskusteluissa unohdetaan. Kuka maksaa tuet – veronmaksaja vaiko lainanantaja. Suomen verotaso on kansainvälisestikin  huolestuttavaan korkea ja varsinkin marginaaliprosentit liikkuvat jo keskituloisille tulonsaajille työnteon halua ja yrittämistä rajaavilla tasoilla. Kuvitelma siitä, että veronkiristyksille olisi edelleen varaa, ovat harhaa.

Entä lainanottoon turvautuminen, jota nollakorkojen oloissa mielellään puolletaan? Se saattaamonia houkutella, mutta veli on velka oettaessa, veljenpoika maksettaessa. Kun takaisinmaksun aika koittaa, korkotaso saattaa olla jo paljonkin korkeampi ja elleivät verotulot takaisinmaksuun riitä, vanha halpa velka joudutaan maksamaan uudella, kenties paljonkin korkeamman korkotason lainalla. Nykymenolla, kasvaviin budjettialijäämiin turvaavalla, tällainen tilanne on todellinen lainaloukku.

Luulisi, että tukikeskustelu olisi ollut jo sinänsä vakava varoitussignaali. Mutta kun ei. Viimeksi tätä kirjoitettaessa julki heitettiin jälleen uusi tukimuoto, yli 55-vuotiaitten muuta korkeampi palkkatuki. Rakennetaanko meille siis nopealla vahdilla yhteiskuntaa, joka entistä tukevammin seisoo savijaloilla, jotka huonon, sateisen taloussään koittaessa murtuvat? Ei se vanhaan, hyvään suomalaiseen taloudenpitoon oikein sovellu. Se tuo eteen tilanteen, josta nyt jo varovaisesti puhutaan: Hallituskauden loppuessa vuonna 2023 – jos se siihen asti kestää – valtion velkataso on useita kymmeniä miljardia nykyistä suurempi. Kun toisaalla kansantulo polkee paikallaan, on Somi satavarmasti rikkonut kasvu-  ja vakausopimuksen kriittiset rajat: Budjettialijäämä on ylittämässä 3 prosenttia kansantuotteesta ja vastaavasti lainanoton kasvu merkitsee 60 prosentin velkasuhteen ylitystä.

Mitä tekee tällöin EU, varsinkin jos Suomi vielä on sen puheenjohtajamaa? Ja mitä tekevät luottoluokittajat, jotka toistaiseksi ovat läpi sormien katsoneet Suomen säilymistä AA+ tasolla? Olisikohan ryhdistäytyminen hallitustyöskentelyssä nyt paikallaan? Ei huolta huomisesta on nimittäin huonoakin huonompi talouspolitiikan ohjenuora.

raimoilaskivi

Ylipormestari Raimo Ilaskivi (s. 1928) on tehnyt pitkän uran kansainvälisenä ja kansallisena vaikuttajana. Ilaskivi on ollut kansanedustajana sekä ryhmän puheenjohtaja tai varaåuheenjohtaja vv.1962-75, Euroopan parlamentin jäsen 1996–1999, Helsingin kaupunginjohtaja 1979–1991 ja kokoomuksen presidenttiehdokas vuonna 1994. Monien virkojen, toimien ja luottamustehtävien ohella Ilaskivellä on ollut useita eri yritysten hallintoneuvostojen jäsenyyksiä. Ilaskivi väitteli tohtoriksi vuonna 1958. Väitöskirjan aiheena oli Valtiontalouden automaattinen vastavaikutus suhdanteiden vaihtelussa ja seuraava tieteellinen taos käsitteli Suomen Pankin rahapolitiikkaa. Hän toimi myös kansantaloustieteen dosenttina Helsingin Yliopistossa kahdenkymmenen vuoden ajan.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu