Vihreät liittyivät eläkeläisten kampittajiin
Edellisessä Puheenvuorossani käsittelin Kokoomuksen ja Perussuomalaisten kielteisiä kohtia suhtautumisessa eläkeläisiin. Nyt Vihreät ovat avanneet sanaisen arkkunsa ja liittyvät työeläkkeitten kehittämisen kielteisiin näkemyksiin. Eivätkö osaa lukea? Vai eivätkö ymmärrä lukemaansa? Kaksi kysymystä, jotka nousevat mieleen Vihreitten kannanoton johdosta.
Tiivistetään: Ensiksi: Jo nyt taitettu indeksi leikkaa ja on leikannut työeläkkeitten tavoitetasoa automattisesti vuosi vuodelta. Pyrkimyksenä oli säilyttää työeläkkeen reaaliarvo 60 prosentissa asianosaisen taustalla olevan palkan kehityksestä. Nyt vanhimpien osaltaa eläke on jo painunut 40 prosentin tasolle, kolmannes leikattu pois. Miten sanookaan Neljäs käsky? Katekismuksesta vastaus löytyy.
Ja toiseksi: Kun työeläkkeitä kutistetaan, vähenee vastaavasti verotuskelpoisten eläketulojen kasvu. Valtio saa vähemmän verotuloja, joilla sitten pienimpien eläkkeitten maksu voitaisiin turvata. Tätä vihreät ekonomistit eivät näy ymmärtävän. Mutta vihreitä haikailevien äänestäjien tulisi se tajuta; jo eläkkeellä olevien ja myös tulevaisuudessa eläkkeelle siirtyvien.
Mitäpä tässä sen enempää. Kiitos vaan, Vihreät, silmien avaamisesta!
Vihreät ovat usein huolestuneita yhdenvertaisuudesta. Heidän mielestään ei ole oikein, että työeläkeläiset elävät leveästi ja kansanaeläkeläiset kärsivät köyhyydestä. Heitä huolettaa myös sukupolvien välinen eriarvoisuus eläkemaksuissa.
Ilmoita asiaton viesti
Työeläkkeitä ansaitaan ja jokainen ansaittu työeläke-euro pienentää kansaneläkettä 50 senttiä. Kansaneläkkeen perusteet ovat erilaiset.
https://www.etk.fi/suomen-elakejarjestelma/elaketurva/kansanelake-etuudet/
Mikäli heitä huolettaa sukupolvien välinen eriarvoisuus eläkemaksuissa, niin kait heitä huolettaa myös muun sosiaaliturvan taso eri sukupolvilla?
Ilmoita asiaton viesti
Jos työeläkeläisiltä ei olisi peritty työeläkemaksuja, niin he olisivat sitten itse säästäneet oman eläketurvansa. Olisiko sekin ollut epäoikeudenmukaista, että heillä olisi sellaiset säästöt työuransa lopettaessaan?
Ilmoita asiaton viesti
Työeläkkeen saajien eläkkeestä maksavat myös tällä hetkellä työssä olevat osan, sillä kertymä ei riitä koko eläkkeeseen.
Ilmoita asiaton viesti
Suomessa on käytössä osittaiseen rahastointiin perustuva jakojärjestelmä. 1962 asti tarkoitus on ollut kerätä rahastoon varoja niin, että sieltä voitaisiin maksaa n. 20-25 % työeläkekuluista. Järjestelmä siirtää maksuvastuuta aina tuleville sukupolville lopun, jota ei saada rahastoista. Mikäli oltaisiin menty täysin rahastoivaan malliin, niin järjestelmä olisi kypsynyt n. 40 vuotta ja ensimmäiset työeläkeläiset eivät olisi saaneet työeläkettä ollenkaan. Samalla maamme varat olisi tyhjennetty isojen maksujen takia työeläkeyhtiöihin. Millä maamme rakentaminen tuleville sukupolville olisi onnistunut?
Ilmoita asiaton viesti
”Millä maamme rakentaminen tuleville sukupolville olisi onnistunut?”
Vihreiden mukaan tuleville sukupolville rakennettiin eläkepommi https://www.kauppalehti.fi/uutiset/vihreiden-varapuheenjohtajalta-varoitus-jaatavasta-kuilusta-elakepommi-on-nyt-taalla/ce1f389f-6c2f-4b3f-92a5-e5b030a769e4
Ilmoita asiaton viesti
Vihreiden mielestä ilmastonmuutoskin pitää pysäyttää, mutta kun sitä ei voida tehdä. Minusta Vihreiden kannattaa miettiä, että mitä heidän isänsä ja äitinsä ovat heille rakentaneet, kuten myös heidän isänsä ja äitinsä. Tämä mulle heti kaikki-sukupolvi osaa kyllä vaatia. Meneekä nykyisellä sukupolvella oikeasti nyt huonosti, siis huonommin kuin aikaisemmilla sukupolvilla?
Ilmoita asiaton viesti
Nahkamäki, kerro tyhmemmilles keiden kaikkien eläkkeet nyt eläkkeellä olevat ovat joutuneet maksamaan.
Kerron puolestasi. Nyt eläkkeellä olevat ovat rahoittaneet omien vanhempiensa eläkkeet, säästäneet oman eläkkeensä, säästäneet tulevien sukupolvien työeläkkeitä 260 miljardin verran, minkä lisäksi ovat rahoittaneet kansaneläkkeet, rintamamieslisät ja perhe-eläkkeet.
Mitä opiskelijat ovat rahoittaneet? Ei yhtään mitään. Heidän pitäisi mennä töihin, kuten isovanhempansa menivät.
Ilmoita asiaton viesti
Tähänhän jokaisella oli mahdollisuus ennen työeläkejärjestelmän luomista (tai siis kopioimista Ruotsista).
Miksi näin? Syynä lienee ihan ihminen itse.
Siksi järjestelmä luotiin. Että jokaiselle olisi jollain tavoin työtuloja vastaava eläke. Pakolla. Koska muuten se ei olisi onnistunut. Vaihtehto olisi valtion budjetista maksamien eläkkeiden korotus säälliselle tasolle.
Kuinka tämä olisi onnistunut? Hyvätuloiselle budjetista maksettaisiin korkeampaa eläkettä kuin pienituloiselle. Siis yhteisistä verorahoista?
Ilmoita asiaton viesti
Vihreät ovat valittaneet, että on väärin, että työeläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin nuori työmies.
En löytänyt netistä alkuperäistä kommenttia, mutta Iltasanomien artikkeli kertoo samasta asiasta: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005331680.html
Ilmoita asiaton viesti
Viitsitkö selvittää, että miten tilanne muuttuu, jos ikähaitari muutetaan välille 26-59, koska alkupäässä on paljon väkeä, joka opiskelee pääsääntöisesti.
Linkistäsi:
”Tilastokeskuksen mukaan 20–59-vuotiaista noin 42 prosentin veronalaiset tulot jäivät vuonna 2014 alle 2 080 euroon.”
Ilmoita asiaton viesti
”Erot sukupuolten välillä ovat suuret, sillä miesten alkavat eläkkeet nousevat noin 2 100 euroon kuukaudessa.”
Jos on tehnyt 40 vuoden työuran ja palkka eläkkeelle jäädessä on 3500€ niin 60% siitä on 2100€. Tuon palkan saadakseen ei tarvitse edes olla akateeminen.
Linkin ajatus johtaa siihen, että pitäisi olla käytössä tasapalkkaus ja se olisi lähihoitajan palkka.
Mikä siinä on väärin, jos eläke on suurempi kuin alin palkka?
Ilmoita asiaton viesti
”Mikä siinä on väärin, jos eläke on suurempi kuin alin palkka?”
Ongelma on se, että nuoret duunarimiehet ovat suhteellisen köyhiä. Oletan, että vihreille akateemisille naisille on tullut ongelmia, kun hyvätuloisia miehiä ei riitä kaikille.
Ilmoita asiaton viesti
Voisin jonkinlaista eläkekattoa kannattaa, mutta olisiko raja vuorineuvosten kohdalla vai missä niin en osaa tässä sanoa.
Ilmoita asiaton viesti
Kuulun sota-ajan sukupolveen, otimme osaa sotamenojen / sotakorvausten maksuun, ei ollut edes kunnallista päivävähoitoa, äitiysloma oli 2 kk, minulla 5 kakrua, kaikki omillaan toimeentulevia. Oliskos syytä lopettaa, pelkistetysti, kaikki avustukset ja opettaa omillaantoimeentulo uusioasiana ja ahkeruus, sillä tämä laiskuus vie perikatoon ja hyvää vauhtia.
Ilmoita asiaton viesti
Sotakorvauksiin käytettiin noin 5% BKT:sta, eläkemenoihin käytetään 13%.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009066978.html
https://www.etk.fi/tutkimus-tilastot-ja-ennusteet/ennustelaskelmat/pitkan-aikavalin-laskelmat/uusimmat-laskelmatulokset/
Ilmoita asiaton viesti
Otatko takaisin ja sidot myös eläkemenot silloiseen aikaan ? Puhuin sota-ajan kuluista, jolloin 700000 miestä oli rintamalla po 5 vuotta ja 200000 naista, sinä puhut sotakorvauksista, eikö hävetä ? Lisäksi sotamateriaalin hankintaan käytettiin kaikki mitä velaksi oli saatavissa. Tuletko Sinä tehneeksi yli 50 vuotta töitä, eläkkeelle siirtyessäsi, minä tein 12v ikäisestä lähtien kesät, siis perään ahkeruutta, en valitusta, enkä laiskuutta 🤗
Ilmoita asiaton viesti
Kakki arvostus sotaveteraaneille, myös kotirintaman naisille. Sivuutin asian, koska oletin, että Ilaskiven blogissa on tarkoitus puhua lähinnä eläkerahasta. Ja mitä omaan eläkkeeseeni tulee, en jää koskaan eläkkeelle. Minua huolettaa nuoremmat sukupolvet joiden rasitteena on työeläkejärjestelmä, ja toivon, että ei myös uusi sota.
Ilmoita asiaton viesti
No ehkä ryöstäytyi konseptista, minä jouduin jäämään ( eka infarkti ) 75 vuotiaana vähemmälle stressille, monen yrityksen osaomistajan roolista, eli joskus on luovutettava, mutta tsemppiä touhuihin ja innostusta oheisen streemin ratkaisujen parissa.
https://www.youtube.com/watch?v=GCHzb2U5k2E&feature=youtu.be
Ilmoita asiaton viesti
Haistakaa nyt… Tiedätkö yhtään, edes osapuilleen, mitä tarkoittaa bruttokansantuote? Bruttokansantuote ei sisällä julkisia menoja. BKT ei muodostu menoista. Bkt:llä mitataan tuotannon arvoa, ei menoja. Julkinen sektori ei synnytä 60% tuotannon arvosta.
Ilmoita asiaton viesti
Tokko tuolloin edes oli eläkemenoja.
Sotakorvauksistako siis selvittiin kumartamalla is,n mukaan? Höh.
Ilmoita asiaton viesti
Ilman muuta tavoitteena pitää olla, että elämä on yhtä kurjaa kuin sota-aikana ja sen jälkeisinä parina vuosikymmenenä.
Ilmoita asiaton viesti
So, so Jannepoika, en sanallakaan ole viitannut kurjuuteen, oli tekemistä yllinkyllin, eikä vaivannut tylsyys, eikä kännysyyhy sormia. Minkätakia ollaan enemmän velkaa, kuin v 1945 ja puhutaan hyvinvoinnista, täyttä skeidapuppua 🥳
Ilmoita asiaton viesti
Kumpi on pahempi, kurjuus vai tylsyys? Jos näistä kahdesta pitäisi valita, niin mielummin kurjuus.
Ilmoita asiaton viesti
Ei, kyllä ihminen äärimmäisessä kurjuudessa kaipaa tylsyyttä. Kyllä jokainen talvisodan rintamalla taistellut olisi mielellään tilanteen tylsyyteen vaihtanut. Kun on kokenut elämässään tarpeeksi paljon ongelmia, osaa alkaa arvostaa tylsyyttä tavoiteltavana olotilana. Toki se sitten mahdollistaa positiivisten muutosten tavoittelun omassa aikataulussaan.
Ilmoita asiaton viesti
Jotenkin kaipaan noitten vihreitten alkuvuosia. Koijärvellä sidottiin porukka puihin kiinni kettingillä ja munalukoilla, vastustettiin ja tehtiin, edistettiin asioita. Kunnon meininkiä…..
Mitäs nyt. Himmaillaan jossain välivedessä, kun ei oikein tajuta. Tulevaisuus on heille tuntematon. Jos ja kun saamme talouden kuntoon ja porukalle töitä, sellaista joissa veronmaksajien ei tarvitse kompensoida verovaroista työtä tekevien palkkoihin. Väittäisin että nuo eläkkeetkin hoituvat siinä sivussa.
Ilmoita asiaton viesti