Aleksandr Solzhenitsyn, Putin ja Ukraina
Nobel-palkitun kirjailija Aleksandr Solzhenitsynin (1918-2008) äiti oli ukrainalainen. Lisäksi Solzhenitsyn oli kotoisin Etelä-Venäjältä, jossa ukrainan kieli ei ollut vierasta. Hän myös kertoi kuulleensa jo lapsesta lähtien ukrainalaista puheen sorinaa ja hänellä oli siitä hyvin kauniita muistoja.
Vankileirien saaristossa Solzhenitsyn kirjoittaa: ”Minuun koskee kirjoittaakin tästä: ukrainalaisuus ja venäläisyys yhdistyvät minun veressä, sydämessä ja ajatuksissani. Vankileirivuodet ukrainalaisten kanssa opettivat minulle, kuinka kipeää heille on tehnyt. Ei voi välttää sitä, että meidän sukupolvemme täytyy maksaa vanhempiemme virheistä.” Timo Hännikäisen mukaan Solzhenitsyn tajusi vankileirillä kansallisuuden merkityksen. Siellä vangit pitivät yhtä kansallisuuden mukaan. Se oli tärkein ihmisiä yhdistävä tekijä.
Vuonna 1972 valmistuneessa Nobel-esitelmässään Solzhenitsyn kirjoitti: ”Eikö kansakuntien moninaisuus rikastuta ihmiskuntaa samoin kuin hionta kasvattaa jalokiven arvoa? Pitäisikö se tuhota? Voidaanko se tuhota?”
Myöhemmin kirjailija alkoi kritisoida kansallismielisiä ukrainalaisia. Heidän olisi pitänyt hänen mukaansa olla ”setä Leninille” kiitollisia, sillä tämän ansiosta Neuvosto-Ukrainaan liitettiin historialliseen Ukrainaan kuulumattomia alueita. Solzhenitsynin mukaan ei myöskään koko Ukraina ollut todellista Ukrainaa. Itä-Ukraina oli kallellaan Venäjään. Krimin Hrusthtshev liitti heikkona hetkenään Ukrainaan. Solzhenitsyn myös syytti Jeltsiniä, joka antoi liikaa periksi kahdenkeskisissä tapaamisissa Ukrainan johtajien kanssa.
Solzhenitsynin kirjallisia ansioita ei ole tarpeen vähätellä, mutta erehtyy perusteellisesti, jos uskoo hänen olleen venäläinen vapaustaistelija. Vaikkakin Solzhenitsyn on tunnetuin siitä, miten hän toi esille Neuvostoliiton Gulag-järjestelmän, hän otti myös iloiten vastaan Putinin valtaan astumisen ja kiitti tätä Venäjän kansallisen ylpeyden saattamisesta entisilleen. Pohjimmiltaan Solzhenitsyn kannatti innokkaasti Venäjän alueen ja vaikutusvallan laajentamista. Hän tuomitsi Ukrainan itsenäisyyden ja piti Putinia oikeana miehenä johtamaan romahtamaisillaan olleen Venäjän uuteen nousuun.
Vuosikausia ennen kuolemaansa Solzhenitsyn ehdotti Ukrainan liittämistä Neuvostoliiton jälkeiseen Venäjään. Hän ei nähnyt ukrainalaisia Venäjästä erilllisenä kansakuntana. ”Kaikki puhe erillisestä ukrainalaisesta kansasta, joka on ollut olemassa 800-luvulta lähtien on valhetta, joka on keksitty aivan hiljattain”, hän kirjoitti eräässä esseessään jo vuonna 1990.
On historian ironiaa, että Neuvostoliiton ykkösvihollisesta on tullut nykyään henkinen johtaja entiselle KGB-upseerille, joka monta kertaa on ilmaissut kaipuutaan tsaarin- ja neuvostovallan aikoihin.
Venäjää pidetään maailman asetelmassa uniikkina ja poikkeuksena. Todellisuus on, että tämän tapaisia toimijoita voi hyvin ilmetä, vaikkei aina juuri tällä tavoin.
Eräs tuohon liittyvä tapaus on valta-aseman tyypillinen pito. Lännessä toivotaan Venäjän demokratisoitumista.
Todellinen demokratia saavutetaan usein asein, eikä vallasta luovuta yleensä miten vain, vaikka vallanjakoa voi joskus tehdä kuin kakun jakamista.
Venäjän tilanteessa, demokratia tosiaan on hankala juttu, koska Putinin (vallanpitäjä) päivät tuollaisena loppuisi, ja todennäköistä hajaannusta seuraisi, ja ennustamatonta, noin kasvaneessa kansassa, jonka tulisi yrittää sovettaa mallikseen sellaista, josta kuullut mainintaa jossain muualla.
Mitä tulee aitoon vallan jakautumiseen, demokraattiset maat voivat miettiä erilaisissa eliittiasemissaan, miten valmiita ovat jatkamaan demokratian tiellä. Onko millaista aitoutta tähän.
Samaa voi kysyä kansalta, joka tottunut elämään jotain tilaa.
Ilmoita asiaton viesti