Kauanko Putinin valta kestää?

Ensimmäisen Tshetshenian sodan vuosina 1994-1996 Venäjän presidentti Boris Jeltsin yritti valloittaa itsenäistyneen Tshetshenian, joka puolustautui raivokkaasti. Kotirintamalla Jeltsin sai vastaansa Sotilaiden äitien liikkeen, joka kampanjoi sotaa vastaan ja yllytti nuorisoa kieltäytymään ja karkaamaan Venäjän armeijasta. Liikkeestä tuli Venäjällä suosittu, se sai valtavaa julkisuutta, ja lopputuloksena oli Venäjän nolo vetäytyminen Tshetsheniasta.

Toinen Tshetshenian sota alkoi 1999. Venäjän uusi johtaja Vladimir Putin ei toistanut edeltäjänsä virheitä. Hän piti tärkeimmät tiedotusvälineet kontrollissa ja kykeni demonisoimaan tshetsheenit venäläisten silmissä. Sotaretki ei romahduttanut hänen kansansuosiotaan, vaan päinvastoin varmisti hänen valintansa presidentiksi 2000.

Kuten Tuukka Sandström on kirjoittanut, Putinin valta on alusta asti nojannut yhdellä jalalla kansansuosioon ja toisella jalalla kontrolliin.  Sandström kirjoittaa: ”Aina kun Putinin suosio on uhannut horjua, hallinto on kiristänyt kontrollia. Samalla suosion merkitys on vähentynyt. Kontrollin lisääminen on tapahtunut pragmaattisesti ja vähitellen.”

Toimittaja Anna-Lena Laurén toivoo, että hyökkäys Ukrainaan kaataa Putinin. ”Putin kanske inte faller genast, men Ukraina blir hans Afghanistan”, Laurén kirjoittaa. Ehkä tämä on vain toiveajattelua.

On ajateltu, että Venäjän talouden romahtaminen kaataa Putinin. Mutta ainakin niin kauan kuin Eurooppa maksaa Venäjälle öljystä ja kaasusta, se rahoittaa Venäjän hyökkäystä Ukrainaan ja tukee Putinin pysymistä vallankahvassa.

Voisiko palatsivallankaappaus syöstä Putinin vallasta? Tai kansannousu?

Tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Putin voi viedä maansa hyvinkin syvälle pimeyteen ja terroriin, jolloin hänen valtansa voi kestää kuolemaan asti niin kuin kesti Stalininkin valta.

Ukrainan sodasta voi riippua paljon, miten Putinin vallan käy. Mutta miten sota päättyy, sitä ei tiedä kukaan, eivät läntiset kommentaattorit sen enempää kuin Kreml.

 

 

 

0
Rauno Seppänen
Sitoutumaton Kuopio

Eläkeläinen. Kyselijä. Ihmettelijä. Epäilijä. Oman tien kulkija. "Hyvä oli lesti, mutta ihminen siitä vain tuli."

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu