Hallitusrouvat tiedotustilaisuudessa – kaikki on Venäjän syytä?

Sosiaalidemokraatti Sanna Matinin johtama viisikkohallitus piti torstaina 1.9. tiedotustilaisuuden valtion vuoden 2023 budjetista. Sopuun oli päästä puolueiden puheenjohtajien ”riihessä”. Ja syyllinen taantuvaan talouteen ja kansalaisten kurjistumiseen on Venäjä.

Ensi vuoden budjetin suuruus on yli 80 miljardia euroa. Alijäämä on reilut 8 miljardia ja se rahoitetaan ottamalla lisää velkaa. Näin valtionvelka nousee vuoden 2023 lopussa vähintään 146 miljardiin.

Tämän vuoden budjettiin verrattuna vuoden 2023 budjetti on kasvanut noin 15 miljardilla eurolla. Siitä kunnilta valtiolle siirtyvä hyvinvointialueiden rahoitus on 12 miljardia. Jo nyt on selvää, että tuo raha ei riitä ylläpitämään edes nykyistä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutasoa.

Hallitusrouvien tiedotustilanteessa herätti yleistä kummastusta se, että huonon taloudenpidon, energian ja elinkustannusten nousun ja historiallisen korkean inflaation syy sysättiin Venäjän niskoille.

Näin ei tietenkään ole, sillä Marinin hallitus on itse katkaissut halvan sähkön ja kaasun tuonnin Venäjältä, estänyt venäläisten turistien matkat Suomeen ja hylännyt samalla satojen miljoonien eurojen matkailutulot.

Lisäksi hallitus noudattaa orjallisesti Yhdysvaltojen, Britannian ja EU:n pakotepolitiikkaa, mikä on osoittautunut karkeaksi virheeksi ja iskee voimalla kansalaisten elintasoon.

Miten tässä Venäjän vastaisessa pakotepolitiikassa pääsi näin käymään. Venäjän työllisyysaste on vain noussut ja työttömyysaste on alle 4 prosenttia. Maan energiatulot ovat nekin nousseet ja bkt on kokenut vain lievän takapakin.

Kaikki on kääntynyt ylösalaisin. EU:n tekemien päätösten mukaan Venäjän sähköstä, öljystä ja kaasusta piti osin luopua jo vuoden loppuun mennessä. Nyt monet unionin jäsenmaat, Saksa etunenässä, vaativat Venäjältä em. energiatuotteiden viennin lisäämistä?

EU:n tekemät virhepäätökset alkoivat hyväksymällä Yhdysvaltojen vaatiman valmiin Nord Stream 2 -kaasuputken käyttökiellon. Nyt Saksa on käytännössä Nord Stream 1 – putken varassa. Suomi on samassa tilanteessa, sillä maakaasun tulo on yhden Viron putken armoilla.

EU:n ja Suomen kaasusotku on yksi syy myös historialliseen suureen sähkön hinnannousuun. Eivätkä mitkään energiayhtiöiden miljardituet ja kansalaisille luvatut Kela-eurot estä tulevia korotuksia.

Ainut toimiva keino on nyt Venäjä-pakotteiden purkaminen, diplomaattisten keskustelujen aloittaminen Venäjän turvallisuushuolien huomioonottamisesta ja Ukrainan sodan lopettaminen rauhansopimuksella.

+1
RaunoLintunen
Porvoo

Yrittäjä, Työkansan Sanomien päätoimittaja

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu