Hävittäjäkoneiden tilausvaltuudet on peruttava

Kommunistiset Nuoret (KN-KTP) osoitti mieltään lauantaina 30.1.2021 Helsingissä Kolmen Sepän aukiolla. Mielenosoitus järjestettiin uusien hävittäjäkoneiden hankintavaltuuksien perumiseksi ja sotilasliitto Naton kanssa tehtyjen sopimusten irtisanomiseksi.

Mielenosoituksessa noudatettiin koronasta johtuvia määräyksiä turvaväleistä ja osallistumisen rajoittamisesta korkeintaan 10 henkilöön. Mielenosoituksia jatketaan aina lauantaisin Helsingissä eri paikoissa.

Mielenosoituksessa pidetyssä puheessa todetaan mm:

– Sanna Marinin hallitus sanoo puolustavansa vähävaraisia ja tavallista kansaa. Siitä huolimatta Marinin hallitus on päättänyt käyttää 10 miljardia euroa uusien hävittäjien hankkimiseen. Hävittäjien käyttökustannukset tulevat olemaan noin 20-30 miljardia lisää. Samaan aikaan kun terveydestä, vanhuksilta ja köyhiltä on leikattu ovat porvaripuolueet suunnitelleet vesi kielellä uusia asehankintoja. Nyt tuota samaa kansan vastaista linjaa jatkaa Marinin mukamas “vasemmistolainen” hallitus.

– Kommunistinen työväenpuolue ja nuoret puhuvat tätä hävittäjähankintaa vastaan, koska kapitalistien omistamassa valtamediassa tai eduskunnassa ei kukaan sitä vastusta. Kaikki perussuomalaisista ja kokoomuksesta vasemmistoliittoon hyväksyvät hävittäjähankkeen. Eduskuntapuolueet ovat liikuttavan yksimielisiä siitä, että samalla kun kansa kärsii pandemiasta ja valtio velkaantuu, kymmeniä miljardeja on syydettävä hävittäjiin. Ei ihmisten koulutukseen, terveyteen, elämään – vaan sotaan ja ihmisten tappamiseen.

– Jotkut pitävät vihreää naamaria, jotkut taas kansalliskiihkon ja jotkut vasemmistolaisuuden naamaria. Mutta onko suuri hävittäjähankinta ympäristölle hyväksi? Ei varmasti ole. Entä onko miljardien tuhlaaminen aseisiin julkisten palveluiden sijasta vasemmistolaista politiikkaa? Ei varmasti ole. Eikä myöskään ole järin isänmaallista Suomen alistaminen osaksi Naton suunnitelmia ja USA:n sotilasjohdon pelinappulaksi.

RaunoLintunen
Porvoo

Yrittäjä, Työkansan Sanomien päätoimittaja

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu