Kantoa tai jakoa – työläinen sen aina tekee

Työkansan Sanomissa julkaistiin 2.10.2020 kirjoittamani pakina taakankannosta ja kapitalismista. Aihe on ajankohtainen Suomessa ja EU:ssa.

Kapitalismin kriisin vain pahetessa putkahtaa esille uusia yrityksiä siirtää  lisää taakankantoa työläisille. Tästä on esimerkkinä Metsäteollisuus ry:n röyhkeä ilmoitus luopua työehtosopimuksen tekemisestä.

Ja kaikki sen tietävät: palkkoja alaspäin, epäsäännöllisiä työaikoja, lomautuksia.

Kapitalismi on pelkkää taakankantoa

Taakankannosta on tullut viime aikoina suosittu puheenaihe. Sitä vaaditaan niin Suomessa kuin EU:ssa. Mitä enemmän kapitalismin kriisiä, sitä enemmän taakankantoa.

Nykyinen taakankanto on lopulta sama asia kuin entinen taakankanto rakennustyömaalla. Työmiehet kantoivat jänis selässään tiilet, työnaiset laastin. Menneen ajan ja tämän päivän taakankantaja on ollut aina työväestö.

Suomi on taakankannon mestarisarjaa. Siitä saatiin harjoitusta 1990-luvun alun lamassa. Työväestö ja pienyrittäjät pantiin EU-sopeutuksen taakankantajiksi. Taakka koostui jättityöttömyydestä, konkursseista ja leipäjonoista.

Toinen suuri taakankanto tapahtui reilu kymmenen vuotta sitten, kun kapitalismin finanssikriisi iski hyökynä myös Suomen rannoille, vastoin silloisen valtiovarainministeri Jyrki Kataisen todistelua. Seuraukset olivat samat kuin 1990-luvulla, eli jättityöttömyys, konkurssit ja leipäjonot. Ja taakankantajatkin samoja.

Elämme nyt kolmannen taakankannon aikaa. Finanssikriisin aiheuttaman talouden laman ja taantuman vielä jatkuessa koronavirus syventää lisää kriisiä. Taakankannon askelmerkit ovat nytkin tuttuja: jättityöttömyyttä, konkursseja, leipäjonoja.

Jotakin uutta on ilmassa

Nyt kapitalisteille ja suuryrityksille lapioidaan ennennäkemättömän paljon velkarahaa, sen lisäksi, että ne käyttävät lomautuksia ja irtisanomisia voittojensa turvaamiseksi ja kasvattamiseksi. Se on sitä rahaa, jonka taakankantajat lapsineen joutuvat maksamaan sosiaalisten panostusten leikkauksina sekä verojen ja maksujen korotuksina.

Eikä nykyinen taakankanto rajoitu enää vain Suomeen. EU on ottanut käsiinsä taakankannon ylimmän määrääjän tahtipuikon. Se haluaa maksattaa myös suomalaisilla ylivelkaantuneiden jäsenmaidensa pankkitratat.

Suomen lahja etupäässä Saksan ja Ranskan suurpankeille on peräti 3,4 miljardia euroa.

Lahjoitusta perustellaan maamme vientiteollisuuden pelastamisella. Sitä ei kuitenkaan kerrota, että Suomen viennistä vain puolet menee EU-maihin. Toinen puoli menee kaikkialle muualle. Eikö silloin tätä toista puolikastakin pitäisi myös tukea muutamalla miljardilla?

Nyt kun kapitalismista on tullut työväenluokan osalta entistäkin enemmän pelkkää taakankantoa, olisi järkevää karistaa taakka pois selästä ja siirtyä  taakattomampaan sosialismiin.

Rauno Lintunen

 

 

RaunoLintunen

Yrittäjä, Työkansan Sanomien päätoimittaja

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu