Kierrellään, kaarrellaan, venkoillaan
Valtio-omisteisen Ylen keskiviikon 15.11 päiväohjelmaan kuului kahden ”asiantuntijan” haastattelu Israelin miehitysarmeijan 7.10 alkaneesta hyökkäyksestä Palestiinan Länsirannalla ja Gazan kaistalla.
Yksi kysymyksistä oli, syyllistyykö Israelin hallinto sotarikoksiin ja kansainvälisen lain normien rikkomiseen.
Voi sitä kiertelyn, kaartelun ja venkoilun määrää. Yhtään suoraa vastausta ei tullut. Sitäkin enemmän pyöriteltiin sanoja saattaa olla, ehkä, todennäköisesti, vaikea todistaa, ei voida haastaa, ei voi sanoa, en voi kommentoida. Häpeällistä!
Samaan aikaan sadat miljoonat ihmiset kautta maailman näkevät televisioistaan reaaliajassa Israelin julman kostosodan seuraukset: puolet Gazan kaistan rakennuksista on tuhottu, lähes 12 000 palestiinalaista on tapettu ja puolitoista miljoonaa on ajettu pakolaisiksi.
**
Valtio-omisteisen Ylen ja Erkkojen Helsingin Sanomien toimittajilla on ollut keskiviikkona aikaa käydä itärajalla laskemassa polkupyöriä. Huutokauppaa odottavia pyöriä oli peräti 91. Pyörätorjunnassa on konsultoitu jo sotilasliitto Natoa.
Suomen ulkopoliittinen johto on onnistunut katkaisemaan Venäjältä tulevan raideliikenteen, estämään Venäjän rekisterissä olevien autojen tulon Suomeen, kieltänyt polkupyöriämatkailun, ja suunnittelee nyt koko itärajan sulkemista.
Päättäjiltä on ehkä jo unohtunut, että vuosina 2014–2015 Suomeen tuli länsirajan kautta noin 35 000 turvapaikanhakijaa. Olisiko syytä sulkea varotoimenpiteenä myös länsiraja?
Luulisi, että Lintunen tietää mitä eroa on itärajalla ja länsirajalla. Vihjeeksi vaikka Schengen, EU ja Nato.
Ilmoita asiaton viesti
2014-2015 emme olleet lähelläkään Natoa ja mitähän ne Dublinin ja Schengenin sopimukset sanovat siitä, mistä maasta turvapaikkaa on haettava?
Ilmoita asiaton viesti
Juuri tuo Schengenin vapaa liikkuvuus on tuhomme. Siitä on irtisanouduttava ja rajavalvonta palautettava siten, että jokainen tulija tarkastetaan. Tämä on meille elintärkeää nykyisten massavaellusten jatkuessa.
Ilmoita asiaton viesti
Aivan, nykytekniikalla passintarkastus ei enää ole haitta kun se voidaan automatisoida
Ilmoita asiaton viesti
Aika automaattinen täytyy tosiaan olla, jos Haaparantaan voi ajella ilman haittaa passintarkastuksesta…
Ilmoita asiaton viesti
se on nykyjärjestelmä, mutta Schengen -sopimus sallii tarvittaessa myös sisärajatarkastukset ja silloin passintarkastusautomaatti olisi joustava järjestely.
Ilmoita asiaton viesti
…tai oikeastaan matkustusasiakirjan tarkastus, sillä Schengen-alueella pystyy liikkumaan ”pelkän” henkilökortin voimallakin.
Ilmoita asiaton viesti
Israel tekee tunnetusti minkä osaa.
Ilmoita asiaton viesti
”Pyörätorjunnassa on konsultoitu jo sotilasliitto Natoa.”
– Juuri tulleen tiedon mukaan Naton maavoimien esikunnasta on suositeltu ripottelemaan nastoja tielle, ja järeämpänä keinona heittelemään kapuloita rattaisiin.
Ilmoita asiaton viesti
Sekä ”kenraali Talvi” on vaikeuttanut 🇷🇺 masinoimien 🚴 joukkojen ”marssia” kesärenkailla kohti 🇫🇮.
😅😅😅👍
Ilmoita asiaton viesti
Länsirajan turvapaikanhakijat kun eivät ole minkään valtion masinoimia, Lintunen.
Ilmoita asiaton viesti
Kumpi on mielestäsi parempi 2015-2016 masinoituja tuli ehkä 1000-2000 vai masinoimattomia 34000-35000.
Ilmoita asiaton viesti
”Länsirajan turvapaikanhakijat kun eivät ole minkään valtion masinoimia,”
Uskaltaisin väittää toisin. Kun Schengenin ja Dublinin sopimukset edellyttävät, että turvapaikkaa on haettava ensimmäisestä turvallisesta maasta, niin meiltä turvapaikkaa hakeneet ovat tulleet useiden turvallisten maiden läpi ja ovat näin useiden valtioiden masinoimia. Meidän maan viranomaisten tehtävä olisi ollut palauttaa nämä kaikki Ruotsin kautta tulleet turvapaikanhakijat takaisin Ruotsiin.
Mutta eihän meidän maan viranomaiset kykene tekemään työtään, siihen mihin he kykenevät, ovat lähinnä omien kansalaisten mielivaltaiseen sortoon.
Ilmoita asiaton viesti
Lintusella on hyviä ajatuksia. Hesarin ja ylen jutut nyt ovat mitä ovat painotuksiltaan. Se oiva ajatus oli kaikkien rajojen sulkeminen elätettäviksi tulevilta ja etukäteen lupia hakemattomat. Se on Suomen tulevaisuuden kannalta oleellisin päätös.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009993660.html
Ilmoita asiaton viesti