Minkä maan kautta?

Maahanmuuttoviraston arvio turvapaikanhakijoista: Hakemuksia on jätetty vuoden 2023 aikana keskimäärin 400 hakemusta viikossa. Ennakointiverkoston päivitetyn arvion mukaan Suomeen saapuu 20 000–25 000 tilapäisen suojelun hakijaa vuonna 2023. Vuonna 2024 hakijoita oletetaan saapuvan 10 000–15 000 henkilöä.

Tästä herää kysymyksiä. Minkä maan kautta turvapaikanhakijat tulevat Suomeen, kun itäraja on suljettu? Mikä maa järjestää ja auttaa turvapaikanhakijoiden saapumista Suomeen? Miksi yhden maan turvapaikanhakijat hyväksytään, mutta toisen ei?

Tänä vuonna eteläisen Euroopan maihin on jo tullut Välimeren yli lähes 200 000 ihmistä. Tuhannet ovat hukkuneet mereen.

EU-maat ovat tehneet kaikkensa, ihmisoikeuksia rikkoen, estääkseen pakolaisten rantautumisen ja siirtymisen haluamaansa maahan. Nyt Suomen poliittinen johto on ankkuroinut itsensä tuohon kansainvälisten pakolaissopimusten rikkojien joukkoon.

Suomen poliittinen johto on tuhonnut muutamassa vuodessa sen vuosikymmeniä jatkuneen rauhan ja vakauden ajan, jolla presidentit Paasikivi ja Kekkonen pelastivat Suomen ja suomalaiset jatkamaan normaalia elämäänsä.

Tämän päivän nuorilla on edessään paljon pahempaa kuin vain velkojen maksaminen.

RaunoLintunen
Porvoo

Yrittäjä, Työkansan Sanomien päätoimittaja

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu