Pakotepolitiikan seuraus – kansa köyhtyy, talous taantuu

Länsimaiden määräämien Venäjäpakotteiden seuraukset alkavat tuntua kovina iskuina EU-maiden kansalaisten elämässä. Suomen tilanne ei poikkea eurooppalaisesta kehityksestä, jonka yksi seuraus on talouden taantuma.

EU:n päätös lopettaa venäläisen energian tuonti unionin jäsenmaihin oli tietenkin suuri virhe. Sitä seurannut pakotepolitiikka on sinetöinyt Euroopan maiden taantuman ja kansojen köyhtymisen.

Inflaatio on nyt Suomessa historiallisen korkeissa prosenteissa. Uudet tilastot ennustavat joulukuun lopun inflaatioksi 10 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.

Hintojen nousu johtuu ennen muuta sähkön, polttoaineiden ja ruoan rajusta kallistumisesta. Jopa kymmenien prosenttien hintojen korotukset kurittavat kovalla kädellä pienituloisia perheitä, työttömiä ja eläkeläisiä.

Marinin viisikkohallituksen toteuttama ja eduskunnan sallima porvaripolitiikka, jossa asevarustelu on asetettu etusijalle, on suuri syyllinen köyhyyden lisääntymiseen ja epätasa-arvon kasvuun.

Väärä suunta paljastuu juuri julkistetuista uusista tilastoista.

Kaikki asiantuntijat ennustavat ensi talveksi Suomeen talouden taantumaa. Se johtaa vääjäämättä työpaikoilla lomautuksiin ja irtisanomisiin. Työttömyyden kasvu on jo ovella.

Pakotepolitiikka on aiheuttanut Suomen valtiolle ja kansalle jo miljardien eurojen menetykset. Siitä on syytä luopua ennen kuin vauriot johtavat väkivaltaisuuksiin.

RaunoLintunen
Porvoo

Yrittäjä, Työkansan Sanomien päätoimittaja

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu