Porvarimedia vaikeni työttömyyden valtavasta kasvusta

Eilen 24.6. julkistetut toukokuun työttömyysluvut ovat järkyttävää luettavaa. Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) työllisyyskatsauksesta käy ilmi, että Suomessa oli kuun lopussa laajan työttömyyden luvuilla noin 600 000 työtöntä ja työttömyysaste yli 20 prosenttia.

Laajan työttömyyden luku saadaan vähentämällä työnhakijoista (768 600) työssä olevat (186 300). Näin työttömien määrä on 582 300. Kun tähän lisätään osa-aikaisesti lomautetut, joita ei ole huomioitu ministeriön työllisyyskatsauksessa, nousee työttömien määrä em. kuuteensataantuhanteen.

Seurasin mielenkiinnolla porvarimedian reagointia päivän tärkeimpään uutiseen. Hiljaisuus oli hyytävää. Ylen uutisoi vain kerran työttömyysluvuista. MTV oli hiljaa, jos sallitaan ilmaisu, kuin kusi sukassa.

Ylellä kerrottiin Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta, jonka mukaan työttömiä oli toukokuussa 295 000. Lisäystä vuoden takaisesta ”vain” 46 000. Työllisyysasteen ”trendiluvuksi” kerrottiin 72,6 prosenttia  ja työttömyysasteen 6, 8 prosenttia.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan elämme lähes normaaliaikoja. Ikään kuin kevään aikana ei olisi tapahtunut mitään poikkeavaa! Häpeällistä, sanon minä.

TEMin mukaan toukokuun lopussa oli työttömänä 432 700 työntekijää ja työttömyysaste oli 16,5 prosenttia. Työttömyyskassojen ansiopäivärahan ja Kelan työttömyysturvan saajia oli suunnilleen saman verran. Mutta kuten alussa totesin ministeriönkään luvut evät kerro koko totuutta työttömien määrästä.

Vuoden takaiseen verrattuna työttömien määrä on lähes kaksinkertaistunut. Tämän karun totuuden peittämiseksi Helsingin Sanomat julkisti päivää aikaisemmin 23.6. tilaustyönsä, jossa pyydettiin Työ- ja elinkeinoministeriöltä työttömyyslukuja ilman lomautettuja?

Kohta  joku muu porvarimediasta seuraa perästä ja pyytää ministeriöltä työttömyyslukua, mistä on poistettu lomautettujen lisäksi pitkäaikaistyöttömät ja alle 30-vuotiaat. Näin Suomi on saavuttanut täystyöllisyyden ja työttömyysturva voidaankin poistaa.

 

 

 

RaunoLintunen

Yrittäjä, Työkansan Sanomien päätoimittaja

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu