Postilaisten työtaistelu on vietävä voittoon asti!

Postin työntekijät ovat pitkin syksyä joutuneet taistelemaan Postin palkanalennusyrityksiä ja muita työehtojen heikennyksiä vastaan. Marraskuun 11. alkanut postilaisten lakko on kaikkien työntekijöiden yhteinen taistelu työehtoshoppailua leviämistä vastaan.

Postilaisten taistelu on nyt saanut tuekseen monien ammattiliittojen päätökset tukilakoista. Ne on tarvittaessa toteutettava ja niitä lisättävä.

Kapitalistien EK ja siihen kuuluvat työnantajaliitot saivat kolme vuotta sitten solmitusta kiky-sopimuksesta lisävoimaa palkka- ja työehtojen heikentämishankkeissaan. Kikyn hyväksyttämisen takana olivat EK, SAK:n ja muiden keskusjärjestöjen huippujohto ja Sipilän oikeistohallitus.

Nyt postilaisia yritetään nujertaa valtionyhtiö Postin, työnantajaliitto Paltan ja Rinteen ”vasemmistohallituksen” omistajaohjauksen voimin. Mikään ei ole muuttunut kiky-menettelystä. Eikä muutosta ole siinäkään, että valtioyhtiö on pantu kärkeen, kun työväestön oikeuksia vastaan hyökätään.

Kommunistinen työväenpuolue (Ktp) on tukenut voimakkaasti etujaan puolustavaa työväestöä. Niin nytkin postilaisia.

Tuemme Postin työläisten lakkotaistelua!

”Työläisten toiminta puolustaa lakolla palkka- ja työehtosopimuksia valtion omistamassa Postissa saa puolueeltamme kaiken tuen. Samalla tuomitsemme työnantajan toiminnan siirtää työntekijät toisen työehtosopimuksen alaisuuteen, mikä alentaisi työntekijöiden palkkoja ja muita työehtoja.

Hyvät työntekijät!

Oikeutetulla lakkotaistelulla puolustatte itseänne ja samalla koko järjestäytynyttä ammattiyhdistysliikettä. Solidaarisuudessa on se voima, jolla lakkonne viedään voittoon.

Vahvuutta, yhtenäisyyttä, periksiantamattomuutta, niin voitto on varma!

Poliittisen työväenliikkeen taisteluterveisin!

Mikko Vartiainen, puheenjohtaja

Kommunistinen Työväenpuolue

RaunoLintunen

Yrittäjä, Työkansan Sanomien päätoimittaja

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu