Pyhäinpäivän merkeissä – muistetaan tapettuja palestiinalaisia

(UTT 5.11.2023) PALESTIINA/Gaza – Palestiinan terveysministeriö ilmoitti lauantaina 4.11 Israelin miehitysarmeijan Gazan kaistalle tekemän hyökkäyksen aikana kuolleiden palestiinalaisten määrän nousseen 9 500:aan. Kuolonuhrien joukossa on 3 900 lasta ja 2 500 naista.

Miehitysjoukot tekivät viimeisten 24 tunnin aikana 10 joukkomurhaa. Niissä kuoli 231 palestiinalaista.

Ministeriö kertoi, että 2 200 ihmistä on edelleen kateissa, heistä on lapsia 1 250. Kadoksissa olevat ovat edelleen raunioiden alla.

Gazan terveysviranomaiset kertoivat lauantaina, että ainakin 15 ihmistä kuoli Israelin pommitettua YK:n koulua Gazan kaistalla, jossa tuhannet siirtymään joutuneet palestiinalaiset olivat suojassa.

”Israelin miehitysjoukkojen tänä aamuna tekemä Al Fakhouran koulun joukkomurha vaati 15 kuollutta ja 70 haavoittunutta”, viranomaiset ja koulua johtava YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestö UNWRA raportoivat.

Tässä alla on Työkansan Sanomissa julkaistu pääkirjoitus, jonka kirjoitin viime sunnuntaina.

Palestiinalaisten kansanmurha on hirvittävä sotarikos

Maailman kansat ja YK alajärjestöineen seuraavat kauhistuneina Israelin sionistihallinnon ja miehitysarmeijan tekemää palestiinalaisten kansanmurhaa. Tätä kirjoitettaessa pelkästään Gazan kaistalla on tapettu lähes 9 000 palestiinalaista, heistä yli puolet lapsia, ja noin 20 000 on haavoittunut.

Nykyinen humanitaarinen tilanne Gazan kaistalla, jota Israel on piirittänyt ja pommittanut 7. lokakuuta lähtien, ”on katastrofaalinen epäonnistuminen, jota maailma ei voi sietää”, sanoi Punaisen Ristin kansainvälisen komitean puheenjohtaja.

Palestiinan alueiden, Länsiranta ja Gazan kaista, ryöstäminen ja miehitys on jatkunut jo vuosikymmenien ajan. YK:n päätökset, YK:n alajärjestöjen vaatimukset ja kansainväliset lait on Israelin sionistihallinnon toimesta jätetty huomioitta tai hylätty.

Siksi ei ole mikään ihme tai yllätys, että palestiinalaiset eivät ole enää nähneet Länsirannan miehityksen ja Gazan kaistan saarron vastustamiseksi muuta kuin aseellisen vastarinnan.

Palestiina julistautui itsenäiseksi vuonna 1988. Sillä on virallinen asema YK:ssa, ja 140 YK:n jäsenmaata on tunnustanut Palestiinan valtiollisen aseman. Suomi ei ole tunnustaneiden maiden joukossa.

Suomen nykyisen oikeistolainen ulkopoliittisen johto on päätöksillään siirtänyt maatamme yhä kauemmas Palestiinasta ja palestiinalaisten hädästä. Tästä todistaa viime viikolla pidetty YK:n yleiskokouksen istunto, missä äänestettiin humanitaarista tulitauosta Gazan kaistalle.

Tulitauon puolesta äänesti 120 YK:n jäsenvaltiota, vain 14 äänesti vastaan, tyhjää äänestäneitä oli 45. Suomi oli yksi tyhjää äänestäneitä. Se oli ääni Palestiinan miehityksen ja Gazan kaistan palestiinalaisten hirvittävän tappamisen puolesta.

Pääkirjoitus – Työkansan Sanomat 12/2023

RaunoLintunen
Porvoo

Yrittäjä, Työkansan Sanomien päätoimittaja

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu