Suomen valtio ja kansa vastuuttoman pelaamisen kynsissä

Eduskuntapuolueet, hallitus ja maan ulkopoliittinen johto ovat menettäneet harkintakykynsä ja pelaavat pelejä, joita eivät enää hallitse. Tätä on jatkunut jo vuosia, mutta vuodet 2021 ja 2022 ovat paljastaneet valtavat virheet talouden ja ulkopolitiikan hoidossa.

Valtion talouden virheet juontavat vuosikymmenien taakse, aina kokoomusjohtoisesta Holkerin hallituksesta alkaen, kun valtionyhtiöitä on yksityistetty, viety pörssiin keinottelun kohteiksi ja myyty ulkomaisiin käsiin. Esimerkkeinä mainittakoon Neste, Fortum, Rautaruukki ja Kemira.

Pohjakosketus nähtiin torstaina 25.8., kun vielä valtion enemmistöomisteinen Fortum kertoi maailmanmitassakin valtavasta lähes 12 miljardin euron tappiosta tämän vuoden ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Vaikka valtio onnistuu vielä ottamaan Fortumin pelastamiseksi lisävelkaa, kansa ei sitä enää kestä.

Toinen pohjakosketus liittyy Nato-hakemuksen jättämiseen ja Venäjän vastaiseen pakotepolitiikkaan.

Vaikka Nato-huuma saatiin pieniin ja rajattuihin kyselytutkimuksiin vetoamalla ja porvarimedian vyörytyksellä näyttämään ”koko kansan hankkeelta”, ei se sitä tietenkään ole. Siksi Nato-hakemus ja mahdollinen sotilasliiton jäsenyys eivät tule kestämään historian tuomiota.

Yhdysvaltojen, Britannian ja EU:n harkitsemattomaan pakotepolitiikkaan liittyminen on aiheuttanut valtiolle, yrityksille ja kotitalouksille mittavia menetyksiä. Sähkön, polttoaineiden ja elintarvikkeiden hintojen nopea kallistuminen ja historiallisen suuri inflaatio ovat itse aiheutettuja. Ja pahin on vielä edessä, sillä euroalueen inflaatioksi on ennustettu jopa 20 prosenttia.

Tässä vakavassa talouden tilanteessa on lisätty asevarustelua 10 miljardin euron hävittäjäkaupalla, miljardien sotalaivahankinnoilla, satojen miljoonien ohjusostoilla ja Ukrainan aseistamisella. Suunnitelmissa on vielä lisätä ensi vuonna armeijan menoja miljardilla, yli 6 miljardiin euroon.

Nyt ”ei ole rahaa” hoitajien palkkaohjelmaan ja lakiin perustuvaan vanhushoivan hoitajamitoituksen toteuttamiseen. Ja ensi vuoden alussa aloittavilta ”hyvinvointialueilta” puuttuu 1–4 miljardia euroa sote-lakien läpiviemiseksi.

Ei hyvältä näytä, kansan silmin katsottuna.

RaunoLintunen
Porvoo

Yrittäjä, Työkansan Sanomien päätoimittaja

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu