Työvoimapula on keinottelun sekä äkkinäisten lomautusten ja irtisanomisten seuraus

Työ- ja elinkeinoministeriön elokuun työllisyyskatsauksen mukaan joukkotyöttömyys on jäänyt pysyväksi. Elokuun lopussa oli laajan työttömyyden joukoissa 416 000 työtöntä. Työttömyys kurittaa eniten nuoria ja ikääntyviä.

Kokoaikaisesti lomautettuja oli edelleen 25 000. Osa-aikaisesti lomautettuja on heitäkin kymmeniä tuhansia. Pitkäaikaistyöttömyys kasvoi edelleen ja yli vuoden työttömänä olleita oli 112 000.

Uusimpien julkistettujen tietojen mukaan työttömyyskassojen ansiopäivärahaa ja Kelan päivärahaa sai yhteensä 336 000 työtöntä.

Tilastokeskuksen samaan aikaan julkistama työvoimatutkimus on hilpeää luettavaa. Sen mukaan työttömiä oli elokuun lopussa 179 000. Ei siis puoltakaan todellisesta työttömien määrästä ja 157 000 vähemmän mitä on työttömyyspäivärahojen saajia.

Työttömyysasteeksi ilmoitettiin 6,5 %, työllisyysasteeksi 72,8 %. Molemmat poliittisesti sopivia trimmattuja trendilukuja.

Porvarimedia on ilakoinut, etunenässä valtion Yle, elokuussa olleen 155 000 avointa työpaikkaa. Sitä ei kuitenkaan kerrota, että niistä poistui eri syistä 80 000. Elokuun lopussa oli 75 000 avointa työpaikkaa, ja sitä on verrattava oikean kuvan saamiseksi saman ajankohdan 416 000 työttömään.

 

 

+5
RaunoLintunen
Porvoo

Yrittäjä, Työkansan Sanomien päätoimittaja

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu