Venäjän öljynvienti kasvaa ja Urals-laadun hinta nousee
Venäjän öljynvienti nousi kuluvan vuoden maaliskuussa korkeimmalle tasolle sitten vuoden 2020. Lännen Venäjän talouden romauttamiseksi määräämät pakotteet ovat selvästi epäonnistuneet. Asiasta kertoi Kansainvälinen energiajärjestö IEA.
IEA:n mukaan venäläistä raakaöljyä meni maaliskuussa aiempaa enemmän Intiaan kuin Kiinaan.
EU:n, G7-maiden ja Australian määräämä venäläisen raakaöljyn hintakatto on sekin epäonnistunut. Hintakatoksi sovittiin 60 USD/barreli, mutta hinta oli lauantaina 15.4 lähes 70 USD/barreli.
Toinen merkittävä huomio on läntisen Brent-laadun ja venäläisen Urals-laadun hintaeron kaventuminen. Kun hinta oli ennen Ukrainan konfliktia Brent-laadun eduksi noin 30 dollaria, oli ero lauantaina 15.4 enää 20 dollaria.
Kirjoitin tämän uutisen vastineeksi länsimedian propagandalle.
Kiitos, äsken jo mietin kuinka saisi unenpäästä kiinni, nyt saa, aivan mahtavat naurut, kiitos siitä ”yrittäjä joka on kommunistien puolella”…ja Venäjää kannustaa mikä on imperialistinen roistomaa, jota johtaa diktaattori.
Joku kerta olisi aivan mahtavaa saada haastattelu tälläisestä tyypistä, mikään ei täsmää agendassa ja kannattamisessa…
Ilmoita asiaton viesti
Räder müssen rollen für den Sieg
https://de.wikipedia.org/wiki/Datei:Opening_of_the_%27Lunde-Bahn%27_in_Farsund,_Norway,_on_19_April_1943_(03).jpg
X
Ilmoita asiaton viesti
Myönnän, että olet oikeassa. Mahtaisitko vastineeksi voida vastata kysymykseen: Onko se mielestäsi hyvä asia?
Ilmoita asiaton viesti
Luuletko Lintunen aikuisten oikeesti, että Venäjän öljyn suurimmat ostajat Intia ja Kiina maksavat Uralsista liki 70 taalaa tynnyriltä? Lisäksi hintaa rasittavat lähtöpaikasta riippuen rahtikulut, joten Kremlin saama nettohinta vaihtelee. Ja öljynvienti kasvaa kun Venäjä yrittää paikata hintaa määrällä:)
Venäjä kääri öljynviennillä maaliskuussa hieman helmikuuta paremmat tuotot. Vuodentakaisesta pakotteet ovat kuitenkin leikanneet tuloja reilut 43 prosenttia.
Venäjän öljynvienti oli maaliskuussa suurimmillaan sitten huhtikuun 2020, kertoo Kansainvälinen energiajärjestö IEA. Keskimäärin Venäjä vei 8,1 miljoonaa barrelia öljyä päivässä. Aiheesta uutisoi muun muassa Bloomberg.
EU:n, G7-maiden ja Australian venäläisöljylle asettama hintakatto on kuitenkin iskenyt viennin kannattavuuteen. IEA:n mukaan Venäjän öljynviennin tuotto oli viime kuussa noin 12,7 miljardia dollaria, kun vuosi sitten maaliskuussa se oli 22,7 miljardia dollaria.
Venäläisen raakaöljyn myyntihinnan painotettu keskiarvo oli IEA:n laskelmien mukaan 50,67 dollaria barrelilta, noin kaksi dollaria vähemmän kuin helmikuussa.
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/venajan-oljynviennin-tulot-romahtivat-yli-40prosenttia-opec-haastaa-nyt-hintakaton-toimivuuden/82b3ec35-6dcc-4bdd-a627-8f4d6e417276
Russia Oil Cap Works as Planned With Flows Up, Revenue Down
Sanctions on Russia appear to be working as intended, with oil exports in March the highest since Covid yet revenue down by nearly half from a year earlier, data from the International Energy Agency show.
https://www.bloomberg.com/news/articles/2023-04-14/russia-sanctions-work-as-designed-with-oil-flow-up-revenue-down?srnd=premium-europe
– Kirjoitin tästä uutisesta vastineeksi Lintusen haavemaailmalle.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri nyt Urals -laadun hinta barrelilta on 67 euroa.
Brent laatu maksaa 88 euroa.
Vuodentakaisesta arvostaan brent on tippunut noin 22 prosenttia. Ja urals on – yllättäen – noussut niin, että hinta on sama kuin vuosi sitten.
Lähteet eli tilastot
https://tradingeconomics.com/commodity/urals-oil
https://www.nordnet.fi/markkinakatsaus/indikaattori/oil
Ilmoita asiaton viesti
”Ja urals on – yllättäen – noussut niin, että hinta on sama kuin vuosi sitten.”
Tuleeko yllätyksenä?: hinnasta voi tinkiä, ja tingitään.
Venäjä haki Euroopan sijaan uusia ostajia, mutta välimatkat kasvoivat ja niiden myötä rahti- ja vakuutuskulut.
The bans forced Russia to find alternative markets in the Middle East, and Latin America and expand supplies in Asia, yet the G-7 price caps have given these new clients the leverage to negotiate discounts. The restrictions stipulate that buyers from third countries can only access western services such as insurance and shipping only if they comply with the caps.
Suuntaa antavia hintoja:
The IEA estimates are for the so-called free-on-board, or FOB, price, which excludes shipping and insurance costs.
Urals FOB Baltic and Black Sea traded at an average $44.46 and $44 per barrel, respectively, the IEA said. Russia’s premium ESPO blend, designed for exports to Asia Pacific, traded at around $67.50 a barrel, the agency estimated.
https://www.bloomberg.com/news/articles/2023-04-14/russia-sanctions-work-as-designed-with-oil-flow-up-revenue-down?srnd=premium-europe
– Varsinkin Intialla ja Kiinalla on ostajan markkinat.
Ilmoita asiaton viesti
Parempi vaan, mitä useampi maa pääsee eroon dollari-energiakaupasta. Se olisi myös Suomi-provinssin ja koko EU:n etu.
Ilmoita asiaton viesti
Hyi Seija, kun menit kirjoituksellasi pilaamaan Raunon aurinkoisen kevätpäivän.
Ilmoita asiaton viesti
Itänaapurin ilmailuhallinto saattaa kadehtia Lintusta, jolla on Venäjälle päin molemmat jalat tukevasti ilmassa:
The number of aviation accidents is growing in Russia. Experts predict plane crashes: no one checks the quality of parts from India and Iran
Since mid-2022, the number of serious accidents in Russian aviation has skyrocketed. For example, throughout the first week of January there were incidents involving landing gear every day. The nature of the numerous breakdowns varies, but experts say they are caused by Russia’s complete unpreparedness for the sanctions and the absence of quality control of parts, which are now imported from African partners, India and other “friendly countries.” Such imported parts are not undergoing any certification.
https://theins.ru/en/news/259081
Ilmoita asiaton viesti
Tietysti kirjoitit Seija aivan totta. Käy vain sääliksi tuo Raunon sitkeä harhaisuus.
Ilmoita asiaton viesti
Lintunen takertuu oljenkorsiin vaikka kommunistinen Neuvostoliitto romahti jättäen jälkeensä valtavat velat, joista Venäjä maksoi öljytuloillaan viimeiset 2017 Bosnialle.
Entinen KGB:n eversti Putin on kansainvälisesti etsintäkuulutettu, Pohjois-Koreassa nähdään nälkää ja Kiina onkin markkinatalous.
Lintusen oma puolue putosi puoluerekisteristä ja Kommunistisessa työväenpuolueessaan kaiketi pohditaan onnistuisiko 5000 kannattajakortin keräys vielä kerran. – Ei siinä mitään säälimistä ole, Lintunen vain kieltäytyy hyväksymästä todellisuutta.
Ilmoita asiaton viesti
Eihän siinä ole mitään pahaa, että on vannoutunut russofiili. Ei siinäkään sinänsä ole mitään kummallista, että on vannoutunut kommunisti.
Se on kummallista, että russofiili kommunisti puolustaa Venäjän nykyistä rusistista kleptokratiaa ja sen imperialistista sotapolitiikkaa. Nehän kuitenkin ovat jokseenkin vastakkaista kaikelle sille, mitä aito kommunisti ilmoittaa kannattavansa.
Ilmoita asiaton viesti
En ole russofiili. Kommunisti kyllä. Kirjoitin Venäjän öljynviennistä ja hinnasta uutisen IEA:n tuoreesta tiedosta. Eikö saisi?
Ilmoita asiaton viesti
Palstan ristiriitaisin tyyppi sinä ainakin olet, ja eniten myös kirjoitat Venäjän kantoja tukevia kirjoituksia, jatkuvalla syötöllä.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoitan asiallisella tavalla blogia ja uutisia. Ne ovat aina totta, eivätkä sisällä länsipropagandaa.
Länsipropaganda on Venäjä-vastaista. Se oli sitä myös Neuvostoliiton aikana, mutta ei yhtä röyhkeää.
Ukrainan sodan syy on ohitettu. Jokainen asioita seuraava kyllä tietää. että Ukrainassa alkoi 2014 Kiovan vallankaappauksen jälkeen sisällissota. Nyt jatketaan isommilla panoksilla.
Venäjä-pakotteet ovat iskeneet Suomeen ja kaikkiin länsimaihin. Siitäkin vaietaan tehokkaasti. Kyse on lännen porvariston ja eliitin päätöksistä. Eivät ne ole taivaasta tipahtaneita.
Ilmoita asiaton viesti
”Kirjoitan asiallisella tavalla blogia ja uutisia. Ne ovat aina totta, eivätkä sisällä länsipropagandaa.”
Korjaa siinä tapauksessa tämä:
”Toinen merkittävä huomio on läntisen Brent-laadun ja venäläisen Urals-laadun hintaeron kaventuminen. Kun hinta oli ennen Ukrainan konfliktia Brent-laadun eduksi noin 30 dollaria, oli ero lauantaina 15.4 enää 20 dollaria.”
= Kts. #3879401:
Miten niin hintaero ennen konfliktia olisi ollut 30 USD?
Ennen hyökkäystä hintaero oli noin 2-3 USD. 30 dollarin hintaero saavutettiin huhtikuussa. Nyt hintaero on hiukan supistunut, mutta niin on öljyn hintakin.
https://www.statista.com/statistics/1298092/urals-brent-price-difference-daily/
Ilmoita asiaton viesti
Blogisti: ”En ole russofiili. Kommunisti kyllä.”
– Siis et ole russofiili, vaikka puolustat kaikessa Venäjää?
– Siis olet kommunisti, joka puolustaa kaikessa Venäjää, joka ei ole kommunistinen, vaan riistokapitalistinen valtioksi tekeytynyt mafia?
Just.
Ilmoita asiaton viesti
Miten niin hintaero ennen konfliktia olisi ollut 30 USD?
Ennen hyökkäystä hintaero oli noin 2-3 USD. 30 dollarin hintaero saavutettiin huhtikuussa. Nyt hintaero on hiukan supistunut, mutta niin on öljyn hintakin.
https://www.statista.com/statistics/1298092/urals-brent-price-difference-daily/
Ilmoita asiaton viesti
Moni on varmaankin miettinyt miksi yleensä vasemmisto on Putinin puolella.
Sehän johtuu siitä kun molemmilla pääasia on toiselta pois ottaminen.
Osataan ottaa ja otetaan vain toisen valmiiksi tienatut rahat ja omaisuus, se miten hyvinvointia tehdään on täysin tuntematon käsite.
Ilmoita asiaton viesti
”Yleensä vasemmisto on Putinin puolella”. Tuskinpa tuollaista moni on miettinyt, sillä ei tuosta ole havaintoa.
Ilmoita asiaton viesti
” PRESIDENTTI Halosta on kritisoitu läheisestä suhteestaan Putiniin. Halonen piti Putinin kanssa tiiviisti yhteyttä. Hän tapasi Putinia vuosittain ollessaan presidentin virassa vuosina 2000–2012.’” – IS
Sossu on sossu, aina ja iankaiken.
Amen.
Ilmoita asiaton viesti
Hohhoijaa. Trumpia, Orbánia ym. oikeistopoliitikkoja on kritisoitu läheisestä suhteestaan Putiniin. Miettikäämme siis, miksi oikeisto on yleensä Putinin puolella.
Ilmoita asiaton viesti
Vastasin kommenttiisi. Unohdin Tuomiojan ja Lipposen. Sori.
MOT
Ilmoita asiaton viesti
Unohdin Berlusconin jne. Tuomioja äänesti Naton puolesta.
Höpöhöpösi ei muutu fiksummaksi, vaikka kuinka lisäisit Aamen plottis ja MOT.
Ilmoita asiaton viesti
Maalitolppien siirtelyä.
Puhuit vasemmistosta. Sieltä niitä Putin kafruja on löytynyt. No can do 👏👏
Ilmoita asiaton viesti
Halosella oli läheinen suhde Putiniin, mutta niin oli Niinistölläkin vuoden 2021 loppupuolelle saakka. No se lienee ainakin varmaa että Suomen seuraavalla presidentillä, olipa kuka tahansa, ei tuollaista suhdetta ole.
Ilmoita asiaton viesti
Eikös ole tapana, että Moskova neuvoo kenestä on äänestettävä seuraava presidentti? Vai onko käytäntö muuttunut?
Ilmoita asiaton viesti
Vuonna 1962 noottikriisin myötä ja 1974, jolloin Kekkosen toimikautta jatkettiin ilman vaaleja kävi juuri näin. Muulloin sentään suomalaisillakin on ollut sanansa sanottavana pressaa valittaessa. Nyt natojäsenyyden myötä tuo maamme mainetta lännessä mustannut ”suomettuminen” on jäänyt historiaan ainakin Suomen osalta. Unkarista en tiedä.
Ilmoita asiaton viesti
Kokoomus se aikoinaan ylpeili sillä, että Putinin puolue Yhtenäinen Venäjä on heidän sisarpuolue.
Ilmoita asiaton viesti
Olet tainnut lukea Demokraattia, Arhinmäkihän siinä niin kirjoitti.
https://demokraatti.fi/putinin-puolue-on-ollut-suomen-kokoomuksen-veljespuolue/
Ja sitten Li Andersson, mikä kaiketi viimeisimmäksi oiottiin:
Väite kokoomuksen ja Vladimir Putinin Yhtenäisen Venäjän veljespuolue-suhteesta toistuu usein politiikassa. Se on myös kumottu useasti.
Todellisuudessa kokoomus määrittelee sisar- tai veljespuolueikseen puolueita, joiden kanssa sillä on yhteisiä ohjelmallisia tavoitteita ja ideologiaa ja jotka kuuluvat International Democrat Unioniin IDU:iin. Yhtenäinen Venäjä ei kuulu.
Kokoomukselle lähimpiä saattavat olla esimerkiksi Ruotsin moderaatit ja Norjan Höyre. Puolueveljiä kokoomuksella on myös Euroopan EPP:ssa, johon Putinin puolue ei kuulu.
https://www.verkkouutiset.fi/a/li-anderssonilta-vaite-vladimir-putinista-ja-kokoomuksesta-hopohopo-50572/#d39a25cd
Ilmoita asiaton viesti
’ Niin kylmä ei tulekaan, että sossu laittaisi kädet omaan taskuun. ’
– Vanha poliittinen, totuuteen nojava hokema . :).
Ilmoita asiaton viesti
Sinun mielestäsi siis tasa-arvoista hyvinvointiyhteiskuntaa kehitetään esim. Fortumin malliin jakamalla kansalta rosvottuja rahoja satoja tuhansia bonuksena yhdelle töppöileelle johtajalle.
Ilmoita asiaton viesti
No sitten on kaikki Venäjällä parhain päin. Voitko Rauno toimittaa lisää hyviä uutisia Venäjältä?
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoitin lännen pakotteiden epäonnistumisesta. Se on huono uutinen myös Suomessa. Ihmiset joutuvat nyt maksamaan kaiken reaalipalkkojen alenemisena ja hintojen nousuna.
Ilmoita asiaton viesti
”Kirjoitin lännen pakotteiden epäonnistumisesta.”
Lintunen, niitä päivän hintoja on ihan turhaa tuijotella, tiedossa kun ei ole sekään millä hinnoilla ja kuinka pitkälle ajanjaksolle mm. Intia ja Kiina ovat tehneet sopimuksia.
Ja Putinilla on muitakin murheita
The chips are down: Putin scrambles for high-tech parts as his arsenal goes up in smoke
It’s the microchips that look set to get Vladimir Putin in the end. Six months into its invasion of Ukraine, Russia is being throttled by a severe technology deficit inflicted by sanctions.
Having fired off (or lost in combat) way more of their missile firepower than they originally anticipated, Moscow’s soldiers are now increasingly relying on ancient stocks of primitive Soviet-era munitions while Western-armed Ukrainian forces are battling to turn the tide in a southern counteroffensive with pinpoint strikes on munition dumps and key infrastructure such as bridges.
https://www.politico.eu/article/the-chips-are-down-russia-hunts-western-parts-to-run-its-war-machines/
Ja Venäjä joutuu haalimaan länsimaisia komponentteja ympäri maailmaa.
Ilmoita asiaton viesti
Olemme tottuneet huonoihin uutisiin taloudessa.
Pääasia lienee että Venäjän kansa jotenkin selviää Venäjän sotataloudessa.
Ilmoita asiaton viesti
No, keskustelu alkoi öljyn hinnan määrittelystä. Tänään siis brent -hinta on 88,5 euroa ja Urals 0n 67 euroa.
Venäjän budjetin riittävyydestä en tiedä, mutta takavuosina sanktioiden alkaessa arvioitiin, että ongelmia ei tule 40 dollarin hinnalla vastaan. Ja todella suuret vaikeudet koittavat vasta kun hinta on noin 20 dollaria tai alle barrelilta.
Ilmoita asiaton viesti
Tuota noin, Venäjän budjetti on laskettu 70 dollarin öljynhinnalle.
The Kremlin relies on oil and gas revenues to finance its “special operation” in Ukraine.
The Kremlin is eyeing a 2% GDP budget deficit for this year, with the Finance Ministry predicting a 23% drop in oil and gas revenues for the full year. The Ministry’s price for February crude was $49.56, with March set at $47.85. This is down from March 2022, when Urals crude prices were set at $88.95, according to Reuters.
https://oilprice.com/Latest-Energy-News/World-News/Russian-Urals-Breaks-Past-60-Price-Cap-Thanks-To-OPEC.html
Ilmoita asiaton viesti
Venäjältä tulee kuulemma pelkästään propagandaa.
Venäjän valtiontalouden romahdusta on odotettu ainakin vuodesta 2014. Hyvinhän tuo on kulkenut, jos verrataan Suomen vastaavaan tilanteeseen.
Mitä jos katsottaisiin tässäkin todellista selviytymistä? Ja luotettaisiin ainoastaan siihen mitä nähdään?
Rahaa riittää sotimiseen. Sanktioiden vaikutusta on odotettu jo noin 9 vuotta. Venäjä tahtotilaan ei ole ollut sanottavaa vaikutusta.
– kansakunta on kait ryhmittymässä nyt vasta sotaa käyväksi kansakunnaksi, joka aidosti kokee olevansa nyt Länsiuhan kohteena.
Minua itseäni mietityttää eniten seuraavat kaksi asiaa.
– Meidän tiedotus korosta Venäjän armeijan voimakkuutta. Ja sen iskukykyä. Nyt näyttää onnettomalta. Uudet aseet puuttuvat. Ja sotivat sadan vuoden takaisin opein.
Onko siis niin että a) olimme oman sisäisen propagandan kohteena mitä tulee Venäjän armeijan huippukuntoon vai b) jos tuolloinen tiedotuksemme ei ollut harhautettavissa niin missä ja miksi ne kehittyneimmät aseet ovat käyttämättä?
– Jos Venäjä on niin vaaraton kuin näyttää tai paremminkin puhutaan, niin miksi pidetään niin suuri huoli Lännessä ettei vaan tapahdu konfrontaatiota?
Ilmoita asiaton viesti
”Onko siis niin että a) olimme oman sisäisen propagandan kohteena mitä tulee Venäjän armeijan huippukuntoon…”
Käsittääkseni koulutus on perustunut vanhoihin käytäntöihin ja taistelutilanteessa pysähdytään odottamaan käskyjä ylemmältä taholta.
”…vai b) jos tuolloinen tiedotuksemme ei ollut harhautettavissa niin missä ja miksi ne kehittyneimmät aseet ovat käyttämättä?”
En ole oikea henkilö vastaamaan tähänkään, mutta ensisijaiseksi syyksi olettaisin korruption – mm. Punaisen torin paraatit antoivat ymmärtää että kehittyneimpiä aseita oli, ja Venäjän johtokin taisi luulla että riittävästi.
”– Jos Venäjä on niin vaaraton kuin näyttää tai paremminkin puhutaan, niin miksi pidetään niin suuri huoli Lännessä ettei vaan tapahdu konfrontaatiota?”
Ydinaseillahan Kreml uhkailee.
PS.
Tällaisia uutisia oli ennen Ukrainan sotaa, minne ne rahat ja kalusto katosivat?
8.4.2016: Tällaista sotakonetta Venäjä rakentaa – puolustusmenot lähes 60 miljardia euroa
Venäjän puolustusmenot olivat viime vuonna maailman neljänneksi suurimmat eli lähes 60 miljardia euroa. Kasvua oli edellisvuoteen 7,5 prosenttia. Venäjä rakentaa voimakasta sotakonetta.
Venäjän sotilaskapasiteetin kasvattamisen perustana on viime vuosikymmenen vaihteessa viitoitettu erittäin kunnianhimoinen Valtiollinen varustautumisohjelma, eli GPV 2020. Sen perusidea on uudistaa 70 prosenttia asevoimien kalustosta vuoteen 2020 mennessä.
GPV 2020:n syynä oli vanhentuneiden asevoimien huono tilanne Neuvostoliiton romahduksen jälkeisen ajan rahapulan takia.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000001154227.html
Ilmoita asiaton viesti
Jos ei Venäjällä olisi ydinaseita, niin sen tunariarmeija olisi ajettu Ukrainasta jo ajat sitten. Ydinasekonfliktin pelko estää länttä antamasta Ukrainalle riittävän tehokasta aseistusta tai osallistumasta suoraan sotaan.
Lännessä oli tosiaan harhakuvitelma, että Venäjällä olisi hyvin koulutetut ja hyvin varustetut asevoimat. Ydinpelote on sen ainoa valtti, konventionaalisessa sodassa sillä ei olisi mitään mahdollisuutta Natoa vastaan.
Ilmoita asiaton viesti
Ukrainan kansa maksaa sen, että Yhdysvallat ja Nato haluavat sotia Venäjää vastaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä on sakeaa paskaa taas. Venäjä sotii, Ukraina ja liittolaiset puolustaa suvereenia maata joka taistelee itsenäisyydestään.
Ilmoita asiaton viesti
Ukraina on sotinut jo vuodesta 2014 venäjänkielistä kansanosaansa vastaan. Venäjänkielisiä on yli 30 prosenttia ukrainalaisista.
Ilmoita asiaton viesti
”Pienet vihreät miehet” ja Venäjän joukot 2014 härdellin aloittivat itä-Ukrainassa ja Krimillä. Vaikka kuinka vääntelisit historiaa ei se täällä mene kenellekään täyspäiselle läpi, toki ymmärrän että kun koko ideologiasi perustuu valheeseen, on vaikea pysyä totuudessa..
Ilmoita asiaton viesti
Krimillä ei ollut mitään sotaa, kunnes Ukrainan joukot aloittivat lännen avulla 2022 alueen satunnaiset pommi-iskut.
Ukrainassa ei käyty sotaa ennen Kiovan 2014 vallankaappausta, mitä Yhdysvallat, Nato ja EU tukivat.
Vain länsimedian pökerryttämä porvari ei voi tunnustaa noita tosiasiaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Sinä ja sun Kremlin valheesi.
Ilmoita asiaton viesti
Ja taas blogisti käänsi faktat päälaelleen.
Sodan aloitti keväällä 2014 nimenomaan Venäjä ryöstämällä ensin itselleen Krimin ja käynnistämällä samaan aikaan sodan Itä-Ukrainassa miehittämällä paikallisten maanpettureiden avulla osia Luhanskista ja Donetskista. Sitä sotaa Venäjä on pitänyt koko ajan käynnissä nyt jo 9 vuotta.
Puheet venäjänkielisten vainoista ovat pelkkää hevonhuttua. Putinin tavoitteena on ollut koko ajan Ukrainan tuhoaminen itsenäisenä valtiona ja kansakuntana. Sotaa on vain pidetty yllä säästöliekillä, mutta lopullinen tavoite on Kremlin hourulassa mitä ilmeisimmin lyöty lukkoon kauan sitten.
Ilmoita asiaton viesti
Krimin kansantasavalta erosi 2014 Ukrainasta ja liittyi Venäjän Federaatioon kansanäänestyksen jälkeen.
Sisällissota alkoi Ukrainassa 2014 huhtikuussa Azov-pataljoonan uusnatsien hyökättyä Itä-Ukrainassa venäjänkielisten kimppuun.
Hyökkäykselle antoi luvan Ukrainan parlamentin vähemmistö sen jälkeen, kun enemmistö oli ajettu aseiden avulla pois.
Ilmoita asiaton viesti
Lintunen: ”Krimin kansantasavalta erosi 2014 Ukrainasta ja liittyi Venäjän Federaatioon kansanäänestyksen jälkeen.”
Ja katin kontit.
Krimin laittomasti kaapannut ja miehittänyt roistovaltio järjesti Krimillä Kalashnikov-rynkkyjen piippujen edessä irvokkaan näytelmän, jota se nimitti ’kansanäänestykseksi’ ja jolla ei ollut minkäänlaista yhtymäkohtaa vapaisiin demokraattisiin länsimaisiin vaaleihin. Sen verran niistä saatiin kuitenkin tietoa länsimaihin, että yhden ’vaalivirkailijan’ autosta löytyi jälleen uusi venäläinen innovaatio: valmiiksi täytetyt ja itse itsensä niputtamat äänestysliput.
Lintunen: ”Sisällissota alkoi Ukrainassa 2014 huhtikuussa Azov-pataljoonan uusnatsien hyökättyä Itä-Ukrainassa venäjänkielisten kimppuun.”
Ja taas väärin. Minkäänlaista ’sisällissotaa tai ei Ukrainassa ollut eikä ole vieläkään. Eikä siellä ollut myöskään natseja. Nyt on: Kremlin natsit, niiden ylläpitämä sota ja siviiliväestöön kohdistuva terrori.
Lintunen: ”Hyökkäykselle antoi luvan Ukrainan parlamentin vähemmistö sen jälkeen, kun enemmistö oli ajettu aseiden avulla pois”.
Siis mille hyökkäykselle? Ainut hyökkääjä siellä on ollut ja on edelleen Venäjä. Ukraina sen sijaan puolustaa vain omaa valtioaluettaan ja rajojaan, jotka on kansainvälisesti tunnustettu jo vuonna 1991 sopimuksella, jonka yhtenä allekirjoittajana on Venäjä. Sen sopimuksen mukaan myös Krim on osa suvereenia Ukrainan valtiota.
Ilmoita asiaton viesti
”Yrittäjä” ”feel like a kommunisti” vetää kyllä sakeita juttuja. Näitä on itseasiassa hauska lukea, vetäköön lisää. Menee Ano Turtiaisen tasolle, sillä on tällä hetkellä Youtuben puolella todella sakeeta meininkiä Juvalla…
Ilmoita asiaton viesti
”HALUAVAT” ??? sotia Venäjää vastaan?
No, voihan sen noinkin nähdä, kun seisoo päällään tarpeeksi pitkään.
Ilmoita asiaton viesti
Tuohan edellyttäisi, että Venäjä hyökkäisi johonkin NATO-maahan. NATO on PUOLUSTUSLIITTO.
Ilmoita asiaton viesti
Aivan ja saattaa se joku päivä hyökätäkin. Tosin surkea menestys Ukrainassa vähentänee noita hyökkäyshaluja.
Ilmoita asiaton viesti
Huhuu Lintunen, et ole korjannut tätä kirjoittamaasi:
”Toinen merkittävä huomio on läntisen Brent-laadun ja venäläisen Urals-laadun hintaeron kaventuminen. Kun hinta oli ennen Ukrainan konfliktia Brent-laadun eduksi noin 30 dollaria, oli ero lauantaina 15.4 enää 20 dollaria.”
Kts. #3879401
Hintaero oli ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan Brentin eduksi n. 2-3 USD.
PS. Tässä lukemista ennen seuraavaa bloggausta:
The decision by Saudi Arabia and several other major oil producers to cut production has only had a limited impact on benchmark prices. Additionally, Russian oil is being traded with a discount estimated at $34 by the Finance Ministry (Kommersant, April 7). In truth, Russian oil and natural gas industries have been severely affected by Western sanctions, and, as a result, further production cuts are inevitable. Moreover, the shutdown of the pivotal European market leaves Putin’s instructions on reorienting the export flows to the East quite crucial (Sever.Realii, March 31). The costs of the war, meanwhile, keep growing, and the expanding apparatus of domestic repressions adds heavily to central budget expenditures (The Bell, March 30).
https://oilprice.com/Geopolitics/International/Putins-Digital-Disconnect-A-Leader-Without-A-Smartphone.html
Ilmoita asiaton viesti
Olen seurannut kymmeniä vuosia Suomessa työttömyyttä ja raakaöljyn hintaa.
Työttömyyttä seuraan työ- ja elinkeinoministeriön tilastosta ja raakaöljyn hintaa Nesteen seurannasta.
En tarvitse muuta johtopäätöksien tekemiseen. Temput kuuluvat porvarimedian käyttöön.
Ilmoita asiaton viesti
”…ja raakaöljyn hintaa Nesteen seurannasta.”
Eihän Nesteen sivuilla ole muuta kuin pelkkä hinta, ei ihme että et tiennyt FOB-toimitusehdostakaan, ts. että kun Venäjä myy öljyään meriteitse niin rahti ja vakuutus syövät hintaa. – Jossain vaiheessa Venäjä myi Uralsia FOB Primorsk 30 taalaa tynnyri.
Uutisten mukaan Venäjä osti satakunta käytettyä tankkeria, toivoa sopii etteivät hajoa, varsinkaan Suomenlahdella.
https://www.logistiikanmaailma.fi/sopimukset/toimituslausekkeet/incoterms-2010/fob/
Öljyuutisia voi halutessaan seurata alan julkaisuista, mutta ei niissäkään lue mihin hintoihin Uralsia tingitään. Taitaa kuitenkin olla sillä lailla, että kun Venäjän on tiettävästi pakko saada myytyä niin Putinille sanotaan etenkin Intiasta ja Kiinasta että ota tai jätä.
”En tarvitse muuta johtopäätöksien tekemiseen. Temput kuuluvat porvarimedian käyttöön.”
Kieltämättä öljyalalla on kaikenlaisia temppuja, kuten futuurit:)
https://pankkiasiat.fi/oljyfutuuri
PS. Et ole vieläkään korjannut tätä: ”Kun hinta oli ennen Ukrainan konfliktia Brent-laadun eduksi noin 30 dollaria,…”
Ilmoita asiaton viesti