Vaikeavammainen pakotetaan omaishoitoon – kunnat rikkovat lakia

Olen veljeni omaishoitaja. Meitä, jotka hoidamme sisaruksia virallisina omaishoitajina on aika vähän. Veljeni asuu perheeni kanssa Helsingissä. Jouduin äkisti tähän tilanteeseen, koska ei oikeastaan ollut muuta mahdollisuutta. Veljeni oli autisminsa vuoksi laitoshoidossa lähes 17 vuotta ja sairastui siellä ollessaan vakavaan somaattiseen sairauteen. Hän joutui sairaalahoitoon. Kun tuli kotiutuksen aika, ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin ryhtyä siinä akuutissa tilanteessa hänen omaishoitajakseen. Veljeni ei enää kyseiseen laitokseen halunnut palata. Ammattihoitajana en voinut myöskään ajatellakaan, että hän palaisi sinne, koska hänen somaattinen terveytensä oli siellä heikentynyt, eikä häntä oltu toimitettu ajoissa hoitoon. 

Siitä alkoi yhteinen taipaleemme Helsingissä byrokratian koukeroissa. Meni 3 kk ennen kuin saimme ensimmäistäkään päätöstä. Tuon 3 kk hoidin veljeäni ympärivuorokautisesti ilman mitään palkkiota tai palkkaa. Veljeni on puhumaton autisti, mutta hän pystyy ilmaisemaan itseään kommunikaattorin ja puhetulkin avulla. Hän tarvitsee apua lähes kaikissa päivittäisissä toimissa. Vaikka hän pystyy kävelemään itse, niin hän tarvitsee kaikessa muussa toisen ihmisen avustusta. Hän on hyvin älykäs ihminen ja haluaisi elää elämäänsä niin kuin muutkin ikäisenä aikuiset miehet. Hän haluaisi harrastaa erilaisia asioita, käydä eri paikoissa, tavata ihmisiä ja saada ystäviä – ihan niin kuin muutkin ihmiset. 

Hän on anonut henkilökohtaista avustajaa päivittäisiin toimiin. Hänelle on myönnetty ainoastaan 30 h/kk avustajatunteja vapaa-aikaan. Veljeni ilmoitti sosiaaliviranomaiselleen haluavansa elää itsenäistä elämää avustajan turvin, mutta hänen pyyntöään ei noteerattu millään tavoin. Sitä ei edes kirjattu kielteiseen avustaja-päätökseen. Sen sijaan kielteisessä avustajapäätöksessä vedotaan omaishoitajan apuun kaikille elämän osa-alueilla. Minusta on aika väärin, että jos vaikeavammainen itse haluaa avustajan, niin hänet ikään kuin pakotetaan ottamaan apu vastaan omaishoitajalta. Eli vammaispalvelulaki ei toteudu tällä hetkellä Helsingissä.

 
Näin olemme joutuneet tilanteeseen, jossa haemme apua muutoksenhaun ja hallinto-oikeusprosessin kautta. Ongelma tämäntyyppisessä oikeuden hakemisessa on se, että samanaikaisesti, kun omaishoitaja on miltei nääntyä hoitotaakan alla, niin samanaikaisesti pitäisi täyttää valituksia ja olla joka suuntaan aktiivinen sekä pyrkiä hakemaan julkisuutta, jotta asiaa ei prosessissa painettaisi ns. villaisella. 

Vammaispalvelulaissa sanotaan seuraavasti: Henkilökohtaista apua on järjestettävä päivittäisiä toimia, työtä ja opiskelua varten siinä laajuudessa kuin vaikeavammainen henkilö sitä välttämättä tarvitsee. Miksi tämä ei toteudu ja vammaiset ja heidän omaisensa joutuvat yksi toisensa jälkeen tekemään muutoksenhaun ja käymään yleensä hallinto-oikeusprosessin läpi? On aika raskasta samanaikaisesti käydä oikeutta ja hoitaa lähiomaista, jotkut jopa ympävuorokautisesti. 

Olemmeko taas palanneet aikaan, jolloin omaishoito ei ollut vaihtoehto vaan pakotettu tilanne? Olin vähän aikaa sitten omaishoitoseminaarissa eduskunta-talon pikku-parlamentissa, jonka Omaishoitajien liitto järjesti. Siellä kansanedustajat vakuuttelivat, ettei omaishoitoon pakoteta ketään. Mutta käytännössä ainakin meidän tapauksessa on tehty niin, koska veljelleni ei ole myönnettu lakiin perustuvaa oikeutta avustajaan. Eihän häntä voi ilman apua jättää. Tätä omaisten luonnollista lähimmäisenrakkautta käytetään nyt häikäilemättömästi hyväksi. Mihin ovat kadonneet maalaisjärki, lähimmäisenrakkaus ja inhimillisyys päätöksenteosta? Viranhaltijoiden tulisi aina muistaa, että jokaisen kielteisen päätöksen takana on ihminen.

0
ReettaAngelvoRiipinen
Perussuomalaiset Helsinki
Ehdolla kuntavaaleissa

Perussuomalainen kuntavaaliehdokas 2021. Henkilökohtainen avustaja, lähihoitaja, Pelastuslautakunnan varajäsen (ps) ja äiti Helsingistä. Harrastan musiikkia ja ruokabloggaamista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu