Maanpuolustusjärjestöjen syytä tiukentaa jäsenrekisteriensä tietojenhallintasäädöksiä.

Tiedustelutoiminta ei ole useinkaan rakettitiedettä, vaan perustuu usein aivan julkiseen saatavilla olevaan tiedonkeräykseen. Tämä korostuu erityisesti nykyaikana tiedon määrän ja eri tiedonkeräystapojen yhä lisääntyessä ja siksi siihen on kiinnitettävä erityistä huomiota.

Yleensäkin yhdistysten jäsentiedot eivät ole julkisia. Tämä tulisi muistaa erityisesti turvallisuus- ja maanpuolustustoiminnassa kaikilla tasoilla. Julkinen tiedottaminen ja maanpuolustustoiminnan tärkeyden korostaminen eri tahoilla keskitetysti on kannatettavaa mutta yksityiskohtaisten tapahtumien, kilpailujen ja muun toiminan julkisessa esilläpitämisessä olisi syytä olla varovainen ja erityisesti kun lähestytään yksittäistä ko organisaation jäsentä esimerkiksi kirjeellä.

Esimerkiksi Reserviläisliiton lähettämä kirje jäsenilleen, josta ilmenee kirjeensaaneen nimi ja osoite, on yksi esimerkki arviointikyvyttömyydestä tässä ajassa ja tilanteessa.

Puolusteluksi ei todellakaan kelpaa se, että tiedot ovat muuten jostakin saatavilla. Tilanteeseen on selittelyjen sijasta puututtava.

 

ReijoPaunonen
Juva

Yrittäjä, IT-asiantuntija, sähköasentaja, muusikko
Ex-kuntapoliitikko.
Harrastuksia: Metsästys, ilmailu, kirjoittaminen ja musiikki.
Yhteiskunnallinen valveutuneisuus.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu