Sähköyhtiöt liittyvät kuntavaalipolitiikkaan.

Sähkönsiirtomaksut ovat herättäneet kiukkuisia kannanottoja kautta koko Suomen niemen. Tämä ei ole jäänyt energiayhtiöiltä huomaamatta kun kuntavaalit lähestyvät. Näille monopolimegayhtiöille on tärkeää, että niiden mainekuva on hyvä ja että niiden hallintoneuvostoihin valitaan yhtiön jatkuvan kasvun kannalta oikeat henkilöt. Tässä strategiassa ei kuluttajan arjenhallinta ja etu kyllä kohtaa. Esim eläkeläisen pienimmistä tuloista jo puolet kuluu energiayhtiön moolokin kitaan.

Maakunnallisena megayhtiönä myös Suur-Savon-Sähkö on päättänyt nostaa profiiliaan kuntavaalien lähestyessä. Mikkelin Kaupunkilehden kokosivun mainoksessa 17.3.2021 (jonka maksavat sähkönkuluttajat itse) nostetaan maan korkeimpien siirtohintojen oletettuja syitä ja syyllisiä esille.

Yksi esimerkki harhaanjohtavasta mainonnasta.

Sanonta ”Follow the money” pätee energiapolitiikankin motiiveihin ja seurantaan.
Kyseinen mainos jättää kertomatta esim sen, että päällystettyjen pienjännitteisten riippukierrejohtojen, eli AMKA linjojen uusiminen ei ole ollenkaan aina välttämätöntä JOS ja KUN jatkuvasti perusteluna on parantaa sähköntoimitusvarmuutta.
Paljasjohtimiset suurjännitelinjat ovat asia erikseen.
Tällä linjojen uusintapolitiikalla ja harhaanjohtavilla perusteluilla voidaan ujuttaa yhtiön taseeseen mittavat työprojektit, joiden kustannukset peritään kohtuullisen tuottoprosentin mukaan kuluttajilta.
Laskelmat ja todelliset strategiat haudataan osakeyhtiölain suojaamiin holveihin.

Valmistautuminen yritysostoon

Etelä Savossa käydään kulisseissa kuhinaa myös Mikkelin kaupungin suunnitelmista myydä kaupungin omistama energialaitos ESE. Epävirallisten tietojen mukaan Suur-Savon-Sähkön holveissa makaa jo ennakkoon sähkönkäyttäjiltä kerätyt varat kaupan toteuttamiseen.

Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että Suur Savon Sähkön asiakkaat eläkeläisistä työtä tekeviin lapsiperheisiin, ovat mitä ilmeisemmän tuon suunnitelman mukaan maksamassa Mikkelin kaupungin sössimää huonoa taloudenpitoa.

Että tämä onnistuisi ns ”oikean” tiedon jakaminen, jonka sähköyhtiö itse määrittelee, on tärkeää ennen kuntavaaleja.

+1
ReijoPaunonen
Keskusta Juva
Ehdolla kuntavaaleissa

Yrittäjä, IT-asiantuntija, sähköasentaja.
Kaakkois-Suomen kansanedustajaehdokas (Ps) v 2015.
Maakuntavaltuutettu
Etelä-Savon Ps piirin vt puheenjohtaja 2017
ESSOTE tarkastuslautakunnan jäsen
Kunnananvaltuustossa neljättä kautta.
Harrastuksia: Metsästys, ilmailu, kirjoittaminen ja musiikki.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu