Pohjoismaat, osa 3. Talous

Pohjoismaat / Osa 3: Talous

Olen siis kirjoittanut 2 osaa tästä pohjoismaita koskevasta kokonaisuudesta. Näin siksi, että koen tuntevani pohjoismaiset mallit ja kokonaisuudet kohtuuhyvin. Ensimmäisessä osassa kirjoittelin näkemyksiäni siitä, mikä erottaa pohjoismaita lähinnä historian, kulttuurin näkökulmasta, toisessa osassa taas paneuduin siihen, miksi Suomen työllisyystilanne on muita heikompi, miksi tukiriippuvuus korkein ja vastikkeellisuus vähäisin ja mitä tuosta kaikesta on seurannut ja seuraa. Nuo aiemmat juttuni löydät esim. FB sivuiltani https://www.facebook.com/ReijoVuorentoSDP

Nyt koetan tiivistää talouden eroja ja yhtäläisyyksiä, mutta avata myös taustoja. .

VM huolissaan

VM siis julkaisi 8.2. näkemyksensä siitä, olemmeko jatkossa taloutemme osalta pohjoismaisessa vai jossain muussa viiteryhmässä. Tämä on tärkeätä pohdintaa myös tulevaisuutta ajatellen.

VM kiinnittää erityistä huolta kolmeen asiaan, tuottavuuskehitykseen, työllisyysasteeseen ja investointeihin. Kaikissa näissä olemme jääneet jälkeen muista pohjoismaista.

VM toteaa johtopäätöksissään muun muassa, että lähtötasomme nyt on reilusti muita pohjoismaita alhaisempi. Mikäli emme kykene uudistumaan, niin talous Suomessa mitä ilmeisimmin kehittyy edelleen muita pohjoismaita hitaammin. Jos näin käy, niin vuonna 2030 olisimme talouden mittarilla, eli kansantuote asukasta kohden Ruotsia noin 9 vuotta ja Tanskaa jopa 12 vuotta jäljessä. Tämän vuoksi tarvitsemme uusiutumista monella eri sektorilla, jotta emme putoa pohjoismaisesta viiteryhmästä. Norja on sitten oma lukunsa, kun sillä on nuo jättimäiset öljyrahastot, joista riittää jaettavaa kymmeniksi vuosiksi eteenpäin.

Pienen avoimen talouden kannalta vienti on keskeinen ja sen on mieluiten oltava ylijäämäinen. Tämä tarkoittaa, että viemme tuotteita ja palveluja arvoltaan enemmän ulkomaille kuin mitä sieltä tuomme. Näin taloutemme suhteessa muuhun maailman on ylijäämäinen ja voimme tuolla ylijäämällä rahoittaa yhteistä hyvinvointiamme.  Jos suhde on alijäämäinen, velkaannumme ulkomaille. Jos talous on suuri ja sillä on valtavat sisämarkkinat, kuten Yhdysvalloissa, se ei ole samalla tavalla riippuvainen ulkoisesta tasapainosta kuin pienemmät valtiot, kuten Suomi, Ruotsi, Norja tai Tanska.

Siksi tarvitsemme vientiä ja sen edistämistä. Vahvan teollisuutemme ansiosta taseemme ulkomaailmaan on yleensä ollut ylijäämäinen, vaikka palvelujen vienti on meillä ollut matalalla tasolla esim. Ruotsiin verrattuna.

Norjassa viennin osuus tosin Suomen alapuolella, mutta valtaat öljyvarojen johdosta Norja on täysin omavarinen.

Viennistämme metsäteollisuuden osuus on viidennes samoin kuin kemianteollisuuden. Investointitavaroiden neljännes. Palveluviennin osuus on kasvanut, mutta on edelleen reilusti tavaravientiä alhaisempi. Pohjoismaista tärkein vientimaamme on Ruotsi, jonne suuntautuu runsas kymmenesosa viennistämme, EU maihin lähes 60 %.

Kun Suomeen investoidaan, se luo työtä ja toimeentuloa ja luo vähitellen myös vientimahdollisuuksia. Näin kasvatetaan hyvinvointiamme kestävällä tavalla. Juuri siksi esimerkiksi Kemin sellutehdas on erittäin merkittävä.

Kilpailukyky euroajassa

Suomen viennin osuus oli suurin piirtein Ruotsin ja Tanskan tasolla ennen finanssikriisiä 2008. Mitä sitten oikein tapahtui?

Suomen vienti sukelsi, maailmanmarkkinaosuuksia menetettiin samalla kun Ruotsin kruunun arvo putosi voimakkaasti suhteessa euroon. Ruotsi kykeni siis joustavalla valuuttakurssillaan nostamaan kilpailukykyään hetkellisesti hyvin voimakkaasti. Se kykeni pitämään markkinaosuutensa ja jopa niitä kasvattamaan, myös Suomen kustannuksella. Talouden elvyttyä kruunu vahvistui.

Suomalaisille valuuttakurssipolitiikka on hankala asia. Olin aikanaan mukana SDP:n EMU ryhmässä joka pohdiskeli Suomen liittymistä euroalueeseen. Olin ainoa, joka vastusti. Olin sitä mieltä, että Suomen ei pidä ainoana pohjoismaana liittyä valuuttaunioniin, jossa maiden väliset tuottavuuserot ovat korkeat ja joiden talouksien rakenteet poikkeavat voimakkaasti toisistaan. Tähän tulokseen tuli myös samaan aikaan toiminut Ruotsin ns Calmforsin komitea. Nyt useimmat taloustieteilijät, kuten Korkman, ovat todenneet, että sisäisin toimin kilpailukyvyn hankkiminen on kovin hankalaa.

Jos katsoo yli ajan Ruotsin kruunun suhdetta euroon, niin on helppo havaita, että se noudattelee tarkasti suhdanteita. Nyt kun on vaikeata, kruunu heikkenee ja taas kohta vahvistuu. Meillä tällaista mahdollisuutta ei ole.

Tämä on siis aivan eri asia kuin EU, josta Suomelle ja koko Euroopalle on ollut valtavasti hyötyä. Olen Eurooppa myönteinen, mutta euron ikuisuuteen en oikein jaksa uskoa.

Nyt siis olemme tilanteessa, jossa osaamisella, luotettavuudella, turvallisuudella ja korkealla osaamisella koetetaan saada Suomeen investointeja, jotta vientimme nousisi pikkuhiljaa muiden pohjoismaiden tasolle. Siitä onkin jo merkkejä, mutta keskeistä on, että kustannuskehityksemme pysyy vielä pitkään kilpailijamaitamme alhaisempi, jotta pärjäämme kovassa kv kilpailussa. Edessämme on hankalia vuosia ja malttia varmasti vaaditaan kaikilta, jotta kilpailukykyä kyetään kohentamaan suhteessa kilpailijamaihin.

Talous/ympäristö/ilmasto

Suomessa on merkittävät luonnonvarat niin metsissä kuin maaperässä. Kuulumme hyvin rikkaaseen geologiseen alueeseen ja kaivostoiminta voi hyvinkin olla yksi hyvinvointimme lähde tulevaisuudessa, aivan kuten esim. Ruotsissa.

Suomi on maa, joka on Euroopan harvimmin asuttu, jossa on eniten luonnonsuojelualueita ja mm rikas maaperä. Silti vastustus kaivostoimintaa, metsän hakkuita ym. on kovinta juuri Suomessa. Kun esim. LKAB siirtää Kiirunan kaupungin kaivoksen tieltä paikasta A paikkaan B jotta työllisyys ja toimeentulo voidaan taata jatkossakin, ei protesteja juuri näy. Tekoaltaita on pohjoisessa runsaasti, metsäteollisuus on edelleen merkittävässä roolissa.

Miten tämä liittyy kuntavaaleihin? Liittyy niin, että kun kansantaloutemme on kunnossa, investoinnit kasvavat, vienti vetää, on työtä ja toimeentuloa, niin kasvavasta kakusta riittää myös hyvinvointipalveluihin, joista kunnat vastaavat muiden pohjoismaiden tapaan.

Suhtautuminen kasvuun ja työllisyyteen on viime vuosina osin muuttunut. Osa porukasta katsoo, että nykyinen elintapa johtaa maapallon tuhoutumiseen ja että kulutusta on vähennettävä, elintapoja muutettava, autoilua vähennettävä ym, jotta lapsillammekin olisi tulevaisuus.

Energiatuotanto on tästä uudenlaisesta ajattelusta hyvä esimerkki. Maailmassa on tällä hetkellä meneillään noin 2 000 uutta kivihiililaitosinvestointia. Se on tietenkin liikaa ja vaikeuttaa ilmastotavoitteiden saavuttamista, mutta näin valitettavasti on. Tätä taustaa vasten on kovin erikoista, että Suomessa tai Helsingissä se ei edes varavoimana olisi jonkin aikaa sallittua silloinkaan, kun kovana talvena tarvitaan varavoimaa, kun tuulivoima ei energiaa tuota ja ydinvoimaa ei ole riittävästi käytettävissä.

Myös turpeen alasajo tuntuu erikoiselta, varsinkin kun Ruotsissa se on luokiteltu uusiutuvaksi energialähteeksi, siis uusiutuvaksi. Alasajon myötä vaikkapa puutarhatoimijat ajetaan ahtaalle, ongelmat kasvavat, työttömyys lisääntyy.

Maailman lopun puheet ja näkemykset ovat uponneet otolliseen maaperään, kun myös media laajalti on ne omaksunut. On hyvä kuitenkin katsoa historiaa ja hiukan perehtyä siihen, mitä maailman parhaat tiedemiehet ja ennustajat vuosikymmenten saatossa ovat ennakoineet ja miten on käynyt. Vaikkapa Rooman klubin v. 1972 julkaisema ”kasvun rajat”. Siinä maailman parhaat tieteentekijät osoittivat eri skenaarioilla, että maailma tuhoutuu noin vuosituhannen vaihteessa joko ylikansoitukseen tai raaka-aineiden loppumiseen. Myös esim öljyn olisi pitänyt loppua jo aikoja sitten. Maailmanlopun saarnaajia on aina ollut ja tulee olemaan.

Sitten on niitä, kuten Esko Valtaoja, jotka näkevät evoluution kehitysprosessina, jossa ihminen kykenee ratkaisemaan edessään olevat ongelmat ja pääosin teknologian kehityksen avulla.

Itse olen Valtaojan kannalla ja uskon vakaasti, että tulevaisuus on parempi kuin mitä se on nyt. Suomalainen teollisuus on ympäristön kannalta parasta maailmassa. Oikea ympäristöteko on koettaa pitää teollisuus Suomessa. Jos ajamme sen omilla, muita maita tiukemmilla päästö- ym vaatimuksilla muualle, maailman tila heikkenee.

Tämä liittyy myös politiikaan- millä perusteella talouteen liittyviä päätöksiä tehdään? Tehdäänkö niitä rationaalisin perustein  edistämään kasvua ja työllisyyttä vai tunteisiin perustuen oleltuksilla mihin maailma on mahdollisesti menossa?

Toisaalta ollaan aika kaksinaismoralistisia. Ensin vaaditaan voimallisesti maailman pelastamista ja seuraavassa hetkessä ollana valmiita tuhoamaan Malmin lentokenttäalue tai Limingan tien kalliot ja rakentaa sinne muutoinkin ahtaaseen kolkkaan 150 paikkainen päiväkoti, ihan vaan muutaman kohteen mainitakseni.

Pohjoismaiden kesken on toki paljon muitakin tekijöitä, jotka tekevät meistä haavoittuvaisempia. Kansallisvarallisuutemme on alhaisempi. Myös kansankapitalismi, eli että kansalaiset sijoittaminen osakkeisiin, on vaikka Ruotsissa yleistä, meillä harvinaista. Suomalaiset sijoittavat lähinnä reaaliomaisuuteen, eli asuntoon, kesämökkiin, autoon. Meillä myös pankkitileillä on paljon rahaa, säästämisaste on kohtuu korkea, mikä sinänsä on hyvä asia, on totuttu olemaan varovaisia.

Työllisyydestä kirjoitin osassa 2 mielestäni aika laajasti, kuinka työllisyysasteemme on niin kovasti jäljessä muista pohjoismaista ja myös syistä siihen, eli tukiriippuvuudesta, vastikkeellisuudesta, työmarkkinoiden joustavuudesta ym.

Seuraavassa osassa käsittelen julkista taloutta. Mielenkiintoista on, että julkinen toiminta ja talous on pohjoismaissa korkeammalla tasolla kuin muualla Euroopassa. Ne rahoitetaan ensisijaisesti verovaroin. Näyttääkin siltä, että hyvin toimiva julkinen sektori luo edellytyksiä toimivalle ja menestyksekkäälle pohjoismaiselle hyvinvointimallille. Siitä lisää ensi kerralla.

+3
ReijoVuorento
Sosialidemokraatit Helsinki
Ehdolla kuntavaaleissa

Moi - olen Kaisaniemen kansakoulussa opintiensä aloittanut paljasjalkainen helsinkiläinen. Matka on sittemmin vienyt Vallilan ja Käpylän kautta Tapaninvainioon, josta nyt olen Koillisen alueen SDP:n ehdokkaana.
Työurani olen tehnyt kuntatalouden piirissä pääosin Kuntaliitossa. Olen toiminut myös Heinäluoman talouspoliittisena erityisavustajana, kun Eero oli valtiovarainministeri. Sieltä siirryin sitten PARAS-hankkeen pääsihteeriksi kuntaministeri Hannes Mannisen alaisuuteen. Tulostakin tuli: kuntarakennetta tiivistettiin merkittävästi. Olen toiminut myös kuntarakenneselvittäjänä ja monien kuntien talouden arvioijana.
Kannatan pohjoismaista hyvinvointimallia, jossa lähipalvelut ja päätöksentekoa pidetään lähellä ihmistä. Tälle sain varmistusta asuessamme Tukholmassa, jossa sain työskennellä Ruotsin Kuntaliitossa. Tarvitsemme uudistamista, emme uusia hallinnon tasoja.
Pohjoismaisessa vertailussa olemme eniten jäljessä vanhuspalveluissa. Kahden vanhuspalveluyksikön johtokunnassa näen tilanteen hyvin haasteellisena. Työolot ja palkkaus on saatava hoiva- ja hoitoalalla kuntoon ja kilpailukykyiseksi. Ikäihmisten asioiden korjaaminen ja parantaminen on minulle sydämen asia.
Myös työllisyyteen ja elinvoimaan liittyneet kokonaisuudet ovat aina olleet minulle läheisiä. Työ on parasta sosiaaliturvaa, kannatan vastikkeellisuutta ja sitä, että kaikki pidetään mukana.
Uskon, että kohtuuhintainen asuminen on Helsingissä mahdollista, kunhan toimeen ryhdytään. Keinoja ja maatakin riittää niin, että Malmin historiallinen ja toimiva lentoasema voidaan säilyttää nykyisellään.
Kannatan tunneliratkaisuja. Ne lisäävät liikenteen sujuvuutta, edistävät vetovoimaa ja toimivuutta sekä antavat tilaa autottoman keskustan kehittämiseen Tukholman tapaan.
HUS:n luottamustehtävissä vuosien myötä olen saanut edistää erikoissairaanhoitoa, joka toimii hyvin ja laadukkaasti. Perusterveydenhuolto on jäänyt vähemmälle. Sitä onkin jatkossa vahvistettava merkittävästi.
Kuntoani olen pitänyt yllä pelaamalla jalkapalloa Käpylän Pallossa noin seitsemänvuotiaasta ja edelleen. Viime vuonnakin tuli hopeaa piirinsarjassa. Olen joukkuepelaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu