Suomiko Pohjoismaa? osa 1.

Mikä erottaa meidän muista pohjoismaista? Montakin asiaa, mutta erityisesti talouskasvu, työllisyys, tuottavuus, julkiset palvelut ja maahanmuutto.

Sitten on paljon muutakin, myös kulttuuriin ja historiaan liittyvää, joka on jälkensä jättänyt.

Olen Ruotsissa opiskellut yhteiskuntatieteitä ja taloutta. Muistan kun aikanaan sain tavata Olof Palmen Uumajan Yliopiston kirjastossa. Pohdittiin maailman menoa. Tuntui, että olin muutoksen ytimessä Vietnamin sodan vastaisessa mielenosoituksessa. Oli vauhdikasta aikaa. Sitten kotimaahan, perheen perustaminen, työura ym, niin ja jalkapallo jatkui Käpylän Pallossa, jossa tuli aloitettua jo 7-vuotiaana.

Ennen vuotuhannen vaihdetta tuli sitten uusi, muutaman vuoden keikka Tukholmaan, jossa silloinen perheemme asui ja työskenteli. Ensi töikseni etsiskelin leipäjonoja, kun mulle väitettiin, että ”Kyllä sielläkin niitä täytyy olla”. Ei löytynyt, syrjäytyneitä toki Slussenin lähellä.  Valtaosa puhui Suomea.

Asuttiin lähellä Bromman lentokenttää, jonka kohtalon päivät olivat jo edessä, kun oli kaavoitettu rakennusmaaksi asutuksille. Nyt tiedetään, että asukkaiden vastustus kesti. Lentoliikenne voi hyvin ja kaikki tyytyväisiä.  Tämä vinkkinä Malmin suuntaan, ei kannata lannistua, asukkaiden äänen tulee kuulua.

Lasten koulunkäynti erosi yllättävän paljon meidän vastaavasta. Koulut suuria, luokat isoja, päivät pitkiä, ei juuri kotiläksyjä. Koulu oli hiukan amerikkalaistyylinen, eli aktiviteetin keskiössä. ”Meidän koulu” ei ollut pelkkä oppimislaitos, vaan myös sosiaalisen kanssakäymisen tila ja kokonaisuus. Ylioppilasjuhlissa ei koulun sisälle ollut vanhemmilla asiaa, vaan pihalla odotettiin kyltit käsissä, kun jälkikasvu lopulta sinne juoksi vanhempia tapaamaan ja sieltä sitten kuorma-autoajelulle ja juhlimaan.

Jotain oli kuitenkin jo tuolloin ilmassa, kun tyttärellemme haettiin sopivaa koulua jo silloin Rinkebyn kouluun mentiin metallinpaljastimen lävitse. Nyt alueella ei juuri ruotsalaisia asu, poliisillakin vaikeuksia hoitaa järjestystä. Lähiöiden väkivalta, klaanien ja jengien reviiritaisteluista voi päivittäin lukea Aftonbladetista, jota seuraan päivittäin. Toivon mukaan siltä osin ei Ruotsista oppia oteta, työperäinen maahanmuutto sitten erikseen. Siitä on Ruotsille ollut epäilemättä hyötyä, mutta tuonut myös ongelmia, joiden kanssa ei oikein tiedetä miten toimia. Kannattaa perehtyä ja ottaa opiksi kaikilta osin.

Vauraus oli silmiinpistävää, linnoja joka puolella, hyvinvointia näytti riittävän. Pohdiskelin sitä mielessäni, miksi näin, miksi ei Suomessa? Kunnes tajusin, että kyse on historiasta. Satojen vuosien aikana ruotsalaiset ovat ryöstäneet valtavasti omaisuutta muualta Euroopasta. Siinä hommassa suomalaisten osana on ollut lähinnä alamaisina ja tykinruokana oleminen. On tuotu ja luotu valtava varallisuus, joka sitten vuosikymmenien saatossa on periytynyt seuraavalle sukupolvelle. Suomessa tämä omaisuuksien siirtyminen on ensimmäistä kertaa itsenäisyyden aikana menossa, kun uusi sukupolvi perii suurten ikäluokkien työllään ansaitsemat asunto- ja muun varallisuuden.

Jalkapalloihmisenä kutsuin kavereitani myös seuraamaan huippufutista, erityisesti AIK:n pelejä. Råsundan stadion oli paikallispeleissä aina täynnä, noin 32 000 katsojaa. Soihtuja, meteliä ja mellakkaa sen verran, että Suomessa olisi painettu erityisiltasanomat vastaavasta. Ruotsin pääministeri Ingvar Carlsson oli kova Elfsborin, Göran Persson IFK Norrköpingin ja Fredrik Reinfeldt intohimoinen Djurgården kannattaja. Itse kannatin ja kannatan AIK:ta. Jos futistunnelmaa haluaa, niin ei tarvitse matkata Lontooseen tai Hampuriin, naapurin pääkaupungin derbypelit ovat kokemisen arvoisia. Ruotsi on jalkapallomaa, jossa naisjalkapallokin on jääkiekkoa suositumpaa. Suomessa toisinpäin.

Myös muun kulttuurin alalla tapahtui, kun Bergman otti Lasse Pöystin Dramatenin johtajaksi ja sitten erotti. Mieleeni on jäänyt näkemys Ruotsin ja Suomen teatteriesitysten eroista, johon muistaakseni juuri Bergman vastasi, että ”Suomessa tehdään teatteria navasta alaspäin mutta Ruotsissa navasta ylöspäin”…ja tämä ei ollut arvostetun Pöystin arvostelua, vaan ehkäpä yleisempi kommenti Suomen silloisesta teatterimaailmasta.

Myös Palmen murhaajan ajojahti oli kiintoisaa seurattavaa. Christer Petterson esiintyi usein mediassa ja mm kerran lupasi, että illan TV 4 haastattelussa ilmoittaa, onko hän murhaaja. Illalla oli sitten valtavat katsojaluvut, Petterson tuli studioon, sytytti tupakan ja ilmoitti, että en sittenkään paljasta yhtään mitään. Show jatkui, onkohan nyt jo päättynyt?

Olen tehnyt työurani kuntatalouden piirissä Kuntaliitossa. Joka helmikuu kuntien talous- ja rahoitusjohto tekee laivaseminaarin Tukholmaan ja takaisin paitsi nyt tänä koronavuonna etänä Tampereelta. Olen ollut niissä mukana noin 25 kertaa. Joka kerta sama kaava: Suomen päässä valtava valitus, kuinka kuntien talous romahtaa, kuntien tulisi tehdä sitä ja tätä, kestävyysvaje on hirmuinen ja kohta taivas putoaa niskaamme. Sitten juhlitaan yökerhoissa iloisesti pitkälle yöhön. Aamulla laivaan tulee Ruotsin tilannetta selvittävä asiantuntija, toteamalla, että Ruotsissa menee hyvin, kunnilla ei ole hätää ja nyt tarvitaan lisäpanostuksia erityisesti hoivaan ja hoitoon. Kun kysytään kestävyysvajeesta, niin ihmetellään, mikä se oikein on, miten lasketaan ja että ei sellainen meitä oikein kosketa-liekö vain Suomen ongelma? Kotimatkalla taas notkutaan baareissa ym. ja sitten matkataan viisastuneina kotikuntiin ihmettelemään, kun ne ruottalaiset ovat niin ihmeen positiivisia ja ystävällisiä.

Hallinnollinen ja poliittinen kulttuuri on tosiaan kovin, kovin erilainen. Ei ole mahdollista missään muussa pohjoismaassa, että parlamenttiin tai kunnan valtuustoihin valittaisiin huippu-urheilijoita tai missikisoissa pärjänneitä. Tämä yksinkertaisesti siitä syystä, että vaalit ovat listavaalit, niin kuin  muissakin pohjoismaissa ja lähes tulkoon kaikkialla muuallakin Euroopassa. Suomen amerikkalaistyyppinen vaalijärjestelmä on lajissaan ainutlaatuinen. Vaikka se tuottaa alhaisimmat äänestysprosentit ja hyvin pintapuoliset kampanjat, jossa ns medianäkyvyys on tärkeämpää kuin politiikan sisältö, niin silti ei haluta vaihtaa pohjoismaiseen.

Miksi näin, en ole koskaan ymmärtänyt. Kun Ruotsissa on pakko puhua puoluepolitiikkaa, Suomessa on myytävä itseään ja jopa kampitettava kaveriaan päästäkseen valokeilaan. Tämä jos mikä luo tilaa narsisimille ja pintapuolisuudelle. Ehkäpä kuitenkin juuri siksi meillä halutaan siitä kiinni pitää ja onhan se myös medialööppien kannalta oivaa reposteltavaa.

Muistan hyvin, kun silloisen valtiovarainministeri Eero Heinäluoman kanssa vuonna 2006 käytiin Saabin tehtaalla Södertäljessä kannustamassa suomalaisia äänestämään Perssonin demareita. Silloin tehtaalla oli vielä noin 9 000 työntekijää, paljon suomalaisia. Käytiin myös suomalaisessa vanhainkodissa, jossa oli noin 110 asukasta, hoitajia hiukan enemmän, osa työskenteli kolmessa vuorossa. Kun osastolle mentiin, TV:stä tuli joku Tauno Palon elokuva. Monet olivat lähes koko elämänsä tehtaalla töitä tehneet, mutta ruotsia eivät osanneet. Niin iso ja tiivis oli suomalaisten yhdyskunta ollut. Nyt esim. assyrialaiset ovat merkittävä yhdyskunta Södertäljessä. Kun Assyriska pelasi Allsvenskanissa, sen ottelut näytettiin suorina Turkkiin, meininki oli kovaa ja peleistä kotiinpaluu usein riehakas.

Tukholman aikana jatko-opiskelin kansantaloutta Tukholman Yliopistossa samalla kun olin töissä Ruotsin Kuntaliitossa. Tutkin muun muassa kuntien työllisyysvastuita pohjoismaissa. Ruotsissa oli juuri tuolloin meneillään työllisyyden kuntakokeilut. Kun tulin takaisin Suomeen ja Kuntaliittoon, niin koetin saada vastaavia aikaiseksi. Siihen meni sitten yli 10 vuotta. Nyt toivon mukaan viimein saadaan kuntavastuut tältä osin pohjoismaiselle ja erityiselle Tanskan tasolle.

Ruotsin Kuntaliitossa tutustuin sikäläiseen hallinto- ja organisaatiokulttuuriin. On totta, että paljon diskuteerataan ja että suomalaiselle se on joskus raskasta, kun jotain pitäisi muka aikaankin saada varsinkin, kun talous romahtaa ja kestävyysvaje uhkaa. Sitten huomasin, että ehkä näin ei olekaan, vaan että kannatta pohtia perusteellisesti, miten tulisi edetä.

Siis että ei ole yhtä ainoata totuutta, vaan kun asioita pohditaan porukalla, niin päästään yleensä ratkaisuihin, jotka kestävät paremmin aikaa. Suomessa sen sijaa on useimmiten yhden totuuden politiikka…ja hallituksesta riippumatta. Niin kuin nytkin esim. sote uudistuksessa, jolla ei ole mitään tekemistä ainakaan pohjoismaisen yhteiskuntamallin kanssa, jossa ihmisten lähellä olevat asiat valmistellaan ja päätetään lähellä ihmistä ja sitten erityispalveluja keskitetään. Ja silti Suomessa ihan vakavasti esitetään, että juuri tämä on nyt juuri näin tehtävä. Toinen on kestävyysvaje. Tottakai eteenpäin katsotaan, pohditaan ja lasketaan, mutta tämän päivän asiat, kuten vaikkapa ikäihmisten toimeentulo ja palvelut ratkaistaan pääsääntöisesti tämän päivän tiedoilla – ei epämääräisillä ennusteilla 40-50 vuoden päähän, ne kun väistämättä ovat aina menneet ja menevät pieleen.

Yksi merkittävä asia tuolta ajalta oli kokemus työterveydenhuollosta. Kun Kuntaliitto oli suuri työnantaja, niin siellä oli niin sanottuna portinvartijana varsinaiselle lääkärille ”Syster Birgitta”. Birgitta oli diakoni, jonka luokse saattoi mennä, jos oli henkilökohtaisia ongelmia, avioero, läheisen menetys ym. Sieltä sitten eteenpäin tarvittaessa. Nuhat, influenssat ym ihan normaaliin tapaan julkiseen hoitoon, joka toimi hyvin. Silloin vielä niistä vastasivat maakunnat, nyt alueet, joiden vastuita kaavaillaan kevennettäväksi niin, että perusterveydenhuolto siirretäisiin kuntiin vahvistamaan erityisesti vanhuspalveluja. Maakuntien vahvistamisia ei ole kaavailuissa kuin Suomessa, siinäkin tiemme eroavat muista pohjoismaista.

No niin, tässä nyt ensimmäinen osa lähinnä omiin kokemuksiini perustuvasta otsikon aiheesta.

Tulen tätä jatkamaan taloudella ja työllisyydellä, niissäkin on todella isoja eroja eri maiden kesken. Osassa niistä Suomi erottuu tosiaan heikoimmaksi lenkiksi. Meillä on alhaisin työllisyysaste, suurin pitkäaikaistyöttömyys, ylivoimaisesti suurin tukiriippuvuus mutta samalla myös pienin julkisten palvelujen, erityisesti hoidon ja hoivan osuus taloudesta ja työvoimasta.

Niistä lisää ensi kerralla noin viikon kuluttua.

+1
ReijoVuorento
Sosialidemokraatit Helsinki
Ehdolla kuntavaaleissa

Moi - olen Kaisaniemen kansakoulussa opintiensä aloittanut paljasjalkainen helsinkiläinen. Matka on sittemmin vienyt Vallilan ja Käpylän kautta Tapaninvainioon, josta nyt olen Koillisen alueen SDP:n ehdokkaana.
Työurani olen tehnyt kuntatalouden piirissä pääosin Kuntaliitossa. Olen toiminut myös Heinäluoman talouspoliittisena erityisavustajana, kun Eero oli valtiovarainministeri. Sieltä siirryin sitten PARAS-hankkeen pääsihteeriksi kuntaministeri Hannes Mannisen alaisuuteen. Tulostakin tuli: kuntarakennetta tiivistettiin merkittävästi. Olen toiminut myös kuntarakenneselvittäjänä ja monien kuntien talouden arvioijana.
Kannatan pohjoismaista hyvinvointimallia, jossa lähipalvelut ja päätöksentekoa pidetään lähellä ihmistä. Tälle sain varmistusta asuessamme Tukholmassa, jossa sain työskennellä Ruotsin Kuntaliitossa. Tarvitsemme uudistamista, emme uusia hallinnon tasoja.
Pohjoismaisessa vertailussa olemme eniten jäljessä vanhuspalveluissa. Kahden vanhuspalveluyksikön johtokunnassa näen tilanteen hyvin haasteellisena. Työolot ja palkkaus on saatava hoiva- ja hoitoalalla kuntoon ja kilpailukykyiseksi. Ikäihmisten asioiden korjaaminen ja parantaminen on minulle sydämen asia.
Myös työllisyyteen ja elinvoimaan liittyneet kokonaisuudet ovat aina olleet minulle läheisiä. Työ on parasta sosiaaliturvaa, kannatan vastikkeellisuutta ja sitä, että kaikki pidetään mukana.
Uskon, että kohtuuhintainen asuminen on Helsingissä mahdollista, kunhan toimeen ryhdytään. Keinoja ja maatakin riittää niin, että Malmin historiallinen ja toimiva lentoasema voidaan säilyttää nykyisellään.
Kannatan tunneliratkaisuja. Ne lisäävät liikenteen sujuvuutta, edistävät vetovoimaa ja toimivuutta sekä antavat tilaa autottoman keskustan kehittämiseen Tukholman tapaan.
HUS:n luottamustehtävissä vuosien myötä olen saanut edistää erikoissairaanhoitoa, joka toimii hyvin ja laadukkaasti. Perusterveydenhuolto on jäänyt vähemmälle. Sitä onkin jatkossa vahvistettava merkittävästi.
Kuntoani olen pitänyt yllä pelaamalla jalkapalloa Käpylän Pallossa noin seitsemänvuotiaasta ja edelleen. Viime vuonnakin tuli hopeaa piirinsarjassa. Olen joukkuepelaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu