Herraskaista herravihaa
Mikä olisi oikea tapa juhlia merkittävää kulttuuritapahtumaa? Siis sellaista, joka näkyy ja kuuluu ympäri maata ja reilusti maan rajojen ulkopuolellekin?
Nimittäin silloin kun juhlitaan sivistyneesti, ilman tappeluita, lasinsiruja ja virtsaa jalkakäytävillä jne. on se pelkkää lasinkilistelyä ja tulkittavissa elämästä vieraantuneeksi tyhjänpäiväisyydeksi, josta todellinen kulttuuri on yhtä kaukana kuin tervaskanto crème brûléesta. Näin ainakin urheiluministeri (anteeksi..) kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen toiminnasta on helposti pääteltävissä. Arhinmäellehän ei riittänyt pelkästään pois jättäytyminen kansainvälisestikin merkittävästä kulttuuritapahtumasta eli Musiikkitalon avajaisista, vaan hän koki tarpeelliseksi vielä todeta mm. että tokihan hän paikalle saapuu, kunhan tarjolla vain on todellista kulttuuria. Ehkä Arhinmäki olisi hyvä ja kertoisi oman käsityksensä kulttuurista, jos/kun esimerkiksi avajaisohjelmisto ei sitä ollut? Eikös moinen ylimielisyys muuten ole osa juuri sitä ilmiötä jota Arhinmäki itse sanoo vastustavansa, sitä herrameininkiä?
Millään muulla määritteellä ei Arhinmäen asemassa olevan henkilön käytöstä nimittäin voi luonnehtia, kuin että se on äärimmäisen ylimielistä ja erittäin loukkaavaa sekä jokaista Musiikkitalon avajaisissa esiintynyttä muusikkoa ja muilla tavoin juhlan mahdollistaneiden työpanosta kohtaan, että kaikkia niitä kohtaan jotka ovat parisenkymmentä vuotta odottaneet kyseisen talon valmistumista ja joille avajaisissa kuultu ja koettu oli suuri elämys. On yksinkertaisesti noloa kuitata korkeatasoinen ja erittäin monipuolinen ohjelma pelkkänä lasinkilistelynä. Varsinkin kun ei itse ole ollut edes paikalla, eikä mitä ilmeisimmin ollut aikeissa saapuakaan. Myönnetään, olen itsekin joskus syyllistynyt vastaavaan asenteellisuuteen. Tosin olin silloin n. 16-17 vuotias ja vielä vähemmän kulttuuriministeri.
Arhinmäen provokatiivisessa käytöksessä on varmaankin jokin viesti. Olisiko hän on havahtunut siihen karuun todellisuuteen, että on nyt itse herra ja haluaa korostaa omilleen olevansa pohjimmiltaan rehti duunari, vaikka nyt ministeri onkin? Katu-uskottavuuden menettämisen pelostako oli kyse? Vai oliko tämä nyt sitä Arhinmäen pyrkimystä tomuttaa valtaapitävien luutuneita tapoja? Jotain vähän tennareita konkreettisempaa ja järeämpää. Luutuneiden tapojen tomuttaminen on tietenkin hyvä pyrkimys sinänsä ja olenkin aiemmin arvostanut esimerkiksi Arhinmäen rohkeita ja terävänäköisiä kommenteja. Nyt hän taisi kuitenkin lyödä kirveensä pahasti kiveen ja syyllistyä pop-pop-populismiin, kaivaen lisäksi esiin herravihan, tuon suomalaista yhteiskuntaa jo muutenkin liian pitkään kalvaneen rasitteen. Herravihaa toki on ruokkinut mm. Timo Soinikin joukkoineen mutta ministeritason edustajalta on sellaisella ratsastaminen jo vakavampi juttu.
Ehkä Arhinmäen toiminnan mahdollisena pyrkimyksenä olikin osoittaa omalle äänestäjäkunnalleen, että ei tässä porvareita olla vaikka herran työtä tehdäänkin? Porvarithan väittävät vastakkainasettelunkin olevan jo ohi, joten ehkä vanha kunnon herraviha oli syytä ottaa taas esiin ja huolehtia siitä, että kansan syvät rivit edelleen suhtautuvat toisiinsa epäillen. Jopa vihamielisesti, kuten monissa asiaan liittyvissä nimettömissä nettikirjoituksissa näyttää jälleen olevan. Musiikkitalo niine hyvineen nyt vaan kertakaikkiaan on turhaa herrojen hömpötystä ja sillä siisti. Kansan etua ajava ministeri keskittyy todellisiin asioihin, kuten vaikkapa koripalloon.
Asemassaan kulttuuri- ja urheiluministerinä Arhinmäellä olisi oiva mahdollisuus pyrkiä yhdistämään kansaa, sen sijaan että kaivaa eri kansanosien välistä juopaa entistä syvemmäksi. Hän ei ole tainnut asenteellisuudeltaan huomata, että Musiikkitalo pyrkii nimenomaan koko kansan kohtaamispaikaksi. Tästähän oli avajaisten ohjelmatarjonnassakin selkeä ja hyvin toimiva osoitus.
Jotta vastaisuudessa vältyttäisiin tämän tapaisilta kulttuurien yhteentörmäämiseen johtavilta pyrkimyksiltä, ehdotan kulttuuri- ja urheiluministerin salkun jakamista kahden eri henkilön välille. Näin Arhinmäen ei tarvitsisi kuluttaa aikaansa tylsän ja merkityksettömän lasinkilistelyn äärellä ja ko. asiat voisi ottaa hoitoonsa joku niistä aidosti kiinnostunut henkilö. Salkun jakaminen toisi nostetta Arhinmäen katu-uskottavuuteenkin, sillä myös palkka jakautuisi kahden henkilön kesken.
Kun Paavo Arhinmäki pyrkii tulevaisuudessa tuulettamaan valtaapitävien piirissä vallitsevia luutuneita asetelmia, toivon että hän luopuisi esim. herravihalla ratsastamisesta. Siinä kun ei ole mitään rakentavaa ja onhan se itse asiassa jo aika luutunuttakin. Myös väheksyvä asennoituminen merkittävää kulttuuritapahtumaa kohtaan olisi syytä korjata toisenlaiseksi.
Eräs konkreettinen ja järeä, luutuneisuutta vastaan mainiosti toimiva teko saattaisikin olla nyt paikallaan. Sellainen joka toisten mielen pahoittaneille pikkulapsillekin opetetaan mutta joka valitettavan usein tuntuu iän karttuessa unohtuvan ja johon töpeksineitten valtaa pitävien parissa ei törmää juuri koskaan. Tulisiko siis mitenkään kysymykseen, että Arhinmäki pyytäisi käytöstään anteeksi?
Arhinmäen herraviha on mielenkiintoinen siksi, että hän on itse vanhaa akateemista sukua. Tuossa asemassa olevan henkilön olisi luullut ymmärtävän kunnioittaa muusikoita ja tapahtuman järjestäjiä siten, että olisi saapunut paikalla edes velvollisuudesta. Arhinmäki sen sijaan on päättänyt määritellä kulttuuriksi sen, mistä hän pitää. Nyt kun meillä on trendikäs ja nuori kulttuuri- ja urheiluministeri, hän on päättänyt olla vain omien mieltymyksiensä kannattaja ja näin ollen myös jakaa kansaa kahtia asenteellisuudellaan.
Myönnän oman asenteellisuuteni kaikenlaisia kissanristiäisiä kohtaan, lähinnä vain sen takia että olen ollut jo liian monilla mukana. Kaikenlaiset juusto- ja viini-illat sekä yksityiset taidenäyttelyt alkavat olla jo arkipäivää ja rasittavuudessaan ykkössijalla. Aina sinne on onnistuttu kutsumaan ensimmäisen tai toisen polven akateemisia, joiden suurin tarve on tuoda oma tietämyksensä esiin ja kiteyttää se sitten jokaiseen asiaan. Osoittaa lähinnä huonoa makua, eikä ole kovin innostavaakaan kuunnella tyhjänpäiväisiä, näsäviisaita ja ulkoa opittuja fraaseja – joiden esittäjäkin vain toistaa niitä, ymmärtämättä niistä mitään.
Samanlainen tunne tulee oopperassa, joka on varsinainen karjanäyttely. Wanna-be porvarien suosima taidemuoto, josta he eivät taatusti ymmärrä mitään. Siellä nyt on vain mukava käydä, kun tapaa vertaisiaan. Edesmennyt sukulaiseni oli oopperalaulaja, hän toisinaan harmitteli juuri tätä, että esiintyjät ovat toisarvoisia.
Ilmoita asiaton viesti
Olen monilta osin kanssasi samaa mieltä. Esiintyjät, olivat he sitten laulajia, muusikoita tai näyttelijöitä eivät arvosta minkkiturkkeihin tms. pukeutuneita yleisön edustajia peffan vertaa. Voin kertoa kokemuksesta että näyttämöltä käsin yleisön pukeutumista ei edes näe, eikä sillä ole minkäänlaista merkitystä. Esiintyjille sen sijaan on suuri merkitys sillä, että yleisö on innostunut esityksestä ja elää mukana. Sillä, ja vain sillä on merkitystä. Kenties esim. juuri oopperan ”huono” maine tiettyjen ihmisten piirissä johtuukin nimenomaan näistä itsensä näytteille tuovista yleisön edustajista, kuin itse oopperasta. Se on varsin surullista.
Ilmoita asiaton viesti
Vertaistensa joukossa? Pikkupaavo korismatsissa – sen täytyy tarkoittaa muuta kuin pituutta tuumissa. Geenitekniikalla luotujen tuumailukykyjen keskittymää?
Pituutta, rahaa – ehkä älyäkin voi periä. Vapautta ei:
http://www.youtube.com/watch?v=NFJh3RBa65g&NR=1
Loukkaannuin syvästi kun minua ei kutsuttu avajaisiin. Kosto on suloinen – Metsäretki: http://joukoakoskinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/828…
Oli mukava tavata vertaisiaan vaikka kielimuuri mm. japanilaisten kanssa hieman häirisee. Kun en ole ministeri jouduin maksamaan itse kaiken. Keskiviikkona sitten leipäjonossa olin myös vertaisteni joukossa. Kielimuuri sielläkin – pitäisi ostata venäjää.
Suomalaiset ne osaa olla yhtä pönäköitä ja paskantärkeitä joka paikassa.
Ilmoita asiaton viesti
BBC: n kulttuuritoimitus oli ihmetellyt tuota musiikkitaloa; mihin ihmeeseen niitä saleja tarvitaan! Avajaiset oli jälki- ceausesculainen näytös, jossa musiikista mitään ymmärtämätön nomenklatuura esitteli itseään toisilleen. Lipposet, Wahlrosit etc.
Oopperaa rahoitetaan verovaroista 160 euroa jokaista lippua kohti ja samassa suhteessa joudutaan Musiikkitaloonkin pumppaamaan rahaa tulevaisuudessa.
Ei se musiikin tekeminen nyt niin jumalaisen hienoa ole, että pitää itsensä jumalaksi korottaa. Kirjailijat, runoilijat ja muut taiteilijat tekevät työtään nälkäpalkalla, koska kaikki kulttuurirahat syydetään Helsingin kermaa palvelevien pelimannien pompöösien laitosten rakentamiseen. Pisteet Paavolle!
Ilmoita asiaton viesti