Herraskaista herravihaa

Mikä olisi oikea tapa juhlia merkittävää kulttuuritapahtumaa? Siis sellaista, joka näkyy ja kuuluu ympäri maata ja reilusti maan rajojen ulkopuolellekin?

Nimittäin silloin kun juhlitaan sivistyneesti, ilman tappeluita, lasinsiruja ja virtsaa jalkakäytävillä jne. on se pelkkää lasinkilistelyä ja tulkittavissa elämästä vieraantuneeksi tyhjänpäiväisyydeksi, josta todellinen kulttuuri on yhtä kaukana kuin tervaskanto crème brûléesta. Näin ainakin urheiluministeri (anteeksi..) kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen toiminnasta on helposti pääteltävissä. Arhinmäellehän ei riittänyt pelkästään pois jättäytyminen kansainvälisestikin merkittävästä kulttuuritapahtumasta eli Musiikkitalon avajaisista, vaan hän koki tarpeelliseksi vielä todeta mm. että tokihan hän paikalle saapuu, kunhan tarjolla vain on todellista kulttuuria. Ehkä Arhinmäki olisi hyvä ja kertoisi oman käsityksensä kulttuurista, jos/kun esimerkiksi avajaisohjelmisto ei sitä ollut? Eikös moinen ylimielisyys muuten ole osa juuri sitä ilmiötä jota Arhinmäki itse sanoo vastustavansa, sitä herrameininkiä?

Millään muulla määritteellä ei Arhinmäen asemassa olevan henkilön käytöstä nimittäin voi luonnehtia, kuin että se on äärimmäisen ylimielistä ja erittäin loukkaavaa sekä jokaista Musiikkitalon avajaisissa esiintynyttä muusikkoa ja muilla tavoin juhlan mahdollistaneiden työpanosta kohtaan, että kaikkia niitä kohtaan jotka ovat parisenkymmentä vuotta odottaneet kyseisen talon valmistumista ja joille avajaisissa kuultu ja koettu oli suuri elämys. On yksinkertaisesti noloa kuitata korkeatasoinen ja erittäin monipuolinen ohjelma pelkkänä lasinkilistelynä. Varsinkin kun ei itse ole ollut edes paikalla, eikä mitä ilmeisimmin ollut aikeissa saapuakaan. Myönnetään, olen itsekin joskus syyllistynyt vastaavaan asenteellisuuteen. Tosin olin silloin n. 16-17 vuotias ja vielä vähemmän kulttuuriministeri.

Arhinmäen provokatiivisessa käytöksessä on varmaankin jokin viesti. Olisiko hän on havahtunut siihen karuun todellisuuteen, että on nyt itse herra ja haluaa korostaa omilleen olevansa pohjimmiltaan rehti duunari, vaikka nyt ministeri onkin? Katu-uskottavuuden menettämisen pelostako oli kyse? Vai oliko tämä nyt sitä Arhinmäen pyrkimystä tomuttaa valtaapitävien luutuneita tapoja? Jotain vähän tennareita konkreettisempaa ja järeämpää. Luutuneiden tapojen tomuttaminen on tietenkin hyvä pyrkimys sinänsä ja olenkin aiemmin arvostanut esimerkiksi Arhinmäen rohkeita ja terävänäköisiä kommenteja. Nyt hän taisi kuitenkin lyödä kirveensä pahasti kiveen ja syyllistyä pop-pop-populismiin, kaivaen lisäksi esiin herravihan, tuon suomalaista yhteiskuntaa jo muutenkin liian pitkään kalvaneen rasitteen. Herravihaa toki on ruokkinut mm. Timo Soinikin joukkoineen mutta ministeritason edustajalta on sellaisella ratsastaminen jo vakavampi juttu.

Ehkä Arhinmäen toiminnan mahdollisena pyrkimyksenä olikin osoittaa omalle äänestäjäkunnalleen, että ei tässä porvareita olla vaikka herran työtä tehdäänkin? Porvarithan väittävät vastakkainasettelunkin olevan jo ohi, joten ehkä vanha kunnon herraviha oli syytä ottaa taas esiin ja huolehtia siitä, että kansan syvät rivit edelleen suhtautuvat toisiinsa epäillen. Jopa vihamielisesti, kuten monissa asiaan liittyvissä nimettömissä nettikirjoituksissa näyttää jälleen olevan. Musiikkitalo niine hyvineen nyt vaan kertakaikkiaan on turhaa herrojen hömpötystä ja sillä siisti. Kansan etua ajava ministeri keskittyy todellisiin asioihin, kuten vaikkapa koripalloon.

Asemassaan kulttuuri- ja urheiluministerinä Arhinmäellä olisi oiva mahdollisuus pyrkiä yhdistämään kansaa, sen sijaan että kaivaa eri kansanosien välistä juopaa entistä syvemmäksi. Hän ei ole tainnut asenteellisuudeltaan huomata, että Musiikkitalo pyrkii nimenomaan koko kansan kohtaamispaikaksi. Tästähän oli avajaisten ohjelmatarjonnassakin selkeä ja hyvin toimiva osoitus.

Jotta vastaisuudessa vältyttäisiin tämän tapaisilta kulttuurien yhteentörmäämiseen johtavilta pyrkimyksiltä, ehdotan kulttuuri- ja urheiluministerin salkun jakamista kahden eri henkilön välille. Näin Arhinmäen ei tarvitsisi kuluttaa aikaansa tylsän ja merkityksettömän lasinkilistelyn äärellä ja ko. asiat voisi ottaa hoitoonsa joku niistä aidosti kiinnostunut henkilö. Salkun jakaminen toisi nostetta Arhinmäen katu-uskottavuuteenkin, sillä myös palkka jakautuisi kahden henkilön kesken.

Kun Paavo Arhinmäki pyrkii tulevaisuudessa tuulettamaan valtaapitävien piirissä vallitsevia luutuneita asetelmia, toivon että hän luopuisi esim. herravihalla ratsastamisesta. Siinä kun ei ole mitään rakentavaa ja onhan se itse asiassa jo aika luutunuttakin. Myös väheksyvä asennoituminen merkittävää kulttuuritapahtumaa kohtaan olisi syytä korjata toisenlaiseksi.

Eräs konkreettinen ja järeä, luutuneisuutta vastaan mainiosti toimiva teko saattaisikin olla nyt paikallaan. Sellainen joka toisten mielen pahoittaneille pikkulapsillekin opetetaan mutta joka valitettavan usein tuntuu iän karttuessa unohtuvan ja johon töpeksineitten valtaa pitävien parissa ei törmää juuri koskaan. Tulisiko siis mitenkään kysymykseen, että Arhinmäki pyytäisi käytöstään anteeksi?

 

Rene Ertomaa

Kirjoittaja on säveltaiteilija ja maailmankansalainen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu