Kylmän sodan suomettumisesta ajopuuna jatkosuomettuneisuuteen – loppusota nyt?

Mitä itse kukin vastaatte omien huomioidenne perusteella Jari Tervon tv-sarjan loppuosan kysymykseen suomettumisen henkisestä perinnöstä 1990-luvulta alkaen? Onko niin, että suomettuneisuus loppui kylmän sodan myötä, vai vaivaako meitä edelleen professori Henrik Meinanderin kuvailema hometalon hajuhaittoja huomaamattomien asukkaiden oireyhtymä?

Minusta näyttää, että koska suomettumista ei systemaattisten oirekuvausten ja totuuskomissioterapian keinoin aikanaan lopetettu, sen annettiin jatkua kuin ajopuuna uusia muotoja etsien. Ja nehän löytyivät luontevasti. Vanhat stalinistit ja taistolaiset jatkoivat joko kommunistisissa tai putinistisissa ääriryhmissä tai kääntelivät takkejaan muka tai melkein oikeasti, jokunen täysinkin. Muut uuskekkoslaiset alkoivat muuten vaan hokea slogania ’Venäjä on mahdollisuus, ei uhka’.

Tätä epärealistista optimismia KGB-eversti putinin valtakunnan suhteen lietsottiin vielä silloinkin, kun olisi ollut rehellisempää todeta hiljaa mielessään sen merkitsevän niitä Suomen kolmea uhkaa, viimeistään 080808 lähtien.

Muutkin kuin poliittiset päättäjät ja muut johtohahmot ovat olleet vastuullisia havainnoimaan geopoliittista ilmapiiriä. Myös tavallisen kansalaisen ja normaalin työelämänkin piiriin kuuluu asioita, joissa uussuomettuneisuus ja jatkosuomettaminen ovat voineet kehittyä usein niihin puuttumatta. Kuin ajopuuna, jota kukaan ei ohjaile – tai sitten itärannan karikoihin tieten sörkkien.

Nyt tarvitaan avoimuuden nimissä lisäkommentteja myös ruohonjuuritason kannalta. Tehdään ketään syyttelemättä käytännön paljastuksia ja tuodaan rohkeasti esiin mahdollisia konkreettisia esimerkkejä vaietuista suomettumishäiriöistä. Muuten suomettuneisuuden kanssa soditaan ehkä vuosisadan loppuun.

Itse olen paljastanut avoimesti tämän tietooni tulleen keissin suurehkon valtionviraston ”vapaasta mielipideilmapiiristä” vuodelta 2009  Talon ulkopoliittinen sisäinen keskustelu oli käynyt kiivaana 1970-luvulta lähtien, mutta nyt myös venäjäkriittinen ja dosentti Bäckmania arvosteleva äänikin oli tullut mukaan. Kazakstanin tapahtumien havahduttamana lisään nyt ajankohtaistuneen pikkuhuomion tähän 30.12.2021 julkaistuun Tilastokeskuksen jatkosuomettuneisuutta käsittelevään blogiini.

Virasto oli 2009 tehnyt jo vuosia ns. IVY-maiden siirtymätalouksien tilastovirastojen kanssa kehitysyhteistyötä niiden laadun ja luotettavuuden parantamiseksi. Kukaan realisti ei voinut enää Tallinnan Pronssisoturi-mellakoiden ja Georgian sodan jälkeen uskoa, että esimerkiksi Kazakstanin ja Venäjän ’veljesvirastojen’ luotettavuus ja avoimuus voisivat kehittyä länsiavun turvinkaan EU-standardien tasolle Nazarbajevin ja Putinin diktatuurien aikana.

Silti konsultointiyhteistyötä jatkettiin Suomen kehitysavun ja Maailmanpankin rahoituksella. Tästä väitettiin olevan virastolle suurta taloudellista hyötyä, mitä ei tosin suositeltu leviteltävän julkisuuteen. Luotettavuus oli ainakin liikuttavaa ja ainakin Suomen tilastoviranomaisen puolelta jopa YYA-aikojen vuorineuvosten punasilmäisyyteen verrattavaa sinisilmäisyyttä. Kerrankin oli jossain ystävyyspalatsikonferenssissa Suomen delegaation läppärit pyydetty ja luovutettu turvaskannattaviksi, mikä kuulostaa aika hurjalta tietoturvaa ajatellen. Myöhemmin oli Suomessa joidenkin työ-PC yllättäen vaihtunut vuosia aiemman käyttöjärjestelmän moodiin ja koneen kello osoittanut pari aikavyöhykettä itäisempää aikaa.

Kertokaa muutkin avoimesti vastaavia esimerkkejä tiedossanne olevista muuallakin suomalaisessa yhteiskunnassa vielä 2000-luvulla osoitetusta tarpeettoman rähmälläänolevasta ja sinisilmäisestä suomettuneisuuoireilusta?

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu