Maksaako Ruotsi Nato-päätöksellään kunniavelkaansa talvisodasta? Kielsi apujoukkojen kauttakulun Suomeen 1940

MONI ON varmaan pohtinut hiljaa mielessään: voisiko Ruotsin Nato-prosessin aikana nähdyn täysin muuttuneen ex-isoveliasenteen takana olla länsinaapurimme hieman vaivaantuneita kokemuksia siitä, kuinka meillä on usein muisteltu vähätellen jopa katkeransävyisesti heidän talvisodanaikaista Finlands sak är vår -kampanjaansa, joka lopulta poiki 105 päivän olemassaolonkamppailuumme käytännössä ”vain lämmintä kättä, vähäistä aseapua ja joitain vapaaehtoisia”? Tuskin. Speculare necesse est.

Tosiasiassahan kuitenkin tuokin apu oli nykyajan mittapuulla ajatellen sangen paljon. Verrataanpa sitä vaikka tämän päivän Ukrainaan, jonne vieraita apujoukkoja ei ole saatu, vaikka maailman sympatiapanostus on ollutkin kohta 90 päivää Suomen talvisodassa saaman luokkaa. Neuvostoliitto erotettiin Kansainliitostakin jo pian Suomeen hyökkäyksen jälkeen 1939, mutta silloinkaan kuten nytkään Venäjän tultua erotetuksi YK:n ihmisoikeusneuvostosta eivät ystävät ole rientäneen apuun sankoin sotilasjoukoin. Ukraina kun on liittoutumaton kuten Suomikin oli 1939.

KUITENKIN talvisodan aikana Suomelle sekä luvattiin että oltiin myös valmiudessa lähettää apujoukkoja Britanniasta ja Ranskasta. Ranskan hallitus jopa joutui lopulta eroamaan, koska se ei pystynyt toimittamaan apua perille. Apujoukkojen perillesaanti kun jäi kiinni käytännössä kahdesta asiasta: Neuvostoliiton (Molotov-Ribbentrop-)liittolainen natsi-Saksa esti sitä sulkemalla merireitin, ja Ruotsi Norjan tapaan kielsi brittiläis-ranskalaisen sotilasavun kauttakulun oman alueensa kautta.
Ks. esim.

Yle Areena: Vaietut arktiset sodat
osa 1: Jäätynyt helvetti, kohta 40:00 – 45:00

Wikipedia: Fransk-brittiska planer för Skandinavien

IL: Tuhannet ulkomaalaiset pyrkivät Suomeen sotimaan

+
NOINKOHAN tämä apureitin torppaaminen pikkuveli-Suomelta yhä jotenkin hiljaa kaivertelee Ruotsin geneettisessä omassatunnossa? Sehän osaltaan myös selittäisi tätä pintatasolla pikaisesti kehittyneeltä näyttävää uutta ymmärrystä meidän turvallisuusasiamme vakavuudelle.

Monet kai yhä uskovat Ruotsin tarvittaessa vieläkin selviävän turvallisuusympäristössään myös yksin ilman Natoakin, varsinkin Suomen todennäköisen avun ja maantieteellisen välissäolon turvin. – Mutta varmempaahan Suomenkin apu toki olisi molempien ollessa Nato-maita. Suosittelisinkin nyt pidättäytymään hienotunteisissa sävyissä mahdollisissa julkisissa arvioissa Ruotsin mahdollisia piilovaikuttimia spekuloitaessa. Menneitä ei tule kaivella kiusalliseen tapaan varsinkaan ystävien kesken varsinkaan hetkellä, jona lähiystävä todella on arvossaan.

TALVISODAN aikana Ruotsin tuolloinen liittoutumattomuuslinjaus perustui tietysti länsinaapurimme omaan sen hetken turvallisuusarvioon, jonka mukaisesti sekaantuminen suurvaltojen sotatoimiin saattaisi osoittautua sille vaaralliseksi. Liittoutumattoman Suomen suoranainen auttaminen 1939-40 olisi tarkoittanut toimintaa sekä Saksan että Neuvostoliiton ’oikeutettuja’ intressejä vastaan näiden itseoikeutetusti omaksumilla etupiirialueilla.

Ei ole oikeudenmukaista vihjata tässä yhteydessä kuningashuoneen mahdollisiin (viime aikoina ainakin Kremlin esilleottamiin) henkilökohtaisiin natsisympatioihin enempää kuin liialliseen ryssänpelkoonkaan. Ruotsi halusi näin puolueettomuudellaan säilyttää asemansa ulkopuolisena ja välttää itäisen liittoutumattoman pikkunaapurinsa kohtalon joutua Neuvostoliiton aggression kohteeksi ja ehkä sen alusmaaksi sekä niin ikään myös länsinaapurinsa Norjan aavistetun kohtalon joutua natsi-Saksan aggression kohteeksi ja alusmaaksi, mikä sitten toteutuikin viiden vuoden ajaksi 1940-45. Ruotsin oli varottava ärsyttämästä noita suuria liittoutuneita panfasistivaltoja ja mieluummin panostettava kieli keskellä suuta laskelmoituun kaupankäyntiin niiden kanssa.

Tuollainen liittoutumattomuus osoittautui juuri tuolloin Ruotsille mahdolliseksi ja tuloksekkaaksi, Suomen liittoutumattomuus ei tuolloin ollut onnekasta. – Nyt se ei ole välttämätöntä enää kummallekaan. eikä mitä todennäköisimmin onnekastakaan. Älkäämme siis enää muistuttako Ruotsia siitä, että heillä on ollut onni 200 vuoden rauhaan vain siksi, että me olemme sinnitelleet elossa iskupuskurina tässä välissä.

Gotlanti ja Ahvenanmaa kun ovat käytännössä yhtä lähellä Venäjää kuin Tukholma ja Helsinki, jotka ovat olleet Kaliningradin (ent. Königsberg) ja Viipurin läänin iskanderien ydinkärkien ulottuvilla ja suuntauksissa jo vuosikymmeniä joka tapauksessa. Pitäisin epähienona myös Paavo Väyrysen vihjailuja siitä, että Suomi on nyt jotenkin vääristellyt turvallisuusympäristömme faktastoa Ruotsin suuntaan ja jopa harhauttanut/vedättänyt sen tekemään itselleen tarpeettoman Nato-ratkaisun – mikä ratkaisu kuitenkin oikeasti toimii molempien maiden ja Itämeren alueen rauhan varmistamiseksi ja vakauttamiseksi.

– TACK för ditt ansvarsfulla beslut, lillebror Sverige!
Kiitos vastuullisesta päätöksestäsi, pikkuveli Ruotsi!