Putin ohittaa virkavuosissa Stalinin tammikuussa 2031

Josif Stalinin diktatuuri kesti vähän vajaat 31 vuotta, 1922-53. Sitten hän kuoli, vaikkakin on tänään jopa suositumpi kuin ehkä koskaan eläessään. Myöskään nyt istuvan seuraajansa suosio ei ole noudattanut sivistyneestä maailmasta tuttuja gallupkäyrien peruslainalaisuuksia  korrelaatioasetelmien käyttäytymisessä. Patsaita ei itänaapurissamme kaadella (ks. blogin loppu) eikä vääränlaisia pystytetä, mutta ökykalliita aluelaajennuksia valtakunnanhistorioitsija Putin tekee sotavoimin.

Näitä imperialismi- ja kolonialismikriittisiä monumentteja tuskin nähdään vielä lähivuosina julkisilla paikoilla Moskovassa.

Yleismaailmallinen ongelmalliseen historiaan liittyvien monumenttien kriittistä uudelleentarkastelua ajava liike ei ainakaan vielä ole rantautunut Venäjälle. Siellä ongelmallista historiaa jatketaan ja luodaan täyttä päätä.

Patologisella tavalla valheellinen ’voitonpäivän’ aseenkalistelu suurellisine ja riskialttiine järjestelyineen korona-aikana tarjosi kansalle leipää ja sirkushuveja. Valloittajatsaari huudatetaan juhlahumussa alustavien ennakkotarkistusten mukaisesti elinikäiselle jatkokaudelle.

Kansakunnan valheessaeläminen taitaa jatkua Venäjällä lähivuodetkin – soromnoo. Sorretut vähemmistökansallisuudetkaan eivät ole enää muistuttamassa olemassaolostaan suurimpien itsenäistyttyä Neuvostoliitosta 1990-luvulla. Stalin päätti 31 vuotta historian kulusta ja kirjoituksesta miekalla ja tiedotushegemonialla. Nyt päättää historioitsija Putin,  samaten punaruskean propagandakoneistonsa ja duginilais-stalinilaisen ortodoksikonklaavinsa tuella.

Vaikka esimerkiksi Venäjän alueiden suomalaiskansojen asema on tällä vuosituhannella vain heikentynyt, ei vähäväkisten ensimmäisiä intressejä ole saada vieraan vallan agentin tms. kansanvihollisen leimaa otsaansa vaatimalla äidinkielensä ja kulttuurinsa säilyttämistä. Saati isovenäläisten muinoin valtaamien maittensa ja niiden öljyn ja maakaasun ym. luonnonvarojen palauttamista alkuperäisväestön hallintaan.

Mutta (Jari Tervoa lainaten) entä jos…?

Jos esimerkiksi 430 000 Karjalan evakkoamme eivät olisikaan kaikki lähteneet pakolaisiksi 1939 ja 1944, eikä Viipurin läänin etninen puhdistus olisi ollutkaan ihan täydellinen. Jos vaikkapa kymmenen tuhatta tai edes joitain satoja suomalaisia olisi jäänyt synnyinsijoilleen ja saanut pitää kotinsa? Eikä Stalin olisi tapattanut heitä heti tai rahdannut Siperiaan. Jos he sitten olisivat jotenkin selvinneet hiljaa sopeutuen tähän asti, hammasta purren kielensä säilyttäen, ryhtymättä toivottomaan kansannousuun tai vaatimatta Karjalan palautusta Suomelle. Ja nyt sitten tulisivat ns. tuntoihinsa ja katsoisivat peiliin, ja patologinen itsepetos ja kuvainkumartaminen väistyisi…

Nähtäisiinkö nyt Putinin kansanäänestysfarssin aikoihin jotain globaalin patsaskritiikkiliikkeen kaltaista liikehdintää? Siis aktivismia, joka väkivallattomasti paljastaisi alkuperäisväestön ilmirasistisesti poljetun ihmisarvon ja ilmentäisi patoutuneita näkökohtia oikaisten virallista kolonialistista valhepropagandaa?

Entä miten kohdeltaisiin Karjalan neuvostomiehittäjien sankaripatsaita ja paikallista Pronssisoturia tai ”Viipurin sotilaskunnian 1939-1940 muistomerkkiä”, ja puuttuisivatko asiaan ehkä muutkin kuin yleisliittolainen museovirasto…

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu