Suomi seisoo Venajän vapauslegioonan rinnalla – Финляндия стоит рядом с Легионом Свободы России

VIRALLINEN Suomi on ollut runsaan vuoden selkeästi Ukrainan puolella. Epävirallisempi Suomi on ollut pitkään myös sodanaloittaja-Venäjän imperialistista natsismia vastaan. Asiaa on viestitty monin tavoin jo pitkään suorasanaisin ulostuloin ja myös viitteellisesti kuten ryöstösodanvastaisin pinssein ja riipuksin.
Mutta myös uusia viitteellisiä selkeitä rivienvälikannanottoja on nähty. Ehkä ovelimmasta päästä on ollut käyttää jääkiekon MM-kisoja hyväksi muutenkin kuin sulkemalla Kremlin joukkue ulos peleistä. Kisoja kun seurataan mitä todennäköisimmin myös Venäjällä.
EI LIENE sattumaa, että kuin sattumalta Leijonien tämänkertainen virallinen pelipaita on kuin onkin liki yksi yhteen samanlainen kuin kunniallisten venäläisten sotilaitten perustama Putinin hallintoa vastustava Venajän vapauslegioonan tunnuslippu. Sen pohjalla on vapaan ja demokraattisen Venäjän sinivalkoinen lippu. Lipun on tarkoitus syrjäyttää Venäjän nykyinen trikolori, josta halutaan kokonaan pois maan veriseen historiaan viittaava punaväri. Leijonien pelipaidassa on samaten valkoisella pohjalla sininen vaakakenttä, jonka keskellä on joukkueen logo samaan tapaan aseteltuna, kuin henkistä aseveljeyttä symboloimassa.
SUOMEN kansa ja myös kisajoukkue näyttää tosiaan seisovan yllä nähtävän kuvituskuvakoosteen mukaan Venajän vapauslegioonan fanipaidoissa sen rinnalla, joten ei liene suurikaan valeuutinen viestittää myös venäjäksi, että ainakin jossain määrin Финляндия стоит рядом с Легионом Свободы России – * ks. lisää uusisuomi.fi/uutiset
Sanotaan että vihollisen vihollinen on ystävä, mutta ei se aina päde.
Vapauslegioona on isänmaallinen venäläinen liike. Vaikka se vastustaa Putinia, se on silti isänmaallinen venäläinen ja meidän vihollinen.
Ilmoita asiaton viesti
Kuules Leo. Saa se venäläinenkin olla isänmaallinen, kunhan ei ryöstöhyökkäile naapureitten kimppuun vaan mielellään palauttaa jo ryöstämänsä maat (Krim, Viipurin lääni, Petsamo ym.) oikeille omistajilleen eikä mielellään muutenkaan harjoita isovenäläistä natsismifasismia.
Kyllä tuon vapauslegioonan tukeminen on ihan fiksua, koska se heikentää Putleria. Sitten niitten keskenään sotiessa on tietty syytä katsoa, kannattaako van odottaa molemmpien kaatumista voi voisiko jotain sakkia tukea pidemmällekin. Tietysti lopulta voiton pitäisi kuulua länsimaistyyppistä ihmisoikeuskäsitystä ja ennen kaikkea rauhaa tukevalle taholle.
Ilmoita asiaton viesti